VR perseilee taas
Tamperelainen opiskelija Jenni Lehto osti tavalliseen tapaan junalipun verkosta opiskelijahintaan. Lehto käytti opiskelijakorttia aikaisemmin koulun ruokalassa ja oletti kortin olevan lompakossa. Opiskelija hyppäsi junaan Savonlinnasta. Kun konduktööri tuli tarkistamaan lippua, opiskelijakorttia ei löytynytkään.
- Selitin rauhallisesti mitä oli tapahtunut. Yritin tarjota mahdollisuutta, että olisin todistanut opiskelijarekisteristä netin kautta olevani opiskelija, Lehto muistelee.
Matkustajalla ei ollut tarpeeksi käteistä rahaa, mutta hänellä oli Visa Electron -kortti. Kyseinen kortti ei kuitenkaan käy maksuvälineenä junassa.
- Juna pysähtyi ja konduktööri käski minut ulos junasta. Näin vain peltoja ja metsää ja menin paniikkiin. Seuraava juna olisi kulkenut kahden tunnin kuluttua.
Lehdon mukaan konduktööri kohteli häntä kuin roskaa, edes vaihtoehtoja matkan jatkamiseen ei tarjottu. Hysteerinen opiskelija ei suostunut lähtemään junasta vaan huusi apuun muita matkustajia.
- Lupasin maksaa matkan heti nettipankin kautta takaisin, jos joku auttaisi.
Auttajakin ulos junasta?
Se joku auttaja oli joensuulainen opiskelija, joka näki Lehdon hädän. Auttaja yritti ensin sovitella tilannetta ja kysyä, voisiko asian ratkaista vasta Parikkalassa.
- Konduktööri sanoi, ettei asia kuulu minulle. Koska jouston varaa ei ollut maksoin Lehdon matkan. Tuntui kauhean pahalta nähdä ihminen niin hätääntyneenä, auttaja kuvailee tilannetta.
- Tuntui, että konduktööri ei olisi halunnut, että joku maksaa lippuni. Hän sanoi, että viivästytän muiden matkustajien matkaa, Lehto kertoo.
- Konduktööri kysyi minulta, olenko tarpeeksi rauhallinen matkustamaan loppumatkan junassa, auttaja ihmettelee.
Tässähän on taustalla vain konduktöörin sairas vallanhalu. Sitä opiskelijalippua ei nimittäin myydä kuin opiskelijoille, siinä lukee nimi ja henkilöllisyyden voi varmaan helposti todistaa.
En muuten ymmärrä miksi nää VR:n lipunmyyntisysteemien täytyy olla näin vaikeita. On jotain älypuhelinlippua, kioskilta noudettavaa lippua ja ynnä muuta. Onnibussi yhtiöllä on helppo systeemi. Matkustaja ostaa lippunsa verkosta ja saa numerokoodin jonka sitten esittää bussikuskille. Helppoa. Miksi pitää tehdä vaikeimman kautta? Paljonko taas saatiin valtion rahoja tuhlattua johonkin systeemiin joka toimii miten sattuu? Vähän haiskahtaa siltä, että näitä "uudistuksia" tehdään vain sen takia, että saadaan järjestettyä urakka jollekin ryyppykaverille.
Kommentit (12)
Älytöntä touhua, jos konduktööri ei voi edes yrittää selvittää tilannetta ja löytää matkustajan kanssa kompromissia. Matkustajan hylkääminen jonnekin lähes metsään kuulostaisi myös julmalta. Joillakin rataosuuksilla vielä oikeasti on pysähdyspaikkoja, joista on pitkä matka kaupunkiin/sisätiloihin. Asemarakennuksia ei siis ole joka asemalla. Eikö se juna olisi voinut sen aikaa odottaa, että tämä tyttö olisi käynyt ostamassa aikuisten lipun sieltä asemalta lippuautomaatista?
