Moniko on eronnut kirkosta?
itse erosin toissa vuonna koska en usko jumalaan
Kommentit (17)
Häät oli ihana pitää lempparikirkossa (Helsingin tuomiokirkko) ja lapset ovat kastettu myöskin kirkossa ja esikoinen käy seurakunnan kerhoa. Mutta siihenpä se sitten jää. Lapsista koitetaan kuitenkin kasvattaa, niin, että heillä on vapaus uskoa mihin haluavat, mutta on kuitenkin päädytty siihen, että lapset ovat niin kauan kirkossa kuin haluavat. Miehen kanssa ollaan aijottu erota, kun ei erityisemmin uskonnollisia ihmisiä olla. Btw kirkollisvero on todella typerä.
Ja lapun täytettyäni kysyi konttoristi et olenko nyt aivan sata varma asiasta ja että jos haluan vielä perua, on kuukausi harkinta-aikaa ennen kuin he laittavat lapun eteenpäin.
En käynyt rippikoulua ja nyt olen vain tyytyväinen erooni, koska ei siitä ole minulle koskaan mitään iloa ollut. Vanhemmat opettaneet eri uskonnoista ja pakollisilla uskontotunneilla koulussa ei varsinaisesti opetettu edes uskontoa, vaan mitä kukin uskontokunta tekee/ei saa tehdä, mihin uskoo ym. Yläasteella ei ikinä edes avattu raamattua!!!
Jos jonain päivänä menemme naimisiin (miehenikään ei kuulu kirkkoon), löydämme varmasti mieleisen kivan paikan, jolla on meille enemmän merkitystä kuin jollain kirkolla.
Sitä ennen olin kesät hautausmailla töissä ja se paikka olisi jäänyt saamatta, jos ei kuulu kirkkoon.
Kirkon sais erottaa valtiosta ja yhteisöveron sais poistaa kirkon tuloista kokonaan..
Sillähän katetaan juuri nuo kulut eli esim. esikoisesi kerho jne. Yhteisöveroa minä en ymmärrä (siis kaikilta yrittäjiltä uskontokuntaan katsomatta peritään veroa), mutta kirkollisverolle on ihan selkeä perustelu, että sillä siis katetaan toiminnan kuluja jne.
Toki on niin, että vain evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko saa Suomessa verotustoikeuden, mutta toisaalta kyseiset kirkot ovat niin vahvasti Suomen historiaan ja kulttuuriin liittyviä.
stella80:
Häät oli ihana pitää lempparikirkossa (Helsingin tuomiokirkko) ja lapset ovat kastettu myöskin kirkossa ja esikoinen käy seurakunnan kerhoa. Mutta siihenpä se sitten jää. Lapsista koitetaan kuitenkin kasvattaa, niin, että heillä on vapaus uskoa mihin haluavat, mutta on kuitenkin päädytty siihen, että lapset ovat niin kauan kirkossa kuin haluavat. Miehen kanssa ollaan aijottu erota, kun ei erityisemmin uskonnollisia ihmisiä olla. Btw kirkollisvero on todella typerä.
yhteiskunnallisia palveluja kaikille, esim nykylain mukaan kirkon pitää järjestää uskonnoton hauta-alue niille jotka eivät kirkollista hautausta halua.
Ihan hullua minusta. Parempi olisi, jos yhteisövero poistettaisiin, ja uskonnottomat saisivat itse ostaa hautausmaa-alueensa. Tai valtio maksaisi hautausmaat sekä kirkkoon kuuluville että kuulumattomille.
Kannatan kirkon erottamista valtiosta, vastustan kirkollisveroa enkä pidä kirkon asenteesta homopareja kohtaan. En myöskään ymmärrä miten voi olla seurakuntia joissa ei hyväksytä naispappeja. Kirkko vaan hyssyttelee vaikka pitäisi kylmästi erottaa sellaiset jotka eivät hyväksy naispappeja seurakuntaansa. Jokaisen pitäisi voida maksaa vain niistä palveluista joita käyttää. Silloin voisin ehkä jopa liittyä takaisin kirkkoon.
Ainoa kohta jolloin on ollut painetta liittyä oli kun kaikki kaverit meni riparille. Sen leirin takia teki mieli liittyä. Sen verran syvällinen on 15-vuotiaan uskonnollisuus... mutta pidin silti jo siinä iässä aika järjettömänä liittyä vain sen takia. Sen jälkeen ei ole ollutkaan mitään tarvetta.
Minusta on rohkeita samalla lailla uskovia, jotka eroavat ja päättävät vaikka ottaa plan-kummilapsen - ja siis käyttää sen veroihin menevän rahan toisin. Tälläisiä tiedän.
vaikka uskonkin Jumalaan, en usko lut. kirkon oppeihin. Enkä myöskään koskaan saanut itse valita, vaan vanhemmat liittivät minut ko. kirkon jäseneksi. Erosin parikymppisenä siis kirkosta.
Typerää mielestäni puhua uskonnottomista, jos ei kuulu lut. kirkkoon. Onhan niitä muitakin uskoja ja oppeja kun tämä luterilainen... eikö?
että sitten pidetään häät kirkossa jos toinen pariskunnan osapuolista onkin eronnut. Tai muita kirkon palveluita käytetään.
Ei ne teille silloin enää kuuluisi
Vierailija:
että sitten pidetään häät kirkossa jos toinen pariskunnan osapuolista onkin eronnut. Tai muita kirkon palveluita käytetään.Ei ne teille silloin enää kuuluisi
jos itse kuuluu kirkkoon, mutta vanhemmat ei? Eli tarkistavatko jostain kuuluuko vanhemmat? Miehen kanssa harkitaan eroavamme, mutta lapset jää, kunnes ovat kyllin vanhoja päättämään itse asiasta.
Että myös kirkkoon kuulumattomat lapset voivat käydä seurakunnan päiväkerhoissa, mutta heille on aika nimellinen " lukukausimaksu" , kun taas kirkkoon kuuluville kerhot ovat ilmaisia.
Toisaalta nimenomaan niitä lapsia, jotka eivät vielä ole seurakunnan sanoman vaikutuspiirissä kerhoihin haluttaisiin, koska eivät välttämättä kotipiireissä koskaan kuule Jumalasta ja Jeesuksesta jne.
ole koskaan kuulunutkaan, en usko jumalaan, tai jumaliin.
Nyt yli 30v.