Miksi itsenäisyyspäivä on TALVISOTA
Voisko ton sotapaatoksen jo pikkuhiljaa unohtaa ja yrittää muokata tästä päivästä jotenkin vähemmän itä-eurooppalaista paatosjuhlaa?
Kommentit (21)
Minäkin kaipaisin tähän päivään nykyistä enemmän muistoja niiltä vuosilta, kun itsenäisyyttä hankittiin. Nyt ovat vuosien 1899-1917 sankarit ja teot jääneet pahasti maailmansodan jalkoihin. Ilmapiiriä kuvastaa se, että nyt joku todennäköisesti kehottaa minua muuttamaan Venäjälle tms. Mutta eikö ole niin, että elleivät rohkeat ihmiset olisi Suomelle itsenäisyyttä hankkineet, ei vuosina 1939-1944 olisi ollut Suomea puolustettavaksi.
Ai sotapaatos? Häpeä, aikuinen ihminen! Kuinka kukaan voi tehdä näin nolon avauksen, en todellakaan käsitä!
Suomen itsenäisyys on sodissa kovalla hinnalla hankittu. Esim. isäni suvusta sodan aikana kaatui armeijaikäisistä miehistä n. 75 %. Tuli paljon leskiä ja orpoja sekä Ruotsiin vietyjä lapsia. Karjalaiset joutuvat jättämään koko elämänsä, kotinsa ja rauhanehdot olivat tosi raskaat. Kotirintamalla ei ollut työntekijöitä pelto- eikä metsätöihin - siis kenelläkään ei ollut kunnolla edes ruokaa.
Ja täällä joku urpo inisee "paatoksesta". Olisiko sinusta ollut sitten parempi se, että oltaisiin jätetty sodat sikseen ja liitytty suoraan SuurVenäjään?
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 10:15"]
Voisko ton sotapaatoksen jo pikkuhiljaa unohtaa ja yrittää muokata tästä päivästä jotenkin vähemmän itä-eurooppalaista paatosjuhlaa?
[/quote]
Itäeurooppalaista?
Tyhmä lehmä. Ameriikassa, isossa maailmassa, niistä sodista vasta pauhataan.
Stadionillakin kaikki nousee seisomaan ja taputtaa jos katsomossa on joku tarpeeksi afganistanilaisia naisia ja lapsia raiskannut/tappanut. Meinki kuin pohjois-koreassa. Käy joskus muuallakin kuin siellä teidän Lidlissä.
Tää meidän touhu on kuule aika hillittyä.
Valitettavasti viimeisillä sodilla oli olennainen vaikutus Suomen itsenäisyyteen. Unohtamatta Lapin sotaa, josta ei vielä ole elokuvaa itsenäisyyspäivänä esitettäväksi. Sen ansiosta kuitenkin jatkosota päättyi rauhaan eikä Neuvostoliitto miehittänyt edes Lappia.
Suomalainen faktoihin perustuva sotakirjallisuus on huippuluokkaa. Olkaa hyvät te paatoksen inisijät ja lukekaa, mitä se elo Suomessa sotien aikana rintamalla ja kotirintamalla oli.
Turha tulla tänne puhumaan jostain "sotapaatoksesta", jos ei käytännössä tiedä asiasta yhtään mitään.
Nyt kyllä ottaa päähän avauksen tekijä. Jos Suomen sotilaat eivät olisi meille itsenäisyyttä hankkineet, sä puhuisit vain venäjää.
Mistä ap on oikein otsikkonsa keksinyt? Eli että itsenäisyyspäivä on talvisota? En käsitä tätä lainkaan.
Otsikko kyllä kertoo, ettei ap tiedä näistä asioista yhtään mitään.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 10:33"]
Suomalainen faktoihin perustuva sotakirjallisuus on huippuluokkaa. Olkaa hyvät te paatoksen inisijät ja lukekaa, mitä se elo Suomessa sotien aikana rintamalla ja kotirintamalla oli.
Turha tulla tänne puhumaan jostain "sotapaatoksesta", jos ei käytännössä tiedä asiasta yhtään mitään.
Nyt kyllä ottaa päähän avauksen tekijä. Jos Suomen sotilaat eivät olisi meille itsenäisyyttä hankkineet, sä puhuisit vain venäjää.
[/quote]
Tarkennus: itsenäisyys hankittiin ilman sotilaita ja laukaustakaan ampumatta. Itsenäisyyttä puolustettiin sotavoimaa käyttäen. Äärettömän arvokkaita tekoja molemmat.
Olen kyllä samoilla linjoilla ap:n kanssa. Talvi- ja jatkosota eivät enää ehkä ole niin paljon framilla kuin ennen, mutta kyllähän itsenäisyys on Suomessa aika totinen, sotaisa ja pönäkkä juhla sotilasparaateinen ja Porilaisten marsseineen (lukekaa ne sanat!).
Ei se vähennä Suomen sotaponnistusten arvoa jos edes vilkaisee esim. 50-luvun sotakorvausvuosiin: energisyyteen, vaurastumiseen, muotoiluun, joka vei Suomea maailmankartalle.
