Kun olet 8 kuukautta seurannut kansalaisten koronakäyttäytymistä, niin kuinka paljon luotat ihmisten vastuulliseen käyttäytymiseen?
Äskeisessä A-studiossakin jälleen peräänkuulutettiin ihmisten vastuullista käyttäytymistä koronan torjunnassa. Onko sellaista oikeasti olemassa, vai onko se pelkkää sananhelinää?
Kommentit (25)
Suomalaisten kohdalla olen melko luottavainen-hyvin vähän -akselilla. Ulkomaalaaisten kohdalla en pätkääkään
Samalaiseen kotona kökkimiseen kuin keväällä en enää ala, ja uskon monen muun ajattelevan aika samankaltaisesti. Elämä on.
Riippuu missä ollaan ja kenestä kyse. Katselin Vaasassa syksyllä opiskelijoiden menoa ja ajattelin, että kohta kosahtaa ja näin kävi. Muut kyllä käyttäytyy ja maskit on olleet nyt käytössä tosi hyvin ja ihmiset olleet varovaisia. Tapahtumiakaan ei juuri ole.
Sitten oon katsellut ihmisten menoa Helsingissä tuttujen ja julkkistenkin somessa. Ei hyvältä näytä. Edelleen käydään ravintoloissa, drinkillä, keikoilla, pidetään juhlia, eikä ostoskeskuksissakaan näy maskeja. Yksi tuttu sai koronan ja ihmettelee, mistä on voinut saada. Voin kertoa, että ravintolasta, jossa kilisteli kavereidensa kanssa viikko sitten. Helsingissä tämäkin.
Ei mun tarvi luottaa oikeastaan kuin omaan käyttäytymiseeni. Periaatteessa ihan sama miten muut toimii ja luotanko heidän vastuullisuuteen vai en. Aina kannattaa varautua siihen että muut eivät toimi vastuullisesti.
En luota pätkääkään. Vastuullisia tietenkin on, mutta valitettavasti valtaosa ei välitä pätkääkään oikein mistään.
Jos kaikki käyttäytyisi yhtä vastuullisesti kuin minä, niin Suomessa ei olisi minkäänlaista koronaepidemiaa.
En luota edes viranomaisiin. Lahdessa korona leviää hurjaa vauhtia, mutta testiin ei pääse ennen kuin hengitysoireet on niin pahat, että tarvitsee lisähappea.
Mitä väliä kun kukaan ei osaa. Hyvää tietysti tarkoittavat, mutta kun ei osaa eikä ymmärrä mitään niin se on yhtä tyhjän kanssa. Mutta tämän nyt olen aina tiennyt. Ei ole mikään yllätys.
Vierailija kirjoitti:
Ei mun tarvi luottaa oikeastaan kuin omaan käyttäytymiseeni. Periaatteessa ihan sama miten muut toimii ja luotanko heidän vastuullisuuteen vai en. Aina kannattaa varautua siihen että muut eivät toimi vastuullisesti.
Ehkä juuri sinun, yksilön kannalta ei ole paljoa merkitystä miten muut toimii, mutta kokonaistilanteen kannalta olisi ihan suotavaa, että jokainen ymmärtäisi tehdä oman osansa, että tästä joskus päästäisiin ja ettei tarvitsisi taas laittaa koko Suomea kiinni samaan tapaan kuin keväällä.
Vierailija kirjoitti:
Ilman median jatkuvaa huutoa, en tietäisi mitään koko "pandemiasta". Media is The Real VIRUS.
Totta, minäkään en tunne henkilökohtaisesti ketään jolla olisi todettu korona vaikka koronatestissä ovat kaikki juosseet. En tunne ketään joka olisi joukkoaltistunut. Kellään ei ole koronaa oireineen tai lähi-idän tai etäpiirissä. No käytän maskia kun ei ole varaa olla pois töissä, en myöskään pyöri isommissa väkijoukoissa kun ei ole varaa. Noudatan suosituksia elämällä ihan normaalia elämää. Läheisiä ja tuttavia tapaan vielä livenä, riskiryhmäläiset vastaa meillä itsestään eikä kukaan ole eristäytynyt. Miksi terveen sitten pitäisi heidän puolesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mun tarvi luottaa oikeastaan kuin omaan käyttäytymiseeni. Periaatteessa ihan sama miten muut toimii ja luotanko heidän vastuullisuuteen vai en. Aina kannattaa varautua siihen että muut eivät toimi vastuullisesti.
