Kysymys teille, joissa on hankala anoppi, appi, äiti tai isä

Anoppi oli itse ihan itsenäistymätön omista vanhemmistaan.

Pyrki sitten sitomaan samalla tavoin omat lapsensa.

Rajat aivan tuntematon käsite.

Vanhemmat kuolivat kun anoppi oli lapsi. Oman anopin kimppuun kävi nyrkein ja muutenkin käyttäytyi samoin kuin minua kohtaan. Pelottava ihminen.

Minun anoppini oli katkaissut välinsä omaan anoppiinsa. Ajattelin, että anopin anopissa täytyy olla joku vika, jota minä vaan en huomaa, johtuen ehkä siitä, että olen mummon kultapojan, eli vanhimman lapsenlapsen, vaimo.

No, anopin anoppi kuoli. Sen jälkeen anoppini otti minut "kohteekseen". Olen pyrkinyt pitämään välit etäisinä, niin ei tule yhteenottoja. Anoppi taas olisi mielellään läheisempikin, mutta koen itse helpommaksi pitää välit etäisen kohteliaina.

Anopilla oli ymmärtääkseni ollut kehnot välit omiin appivanhempiin. Nyt ilmeisesti kostaa sen olemalla minulle kenkku ja ilkeä.

Anoppi ei hyväksy minua ja suhdettani mieheen, koska kultuuri- ja uskontoerot. On minua kohtaan lapsellisen vihamielinen, vaikka mielelläni olisin osa perheyhteisöä. Toisaalta tiedän, että anopilla oli kova lapsuus, hänen äitinsä kuoli kun hän oli pieni ja hän oli "ilkeän äitipuolen" kasvattama, joka laittoi hänet teini-ikäisenä järjestettyyn avioliittoon vanhemman ja väkivaltaisen miehen kanssa. Ei saanut käydä kouluja vaan joutui jo teini-ikäisenä synnytyskoneeksi. Siten suhtaudun anoppiin aika ymmärtäväisesti, koska hänellä ei ole ollut elämässä sellaisia mahdollisuuksia mitä minulla on ollut ja hänen maailmankuvansa on valitettavasti jäänyt kovin kapeaksi. 

Minulla oli äitini kanssa aina hiukan kompleksiset välit. Nuorena riitelin hänen kanssaan paljon, mutta kun sain lapsuuteni traumat käsiteltyä, pystyin pitämään hillityn muodolliset välit äitiini. Äidilläni oli huonot välit omien vanhempiensa, etenkin äitinsä kanssa, eikä äitini saanut koskaan lapsuutensa traumoja käsiteltyä. Anoppinsa kanssa hänellä oli hyvät välit.