Millaisen nuoruuden vietit joka et kaipaa käydä tuulettumassa baareissa

Aloitin lavatansseissa käynnin 17v. Sieltä löysin kumppanit kaikki. Baareissa en käynyt nuorena enkä nytkään.

Rauhallisen nuoruuden kristityssä perheessä. Itsekin uskovainen. Naimisiin 19vuotiaana, esikoinen 20v, sitten toinen lapsi 23 ja kolmas 24v. Nyt olen 38v. Onnellinen. En ole koskaan käynyt ns.yöelämässä

Tein kumpaakin niin paljon että tuli selväksi niiden turhuus. Niin ja tulin uskoon.

Alle kaksikymppisenä en käynyt baareissa lainkaan, koska ei kiinnostanut. Sitten opiskelin ulkomailla neljä vuotta - aivan mahtavaa aikaa, sosiaalinen elämä oli vilkasta, paljon kavereita ja runsaasti romantiikkaakin. Käytiin porukalla sitten niissä baareissakin. Miksi silloin kiinnosti, johtui ehkä seurasta: kun muut menivät, menin minäkin, ja sitä paitsi ne menomestat olivat paikkoja, missä tavattiin muita tuossa kaupungissa oleskelevia maanmiehiä/naisia. Sittemmin kotiuduttuani taas Suomeen eivät ole baarit taaskaan kiinnostaneet. Ei kiinnosta se juopiottelu, ei kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin (siis nimenomaan baariympyröissä - ei se tarkoita, ettenkö tutustuisi esim. työn tai harratusten merkeissä). Noin ylipäätään vaan baari/biletysjutut eivät ole koskaan hirveästi kiinnostaneet.

Kävin noin neljä vuotta aika ahkerasti tnassimassa ja baareissa poikaystäväni kanssa. Siten olinkin jo kyllästynyt, mutta en mieheen. Menimme naimisiin, saimme esikoisen. Ei ole baarielämä eivätkä vieraat sängyt houkutelleet. Pitkässä suhteessa oppii toisen tuntemaan ja meillä seksi on hyvää. Nyt jo ikää 45.

Elin nuoruuteni urheilijana Suomen huipulla. Elämääni ei kuulunut juuri mitään muuta kuin harjoittelua, kisoja ja opiskelua. Sitten tuli opintojen loppuvaiheessa vaihe, jossa tajusin, ettei minusta tule koskaan maailman parasta (mikä oli tavoitteeni). Löysin opiskelukavereistani ihanan, itseäni hieman vanhemman ystävän, jonka kanssa sitten reikuin kapakoissa ja bileissä pari vuotta.

Sitten vaihdoin paikkakuntaa, jossa bilettäminen jatkui, mutta nyt liikuin lähinnä yksin. Pahimmillaan viisikin kertaa viikossa. Näistä reissuista huolimatta en etsiytynyt koskaan vieraisiin sänkyihin tai juonut juuri lainkaan.

Nykyisen miehenikin tapasin vesiselvänä parikymmentä vuotta sitten, eikä alkoholin käyttö kiinnosta nykyisinkään. Ja vaikka aina kovin ruusuista ei arki ole oman ukkokullankaan kanssa, en jaksa vähääkään uskoa että ruoho olisi aidan toisella puolella tämän vihreämpää. Ja ne baarit... Täynnä epätoivoisia :(

Villin, sekopäisen, angstisen nuoruuden. Baareissa jo alaikäisenä, paljon seksisuhteita, 27-vuotiaana rauhoituin. Nyt 30+, en käy enää baareissa. Hyvä kun tuli nuorena riehuttua, nyt osaa olla kiitollinen ja nauttia tavallisesta arjesta.

Vietin rauhallisen ja mukavan nuoruuden aika kaukana kaikesta, mutta alkoholi tuli kuvioihin jo kun olin 13 vuotias. Ravintolaan pääsin jo 16 vuotiaana, mutta elämä oli silti rauhallista ja koulu meni ihan hyvin. Pojat olivat lähinnä kavereita, ei sen enempää. Kotoa pois muuttaessani alkoi ravintoloissa juokseminen, rahaa paloi ja palkka meinasi loppua kesken kaiken lähes joka kuukausi. Jossakin vaiheessa remuaminen riitti, olin silloin mennyt ja tehnyt mitä halusin useita vuosia, joten yöelämä oli todellakin nähty, myös miehet vaihtuivat aika tiuhaan. Kun yöelämä riitti, se riitti ja sen jälkeen mieli ei ole tehnyt sitä enää katsomaan, se suorastaan inhotti. Tästä on nyt lähes 20 vuotta ja vieläkään ei ole kunnostusta ollenkaan baareille. Elämäni on nyt kaikkea muuta ja olen enemmän kuin tyytyväinen.