Mutta opiskelijalipun saa kyllä ostettua ilman mitään todistuksia tai henkkareita eikä lippuun tulostu nimi. Opiskelijakorttia ei kysytä edes aseman lipunmyynnistä lippua ostettaessa.
Jos matkustajalla on henkilöllisyystodistus mukana ja pystyy sähköisesti todistamaan opintorekisteristä tms. online-palvelusta konnarille olevansa opiskelija, siitä pitäisi olla joku "muistutusmaksu" ettei tuollainen käytäntö yleisty ja jäisi käyttöön "hätätapauksille". Eli vaikkapa 5 euron lisämaksu lisävaivasta jotta konnari voi rauhassa vakuuttua opiskelijan opiskelijuudesta.
En voinut välttyä ajatukselta, että konnari saa tilastoon yhden käräytetyn ja siitä on hänelle ammatillisesti (sic) enemmän hyötyä kuin kohtuullisuudesta. Maksaako VR bonareita "tehokkaille" konnareille?
Mitä opimme tästä? Pidä aina käteistä mukana, aina kun ei tiedä mitä mulkkuja matkalla tulee vastaan.
Entisenä VR:läisenä voin sanoa, että konnareissa on eroja. Jotkut ovat käveleviä kyrpiä ja jotkut ihan mukavia ja joustavia asiakaspalvelijoita.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 21:56"]
Tamperelainen opiskelija Jenni Lehto osti tavalliseen tapaan junalipun verkosta opiskelijahintaan. Lehto käytti opiskelijakorttia aikaisemmin koulun ruokalassa ja oletti kortin olevan lompakossa. Opiskelija hyppäsi junaan Savonlinnasta. Kun konduktööri tuli tarkistamaan lippua, opiskelijakorttia ei löytynytkään.
- Selitin rauhallisesti mitä oli tapahtunut. Yritin tarjota mahdollisuutta, että olisin todistanut opiskelijarekisteristä netin kautta olevani opiskelija, Lehto muistelee.
Matkustajalla ei ollut tarpeeksi käteistä rahaa, mutta hänellä oli Visa Electron -kortti. Kyseinen kortti ei kuitenkaan käy maksuvälineenä junassa.
- Juna pysähtyi ja konduktööri käski minut ulos junasta. Näin vain peltoja ja metsää ja menin paniikkiin. Seuraava juna olisi kulkenut kahden tunnin kuluttua.
Lehdon mukaan konduktööri kohteli häntä kuin roskaa, edes vaihtoehtoja matkan jatkamiseen ei tarjottu. Hysteerinen opiskelija ei suostunut lähtemään junasta vaan huusi apuun muita matkustajia.
- Lupasin maksaa matkan heti nettipankin kautta takaisin, jos joku auttaisi.
Auttajakin ulos junasta?
Se joku auttaja oli joensuulainen opiskelija, joka näki Lehdon hädän. Auttaja yritti ensin sovitella tilannetta ja kysyä, voisiko asian ratkaista vasta Parikkalassa.
- Konduktööri sanoi, ettei asia kuulu minulle. Koska jouston varaa ei ollut maksoin Lehdon matkan. Tuntui kauhean pahalta nähdä ihminen niin hätääntyneenä, auttaja kuvailee tilannetta.
- Tuntui, että konduktööri ei olisi halunnut, että joku maksaa lippuni. Hän sanoi, että viivästytän muiden matkustajien matkaa, Lehto kertoo.
- Konduktööri kysyi minulta, olenko tarpeeksi rauhallinen matkustamaan loppumatkan junassa, auttaja ihmettelee.
Tässähän on taustalla vain konduktöörin sairas vallanhalu. Sitä opiskelijalippua ei nimittäin myydä kuin opiskelijoille, siinä lukee nimi ja henkilöllisyyden voi varmaan helposti todistaa.
