Lue keskustelun säännöt.
Lätkä mutsit hoi
28.09.2020 |
Lätkääipät, neuvokaa tällaista äitiä, jolle tämä harrastus on ihan uusi.
9-v poikani on nyt harrastanut lajia muutaman vuoden, alkuun tietenkin kiekko koulua jne. Mutta nyt jo tuntuu, että harrastus alkaa mennä totisemmaksi.
Itse kuskaan paljon yksin poikaamme treeneihin ja tönötän peleissä laskemassa maaleja ja naisena tällaisessä miesten maailmassa on välillä epämukavaa ja outoa.
Lapsi itse on innoissaan, ei ole joukkueen paras, mutta varmaan sellaista keskikastia taidoiltaan.
Miten te olette kokeneet tämän harrastuksen lapsellenne? Onko valmennus ollut tasapuolista, vaikkei itse kuulu valmennustiimiin ? Missä vaiheessa koitte, että lasta aletaan arvioimaan niin, että missä joukkueessa jatkossa on mahdollisuus pelata? Vähän sekavia kysymyksiä, mutta jotenkin itse hallilla sellainen olo, etten kuulu joukkoon ja osaanko toimia oikein ja en tiedö lajista juuri mitään.
Eli kaikki kokemukset ovat tervetulleita
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli tasapuolista.
totiseksi se alkoi mennä siinä vaiheessa, kun tuli karsinnat ja ei enää päässytkään mukaan joukkueeseen ( olivatkohan 13 vai 14 vuotiaita tuolloin). Mutta toisaalta, uusi joukkue tarjosi sitten paljon enemmän peliaikaa.
Toki jo ennen tuota harjoitusmäärät olivat suuria ja ainoana vanhempana, vei kyllä lähes kaiken vapaa-aikani ( meiltä, kun vielä hallit olivat kaukana eikä julkisiakaan ilta-aikaan kulkenut hyvin). Lisäksi ei ollut mitään säännöllistä aikaa, vaan harjoitusaikataulut saatiin aina muutamaksi viikoksi kerrallaan.
Minä tykkäsin niistä talkoovuoroista ( siis esim. juuri jäähyvahtina olosta, kirjanpidosta jne), ja tein niitä välillä toistenkin puolesta, koska lapseni mukana kuitenkin siellä aina olin.
Mitä tutummaksi vanhemmat tulivat, sitä paremmin siellä tietysti viihtyi.