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 20:26"]

Minä dokasin aika reippaasti 17-28 välisen ajanjakson. Yksi vakavampi muutaman vuoden seurustelusuhdekin tuohon mahtui, mutta silti tuli käytyä baareissa. 28vuotiaana löysin nykyisen mieheni ja sen jälkeen ei ole baareissa käyminen maistunut ollenkaan. Vieläkin käyn silloin tällöin sinkkuystävien kanssa, mutta baareissa en viihdy yhtään vaan katselen kelloa koska pääsee lähtemään kotiin :D olen ihan kurkkuani myöten täynnä nykyään sitä touhua. Tuleva kesä ahdistaa hieman kun on niin paljon kaikkia pakollisia ryyppyjuhlia tiedossa....eikä yhtään kiinnostaisi osallistua. Juhliminen tökkii todella paljon, nautin vaan kotona olosta vaikkei lapsia vielä olekaan.

[/quote]

Aivan kuin omalta näppikseltä. "Juhlin" eli ryyppäsin todella paljon jo teininä, ekat kännit sammumispisteeseen 13-vuotiaana, sitten satunnaisia teiniomppuviinisekoiluja ikävuosina 15-17 ja kun baarin ovet avautuivat, jaksoin hillua yöelämässä vuosikymmenen. Nyt en enää kertakaikkiaan halua, ja alkoholinhuuruinen menneisyys suorastaan harmittaa. Oli niitä kivojakin biletyksiä, mutta paljon kaikkea paskaakin sattui, ja moni asia on turtunut alkoholin takia.

Yksi ystäväni painostaa baareihin aina, ja suunnilleen kerran kesässä raahaudun hänen mukaansa, mutta kärsin joka hetkestä. Joku terassi ja ruokaravintola viineineen on ihan kiva, mutta jos pitää siirtyä johonkin oikeaan baariin/yökerhoon, niin se on ihan helvettiä mulle.

luin kirjoja, sivistin itseäni, urheilin.

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 19:05"]

Millaisen nuoruuden vietit joka et kaipaa käydä tuulettumassa baareissa

ja vieraissa sängyissä?

[/quote]

Vietin nuoruuden, jossa oli paljon baareja ja vieraita sänkyjä.

Näin keski-ikäisenä olen erittäin tyytyväinen nuoruuteeni, eikä ole minkäänlaisia himoja lähteä baanalle etsimään kadotettua nuoruuttani, kun se tuli aikonaan elettyä "täysillä".

Introvertin. Tykkään eniten omasta seurastani ja päivisin istuin kahviloissa, opiskelin tai muuten lojuin jossain nauttimassa joutilaisuudesta ja ajattelusta. Olin kai hiukan masentunutkin. 

Teini-ikäisenä harrastin ratsastusta ja olin hyvä koulussa. Poikia en voinut ajatellakaan, koska en ollut mielestäni kenekään arvoinen. Elämä alkoi siinä suhteessa vasta päälle 3-kymppisenä terapiat sun muut käytyinä. 

En edelleenkään kaipaa baareihin kirveelläkään. Miehet kyllä kiinnostaa, mutta olen jo perheellistynyt, joten se siitäkin sitten. (Ainakin melkein. Mitä nyt vähän lämmittelen yhtä 10 vuoden takaista suhdetta, joka ei silloin jostain syystä edennyt ja nyt haluan nähdä, miksi ei. Eikö miestä tosiaankaan kiinnosta, vai oliko jotein estoja hänelläkin.)

Olen erittäin väkivaltaisen yh-äidin lapsi, isääni(joka on tähän päivään mennessä upein ihminen jonka olen koskaan tavannut) en saanut nähdä kunnes uhkasin etsiä hänet itse. Väkivalta on jättänyt henkiset ja fyysiset arvet, olin myös koulukiusattu. Yläasteella tuli dokattua ihan tarpeeksi, joten nykyään menee ehkä pullollisen verran viiniä yhteensä koko vuonna, lähinnä ruokajuomana/ruokaan. Isäni kuoli alkoholiin, tämä on osasyynä siihen etten juo, eikä myöskään kiinnosta. Baareissa käyn toki kun mieleiseni DJ soittaa(eli kerran vuodessa...), mutta vedellä yleensä mennän. Mieheni ns. käänsi elämäni ylösalaisin tuolloin, ei hänkään ole alkoholin perään niin yhdessä mennään tällä linjalla :)

Terv. 20N

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 20:29"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 19:13"]

en tykännyt nuorenakaan käydä baareissa tai sängyissä, joten miksi tykkäsin nytkään.

[/quote]

Sama, joskin olen edelleen nuori (20 v.). Kertaakaan en ole käynyt baarissa eikä ole kiinnostustakaan. Muutenkaan alkoholi ei kiinnosta.

[/quote]

Peukuista päätelleen launtai-ilta imee palstalle vähän "hartaampaa" väkeä. Ihan sinänsä kunniotettavaa, että ei alkoholi kiinnosta, mutta mistä voi tietää, kiinnostaako baarit tai alkoholi, jos niitä ei ole edes ikinä kokeillut?

