Kaikki krooniset sairaudet, syöpä mukaanlukien johtuvat mikrobeista, erityisesti mykobakteereista, ja koronainfektio sen paljastaa
Jo pitkään on tiedetty että tietyt virukset aiheuttavat transientin immuunipuutoksen. Sinä aikana immuunipuolustus toimii erittäin heikosti, ja elimistössä olevat latentit infektiot nostavat päätään. On arvioitu että noin 25% koko maailman väestöstä sairastaa tietämättään latenttia tuberkuloosia, joka on nimensä mukaan oireeton. Mutta kun saa koronaingektion se voi reaktivoitua, ja silloin siitä tulee myös tarttuva muille! Tässä siis yksi koronan vakavista muodoista, tuberkuloosi-infektio keuhkoissa.
Tuberkuloosista on olemassa myös suolistoversio, paratuberkuloosi nimeltään, ja se vasta yleinen latentti infektio onkin, eikä sitä testata koskaan eikä missään keneltäkään. Sen havaitseminen on tuberkuloosin tapaan vaikeaa, ja vieläkin vaikeampaa kuin tuberkuloosin havaitseminen sen hitaan lisääntymisen vuoksi. Sen tyyppisairaus on Crohnin tauti, mutta se vaatii jo geneettistä heikoutta, paljon yleisempi sairaus joka seuraa paratuberkuloosista on yleinen ärtyvän suolen oireyhtymä, jolle ei ole olemassa mitään tehokasta hoitoa.
Espanjantaudin aikaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen, monilla nuorillakin oli latentti tuberkuloosi, ja sen vuoksi kuolivat sankoin joukoin tähän virustautiin, kun se latentti tuberkuloosi-infektio aiheutti yhdessä viruksen kanssa sytokiinimyrskyn keuhkoissa.
Koska Suomessa latentti tuberkuloosi ei ole yleinen, ja koska monet on rokotettuja tuberkuloosia vastaan, niin korona ei tule aiheuttamaan paljon kuolemia Suomessa. On tietysti olemassa muitakin latentteja mykobakteeri-infektioita kuin tuberkuloosi ja paratuberkuloosi, mutta ne tahtovat olla heikompia, esim. M. avium-kompleksi, jota tavataan usein immuunipuutoksia sairastavilla (AIDS).
Olen yksinkertaisesti Suomen paras ekspertti näissä asioissa, ja toisin kuin lääkärit, tiedän oikeasti näistä asioista.
Kommentit (3)
Kauanpa niiden todisteiden toimitus kestää...
No jopas oli hyvä selostus, mutta laitapa tutkimuksia väitteesi tueksi.
Haluaisin tietää Espanjantaudin ja tuberkuloosin välisestä yhteydestä enemmän. Ja tutkimukset siitä että paratb. aiheuttaa Crohnin tautia sekä ärtyvän suolen oireyhtymän.