Ehkä juuri sinun, yksilön kannalta ei ole paljoa merkitystä miten muut toimii, mutta kokonaistilanteen kannalta olisi ihan suotavaa, että jokainen ymmärtäisi tehdä oman osansa, että tästä joskus päästäisiin ja ettei tarvitsisi taas laittaa koko Suomea kiinni samaan tapaan kuin keväällä.
Valitettavasti tällaiset varoittelut menee kuuroille korville. Parin viikon sisällä ollaan taas väistämättömän edessä, eli valmiuslakia pukkaa jälleen, kiitos näiden tanopäiden, jotka ei välitä paskaakaan yhtään mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mun tarvi luottaa oikeastaan kuin omaan käyttäytymiseeni. Periaatteessa ihan sama miten muut toimii ja luotanko heidän vastuullisuuteen vai en. Aina kannattaa varautua siihen että muut eivät toimi vastuullisesti.
Ehkä juuri sinun, yksilön kannalta ei ole paljoa merkitystä miten muut toimii, mutta kokonaistilanteen kannalta olisi ihan suotavaa, että jokainen ymmärtäisi tehdä oman osansa, että tästä joskus päästäisiin ja ettei tarvitsisi taas laittaa koko Suomea kiinni samaan tapaan kuin keväällä.
Mieluummin toimin edelleen niin että minun ei tarvitse sitä miettiä. Jos kaikki toimivat samalla tavalla ok, jos eivät olen ainakin varautunut siihen.

Juu, toki on hyvä että yksilötasolla toimit vastuullisesti, voi kun muutkin tekisivät niin.
Luottoni ihmisiin on kyllä kaikonnut tämän epidemian myötä, valitettavasti.
Kuten täälläkin näkee, itsekeskeisiä kspäitä riittää turhankim paljon.
Etenkin tämä syksy on kyllä osoittanut mitä karuimmalla tavalla sen, kuinka välinpitämätöntä iso osa kansasta on. Oli kaikilla erittäin hyvin tiedossa, että toinen aalto tulee syksyllä ja silti iso osa ihmisistä elää vieläkin kuin pellossa piittaamatta mistään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mun tarvi luottaa oikeastaan kuin omaan käyttäytymiseeni. Periaatteessa ihan sama miten muut toimii ja luotanko heidän vastuullisuuteen vai en. Aina kannattaa varautua siihen että muut eivät toimi vastuullisesti.
Ehkä juuri sinun, yksilön kannalta ei ole paljoa merkitystä miten muut toimii, mutta kokonaistilanteen kannalta olisi ihan suotavaa, että jokainen ymmärtäisi tehdä oman osansa, että tästä joskus päästäisiin ja ettei tarvitsisi taas laittaa koko Suomea kiinni samaan tapaan kuin keväällä.
Htvin vähän, jos laisinkaan. Nuorissa ei anakaan näyttäisi olevan tulevaisuutta. He perseilevät kaikista eniten.
Kuin retardeja ihmiset oikein onkaan? Mun uskoni ihmisten oikeudenmukaisuuteen ja vastuullisuuteen on karissut jo alta 10 vuotiaana, kun minut jätettiin yksin selviytymään kiusaamisesta ja kaltoinkohtelusta.
En luota. Lähipiirin koulutetut ihmiset varailevat matkoja jouluksi sekä kotimaahan että ulkomaille. Ei maskeja, karanteeneja, testejä eikä mitään varotoimia. Naureskelevat ja sanovat ettei koronaa edes ole.
Ihmisilä tuntuu olevan enemmän intoa kuin taitoa ja malttia vastuullisuuteen, eli en juurikaan.