Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Teetkö tai sanotko humalassa asioita, joita et selvinpäin tekisi tai tarkoittaisi?

Vierailija
18.11.2020 |

Itse en ole tätä ikinä ymmärtänyt. Vaikka olisin kuinka humalassa, en tee tai sano mitään sellaista, mitä en pohjimmiltani tarkoittaisi. Alkoholi vain saattaa antaa rohkeutta tehdä/sanoa jotain, mikä olisi jäänyt ehkä selvinpäin tekemättä/sanotta. Toki joskus on ihan hyvä, ettei kaikkia tule sanottuakaa. =D

Itse törmäsin tähän taas jo jokin aika sitten, kun pitkä parisuhteeni päättyi. Olin jo unohtanut vuosien parisuhteessa, että miten ihmisen tunteilla voidaankin leikkiä. Minua lähestyi baarissa ennestään tuttu mies, jota en ollut nähnyt moniin vuosiin. Juteltiin melkein koko ilta ja jatkoillekin olisi pitänyt lähteä ym. No en kuitenkaan lähtenyt. Törmättiin toisiimme useampaan otteeseen ja joo aina baarissa. Joka kerta tämä mies lyöttäytyi seuraani ja kaava alkoi olla sama, että vietimme illat kuin olisimme olleet pari. No tietenkin aloin lämmetä tälle miehelle ja ajattelin kaikista niistä kauniista sanoista ja tavasta jolla piti minua lähellä, että olisi myös kiinnostunut, varsinkin, kun aloite tuli aina häneltä. Otin sitten häneen yhteyttä ja kysyin, että tavattaisko joku päivä, niin vastaus oli jotakin tyyliin, että ei nyt oikein tiedä, kun oli ollut kuitenkin aikaisemmin aina KÄNNISSÄ!!! Mä voisin odottaa tuollaista vastausta teiniltä, mutta nyt puhutaan keski-ikäisestä ihmisestä. Toivon todella, etten törmää kyseiseen tyyppiin enää missään.

Mutta olisi siis mielenkiintoista tietää, miten paljon ihmiset oikeasti tekevät tai sanovat humalassa asioita, joita eivät todellakaan selvinpäin tarkoita. Valaiskaa liian sinisilmäistä =D

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
18.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen enemmän sellainen kalsarikännäilijä kuin baarissa kävijä.

En mä mitään kovin kummoisia asioita pikkupäissäni eri tavalla tee kuin selvin päin, mutta ehkä mä olen vähän tunteellisempi ja romanttisempi pikkuviinipäissäni. Selvinpäin olen korostetun järkevä ja rauhallinen, päissäni mun lempeämpi puoli korostuu.

Vierailija
2/11 |
18.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä mielessä kyllä, että humalassa muutun ärsyttävän ylituttavalliseksi; kännissä kaikki ovat kavereitani, ja ns. rikon rajoja uusien tuttavuuksien kanssa, käyttäydyn kuin olisimme ylimmätkin ystävykset. Vitsin varjolla saatan sanoa ihan mitä tahansa, kun ”hauskaahan tässä vain pidetään!”, lisäksi koskettelen lähelle osuvia ihmisiä Ihan Koko Ajan.

Selvinpäin tajuan antaa ihmisille ansaitsemansa tilan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
18.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkään en ymmärrä! Olen tosin ollut ammattijuoppo jo teinistä saakka, mutta koskaan en ole sellaista sanonut tai tehnyt mikä ei mitenkään vastaisi perimmäisiä ajatuksiani. Ja kuten sanoit, tietysti tulee ilmaistua enemmän asioita jotka selvänä jättäisi sanomatta, mutta että tekisi jotain mikä ei yhtään huvita? Taitaa olla tuo mainitsemasi mies jonkinlainen helppo-Heikki. On kännissä sen naisen lähellä joka näyttää vähänkin vihreää, mutta selvänä täysi vellihousu joka pelkää joutuvansa suhteeseen tai jotain muuta merkillistä miesten hapatusta.

Mielestäni humalan piikkiin voi laittaa sen että toimi jollain tavalla jolla ei selvänä olisi toiminut, ehkäpä pyytää anteeksi tai muuten selittää käytöstään asiasta riippuen, mutta se että TUNTEET menisivät KOKONAAN kännin piikkiin on kyllä lieromaista luikertelua. Ja juuri sitä toisella ihmisellä leikkimistä.

Tuohon kännissä muuttumiseen tällainen aihetta sivuava tarina:

Olen lapsesta asti tuntenut ihmisen joka on suorastaan sairaalloinen valehtelija ja manipuloija. Hänestä pitävät kaikki koska hän osaa hurmata ja olla niin "vilpittömän" kiva että parempikin salapoliisi hämääntyy. Sitten alkaa kieroilu ja ihmisten maineen ja elämän pilaaminen heidän selkänsä takana - aivan sairas tyyppi siis. Hänelle maistuu myös alko, mutta pakoilee tilanteita joissa valheiden verkko paljastuu, sillä tarpeeksi otettuaan menettää hallinnan ja paljastaa miten paljon vihaa ja suorastaan halveksii ympärillään olevia ihmisiä. Hän ei myöskään enää kykene hillitsemään himoaan varasteluun, muistan kerran kun neitokainen istuskeli kännissä mun sohvalla ja kirjoitteli johonkin löytämäänsä kauppakuittiin jotain omia juttujaan ja sitten yhtäkkiä lähti juosten kämpästä mun puhelin kädessään. Puhelimen sain juoksemalla kiinni, ja kun palasin kotiini luin pöydällä lojuvasta lapusta miten hän oli kirjoitellut ajatuksiaan minusta, tyyliin "hyi s44t4n4" yms kypsää. On myös väkivaltainen päissään ja itsekin sain osani.

