Miksi aidosti musta hiuksisille naisille kasvaa viikset?
Kommentit (3)
Ensiksikin ne kaikilla huulten yläpuolelle kasvavat pienet ihokarvat näkyvät tummatukkaisella (karvaisella) selvästi selvemmin. Mutta olen kyllä huomannut, että eteläeurooppalaisilla tummilla naisilla karvankasvu on muutenkin vaaleaa pohjoismaalaista voimakkaampaa.
Opiskeluaikana asuin opiskelija-asuntolassa yhtenä kesänä samassa huoneessa Jugoslaviasta tulleen tytön kanssa (se oli sitä aikaa, kun Jugoslavia oli vielä olemassa). Tyttö poisti huolellisesti säärikarvansa, mutta antoi selvästi näkyvien viiksiensä kasvaa rauhassa. Minua asia huvitti, koska olisin itse aloittanut niistä viiksistä. Mutta ilmeisesti hänen kotipuolessaan naisten viiksiä ei nähty minään ulkonäköongelmana.
Itselläni kasvaa myös, haivenet ovat vain niin vaaleat ettei näy. Eiköhän ihan jokaisella kasva viiksikarvoja (ei tietenkään samoin kuin miehillä) tummilla ihmisillä vain näkyvät selvemmin.
Noku musta tuntuu, että ne vaan näkyy kun musta on Black.