En muuten ymmärrä miksi nää VR:n lipunmyyntisysteemien täytyy olla näin vaikeita. On jotain älypuhelinlippua, kioskilta noudettavaa lippua ja ynnä muuta. Onnibussi yhtiöllä on helppo systeemi. Matkustaja ostaa lippunsa verkosta ja saa numerokoodin jonka sitten esittää bussikuskille. Helppoa. Miksi pitää tehdä vaikeimman kautta? Paljonko taas saatiin valtion rahoja tuhlattua johonkin systeemiin joka toimii miten sattuu? Vähän haiskahtaa siltä, että näitä "uudistuksia" tehdään vain sen takia, että saadaan järjestettyä urakka jollekin ryyppykaverille.
[/quote]
Netistä ja automaatista voi kuka tahansa ostaa minkä tahansa lipun, vaikka eläkeläislipun. On sekin nähty, että nuoret yrittää kelakortilla eikä heillä ole mitään todisteita siitä, että ovat opiskelijoita.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 22:18"] Opiskelijakorttia ei kysytä edes aseman lipunmyynnistä lippua ostettaessa.
[/quote]
Minulta on kysytty aina.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 22:31"]
Mitä opimme tästä? Pidä aina käteistä mukana, aina kun ei tiedä mitä mulkkuja matkalla tulee vastaan.
Entisenä VR:läisenä voin sanoa, että konnareissa on eroja. Jotkut ovat käveleviä kyrpiä ja jotkut ihan mukavia ja joustavia asiakaspalvelijoita.
[/quote]
Samaa mieltä.
Nimimerkillä molempiin törmännyt.
Kerran Tampere-Oulu-junassa katsoin vierestä kun joltakin opiskelijalta puuttui opiskelijalippuun vaadittava opiskelijakortti. Nuorehko konduktööri oli mukava. Asia sovittiin niin, että opiskelija soitti vanhemmilleen, jotka tilasivat normaalihintaisen lipun opiskelijan kännykkään, vastaavaan seuraavana päivänä liikennöivään junaan. Konduktööri sanoi, että soita rauhassa ja hän tulee katsomaan lipun puolen tunnin päästä. Mielestäni ihan reilua asiakaspalvelua, ei tehty turhan isoa numeroa asiasta. Toki tällainen käytäntö ei ruuhkaisessa junassa tai lyhyillä rataosuuksilla toimisi.
Ihmisen hylkääminen keskelle ei-mitään on heitteillejättö, jos jotain vakavaa tapahtuu sen seurauksena. Mielestäni kyseinen konduktööri ei ole sopiva asiakaspalveluun ja olisi erotettava.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 01:03"]
Ihmisen hylkääminen keskelle ei-mitään on heitteillejättö, jos jotain vakavaa tapahtuu sen seurauksena. Mielestäni kyseinen konduktööri ei ole sopiva asiakaspalveluun ja olisi erotettava.
[/quote]
Mitenköhän se rahaton opiskelija olisi päässyt pois jostain peltojen keskeltä? Entäs jos vaikka akku olisi loppunut pakkasessa? En ymmärrä mikä idea tässä junasta poisheittämisessä on? Mitä se niin kuin hyödyttää? Eikö se tarkastusmaksu ole riittävä rangaistus?
opiskelijakortti on oltava mukana!
kyllä tässä tapauksessa konnari oli ilkeempi kuin koskaan. Ehkä ne lepposat sitten palkataan tänne pkseudulla, koska konnareilta saa parasta palvelua missään. päivittäin kuljen useampaa linjaa ja olen laittanut jatkuvasti palautetta VRlle, joka toivottavasti myös huomio työntekijänsä.
Keikkaileva tarjoilija, hurjan paljon olen ollut yöpaikkureissa.
Kyllä netistä voi kuka tahansa ostaa opiskelijalipun. VR:lla on tietyt säännöt ja niiden mukaan mennään. Konnari kuulostaa kyllä melko mulkulta tässä tapauksessa, mutta kyllä se alkuperäinen virhe oli opiskelijan.