Sanomattakin selvää että välit tuohon rakkaaseen lapsuudenystävään on katkaistu.

Vierailija
4/11 |
18.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

En. Koska en koskaan ole NOIN humalassa.

Vierailija
5/11 |
18.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siinä mielessä kyllä, että humalassa muutun ärsyttävän ylituttavalliseksi; kännissä kaikki ovat kavereitani, ja ns. rikon rajoja uusien tuttavuuksien kanssa, käyttäydyn kuin olisimme ylimmätkin ystävykset. Vitsin varjolla saatan sanoa ihan mitä tahansa, kun ”hauskaahan tässä vain pidetään!”, lisäksi koskettelen lähelle osuvia ihmisiä Ihan Koko Ajan.

Selvinpäin tajuan antaa ihmisille ansaitsemansa tilan.

Rasittavin kännityyppi heti jankkaajan jälkeen. Anteeksi.

Vierailija
6/11 |

Jep, osittain siitä syystä olenkin viimeksi juonut v. 2017. 😅

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
18.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kännissä tulee tehtyä ja sanottua kaikenlaista. En välttämättä edes tarkoita mitä sanon. Väärinymmärrysten takia en ole enää julkisesti kännissä. Yksin kännissä ollessa laitan kännykän, älylaitteet ja tietokoneenkin pois, ettei tule mitään älynväläyksiä esim somessa.

Vierailija
8/11 |
18.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minustakin tulee ylisosiaalinen ja koskettelen kaikkia. Selvinpäin olen harkitsevainen ja vaadin ehdottomasti oman tilan ja annan sen myös muille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
18.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juurikin näin! Itselläni olemassa olevat tunteet voivat kyllä korostua, mutta eivät ilmesty tyhjästä ja katoa seuraavana päivänä.

Vierailija
10/11 |
18.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en ymmärrä! Olen tosin ollut ammattijuoppo jo teinistä saakka, mutta koskaan en ole sellaista sanonut tai tehnyt mikä ei mitenkään vastaisi perimmäisiä ajatuksiani. Ja kuten sanoit, tietysti tulee ilmaistua enemmän asioita jotka selvänä jättäisi sanomatta, mutta että tekisi jotain mikä ei yhtään huvita? Taitaa olla tuo mainitsemasi mies jonkinlainen helppo-Heikki. On kännissä sen naisen lähellä joka näyttää vähänkin vihreää, mutta selvänä täysi vellihousu joka pelkää joutuvansa suhteeseen tai jotain muuta merkillistä miesten hapatusta.

Mielestäni humalan piikkiin voi laittaa sen että toimi jollain tavalla jolla ei selvänä olisi toiminut, ehkäpä pyytää anteeksi tai muuten selittää käytöstään asiasta riippuen, mutta se että TUNTEET menisivät KOKONAAN kännin piikkiin on kyllä lieromaista luikertelua. Ja juuri sitä toisella ihmisellä leikkimistä.

Tuohon kännissä muuttumiseen tällainen aihetta sivuava tarina:

Olen lapsesta asti tuntenut ihmisen joka on suorastaan sairaalloinen valehtelija ja manipuloija. Hänestä pitävät kaikki koska hän osaa hurmata ja olla niin "vilpittömän" kiva että parempikin salapoliisi hämääntyy. Sitten alkaa kieroilu ja ihmisten maineen ja elämän pilaaminen heidän selkänsä takana - aivan sairas tyyppi siis. Hänelle maistuu myös alko, mutta pakoilee tilanteita joissa valheiden verkko paljastuu, sillä tarpeeksi otettuaan menettää hallinnan ja paljastaa miten paljon vihaa ja suorastaan halveksii ympärillään olevia ihmisiä. Hän ei myöskään enää kykene hillitsemään himoaan varasteluun, muistan kerran kun neitokainen istuskeli kännissä mun sohvalla ja kirjoitteli johonkin löytämäänsä kauppakuittiin jotain omia juttujaan ja sitten yhtäkkiä lähti juosten kämpästä mun puhelin kädessään. Puhelimen sain juoksemalla kiinni, ja kun palasin kotiini luin pöydällä lojuvasta lapusta miten hän oli kirjoitellut ajatuksiaan minusta, tyyliin "hyi s44t4n4" yms kypsää. On myös väkivaltainen päissään ja itsekin sain osani.

Sanomattakin selvää että välit tuohon rakkaaseen lapsuudenystävään on katkaistu.

Kiitos, ymmärsit ajatukseni ja ihmetykseni täysin. =) 

Pahoittelut, että olet joutunut kokemaan tuollaisen myrkyllisen ihmisen lähipiirissäsi. Eikä varmastikaan ole ollut helppoa katkaista välejä, mutta ehdottomasti paras ratkaisu! 

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
18.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kännissä puhuu helposti joko ylirehellisesti totta tai sitten täyttä paskaa. Ja itsekään ei välttämättä erota milloin puhuu kumpaa. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme seitsemän