Itse olen kaikkea kokeillut varsin nuorena.Tupakasta ei koskaan tullut minun juttuani, eli se jäi puhtaasti kokeiluasteelle. Alkoholiakaan en koskaan ole käyttänyt kuin korkeintaan kohtuullisesti, nykyään erittäin vähän. Huumeita en koskaan ole edes kokeillut, siinä asiassa olen ehdoton. Baareissa on kyllä tullut rampattua, mutta pääsääntöisesti varsin vähän alkoholia nauttineena. Naisia taas... no sanotaanko, että vähintäänkin kohtuullisesti ;)

Kasvoin lapsuuden suvussa, jossa joka toinen oli alkoholisti ja väkivalta oli sekä henkistä että fyysistä. Muutin kotoa 15- vuotiaana toisenlaiseen perheeseen ja sain elää onnellisen teini-iän. Nuorena aikuisena kävin baareissa, mutta viina ei kiinnostanut. Me tanssimme, pidimme hauskaa selvinpäin ja katselimme poikia sillä silmällä. Kaveriporukkani hajottua lukion jälkeen baareissa juokseminenkin loppui. Aikuisiän olen opiskellut, tehnyt tiiviisti töitä ja rentoudun mieluummin kirjan kanssa, lenkkipolulla tai luonnon helmassa. Humalaiset ihmiset muistuttavat menneistä jonka haluan unohtaa. Elämä on parasta huumetta.

Tein töitä - ja paljon. 22v iässä minulla oli velaton kaksio, vaikka olin opiskelija. En viihtynyt baareissa silloin enkä viihdy vieläkään.

Ai niin. Ja miksi en hypi sängystä sänkyyn tai kaipaa seksiseuraa; minulle seksi on intiimiä puuhaa ihmisen kanssa, johon minulla on syvä henkinen side. Kukaan vieras ei voi antaa sitä mitä oma tuttu ja turvallinen kumppani voi. En ole koskaan harrastanut yhden illan juttuja, niissä ei ole mitään järkeä jos on yhtä herkkä ihminen kuin minä.

nro 42

Minua ei ole alkoholi juurikaan koskaan kiinnostanut, tulen siitä vaan väsyneeksi, joskus 16 vuotiaana kun olin muuttanut kotoa muutaman sadan kilometrin päähän join kaverin kanssa itseni humalaan, ja heti tuli kauhea krapula, ja oksennuskammoisena en ole sitä halunnut koskaan enää kokea.

Minä olen harrastanut seksiä tasan kahden miehen kanssa, exän jonka kanssa elin 16-25 vuotiaana, ja aviomieheni jonka kanssa olen ollut 26 vuotiaasta asti, eli 13 vuotta. En käsitä miten joku voi harrastaa seksiä jos ei rakasta kumppania, minulle seksi on rakkauden fyysinen olomuoto.

Ex oli alkoholisti, ja aviomiestäni en ole koskaan nähnyt humalassa. En myöskään ymmärrä mitä tuulettumista se on mennä katsomaan kun idiootit kännää. Mielummin menen vaikka mieheni tai ystävättären kanssa ravintolaan syömään hyvin ja juttelemaan mukavia, se virkistää, toisin kuin tunkkaiset baarit.

Mä kävin baareissa jo 16-vuotiaana. Neitsyys meni 19-vuotiaana poikakaverin kanssa. Opiskeluaika oli aika normaalia, paitsi etten käynyt kuin yhden kerran keskiviikkona baarissa, viikot opiskelin, viikonloput bailasin. 

21-vuotiaana menin ns. oikeisiin töihin, tapasin tulevan aviomieheni ja aikuistuin ;)
Avioliiton aikana kävin kavereitteni kanssa baarissa, 99/100 ilman miestäni koska oltiin niin erilaiset baareissa  kävijät ettei ollut järkeä lähteä yhdessä. Kertaakaan ei tullut mieleenikään pettää baarireissulla.

Vihasin baareissa käymistä jo nuorena, mutta kävin kavereiden kanssa silti siinä toivossa, että löytäisin poikaystävän ja ihan vaan viettääkseni aikaa ystävien kanssa. Nykyään lähinnä kahvittelemme jonkun luona kun vauvat mönkivät lattialla tai käymme yhdessä lenkillä tai taide tms. näyttelyissä ja tää sopii mulle huomattavasti paremmin (joskin luultavasti syöksee mut lopullisestii ikuiseen miehettömyyteen).

Seksistä sensijaan tykkään vieläkin, joskus 30 ikävuoden ja kumppanin tienoilla erityisen railakkaan menovaiheen jälkeen vaan kyllästyin harrastamaan sitä ihmisten kanssa, joita kohtaan en tunne muuta kuin laimeaa himoa, joten nyt kun ei ole kumppania eikä tässä elämäntilanteessa varmasti oitkään aikaan tule olemaankaan, siitäkin on pitänyt luopua.