Kyllä ainakin minulle itsenäisyys on muutakin kuin sotanostalgiaa. Se on demokratiaa, vapauksia, oikeuksia, pohjoismaista hyvinvointivaltiota, kirajstolaitosta, astiankuivauskaapin ja vauvapakkauksen keksimistä.
Mummini, joka oli lottana aika hirveissä paikoissa Jatkosodan aikana, toivotti aina "iloista itsenäisyyspäivää".
Ap, et ole ainoa joka näin ajattelee. Henk.koht itsenäisyyspäivä on mulle vain yksi tavallinen päivä kotona, johon ei liity mitään traditioita. Se ainoa, Linnan juhlien katsominenkin kun jää tänä vuonna pois. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa etten arvostaisi niitä jotka PUOLUSTIVAT itsenäistä Suomea talvi- ja jatkosodassa. Mutta totta on se, että itsenäisyys hankittiin jo paljon sitä ennen.
Ettekö muka pidä puolustusvoimien paraatista, jossa näkee maamme asevoimien kalustoa? Minusta se on päivän parasta antia.
Ettekö oikeasti tajua: ilman sotia Suomi olisi vieläkin osa Venäjää? Lukekaa historiaa.
Venäjän päätarkoitus oli valloittaa koko Suomi ja Suomesta tulisi siten samalla osa heidän "eturintamaansa", aivan samalla lailla kuin Baltian maat..
Ymmärrän aloittajaa. Arvostan itsenäisyyttä ja rakastan Suomea, vaikka täällä vellova muukalaisviha ottaa päähän.
Mutta olen hämmästynyt, kuinka moni nuori aikuinen luulee Suomen itsenäistyneen 2. maailmansodan aikaan, eikä 1917. Ollaan niiiiin isänmaallisia, mutta ei tiedetä mitään maamme historiasta. Kuulee usein kommentteja tyyliin "veteraanit taistelivat maallemme itsenäisyyden"???
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 10:33"]
Suomalainen faktoihin perustuva sotakirjallisuus on huippuluokkaa. Olkaa hyvät te paatoksen inisijät ja lukekaa, mitä se elo Suomessa sotien aikana rintamalla ja kotirintamalla oli.
Turha tulla tänne puhumaan jostain "sotapaatoksesta", jos ei käytännössä tiedä asiasta yhtään mitään.
Nyt kyllä ottaa päähän avauksen tekijä. Jos Suomen sotilaat eivät olisi meille itsenäisyyttä hankkineet, sä puhuisit vain venäjää.
[/quote]
Luuletko sä vajakko, että Suomen sotilaat hankki meille itsenäisyyden 40-luvulla? Mene takaisin ala-asteelle.
Muakin hiukka nyppii tuo sotiin keskittyminen. Siis hyvähän se, että Suomea puolustettiin, että itsenäisyys säilyi, mutta kun minusta itsenäisyyspäivänä juhlitaan itsenäistymistä. Siksi kyseessä on päivä, jolloin itsenäisyysjulistus hyväksyttiin, 6.12. Ja kyseinen itsenäisyysjulistus annettiin vuonna 1917 ilman Suomen ja Venäjän välistä sotaa. Että voisiko joskus keskittyä siihen itse asiaan, eikä myöhempiin tapahtumiin?
Hankalahan se olisi juhlia Suomen alkuvuosia kun silloin oli sisällissota, jossa tapettiin lapsia ja naisia ja veljet keskenään soti.
Samoin, eipä Jatkosotakaan ole kovin juhlan aihe koska Suomi oli ainoa Saksan liittolainen jota Saksa ei miehittänyt ja vielä hävisi sodan Neuvostoliitolle. Talvisota on siksi turvallinen juhlan aihe, Suomi oli hyökkäyksen kohde ja selvisi siitä.
En tiedä onko tarpeen juhlia sotaa, vaan paremminkin sotavteraanejamme. Heille sota oli kauhea asia. Jos ihminen 70 vuoden päästäkin kertoo jostakin asiasta kyynelsilmässä niin se on ollut koettelemus. Samaan aikaan kun juhlimme itsenäisyyttämme hallitus karsii vanhustenhoidosta, vanhukset jätetään kotiin muistamattomina, yksin kaatuilemaan.
Itä-Eurooppalaisesta juhlasta itsenäisyyspäivämme eroaa siten, että olemme kuitenkin ainut maa, joka Neuvostoliitolle hävittyään ei miehitetty ja joutunut sosialistiseen blokkiin.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 11:50"]
Muakin hiukka nyppii tuo sotiin keskittyminen. Siis hyvähän se, että Suomea puolustettiin, että itsenäisyys säilyi, mutta kun minusta itsenäisyyspäivänä juhlitaan itsenäistymistä. Siksi kyseessä on päivä, jolloin itsenäisyysjulistus hyväksyttiin, 6.12. Ja kyseinen itsenäisyysjulistus annettiin vuonna 1917 ilman Suomen ja Venäjän välistä sotaa. Että voisiko joskus keskittyä siihen itse asiaan, eikä myöhempiin tapahtumiin?
[/quote]
Sodassa on enemmän dramatiikkaa. Eikä Edvin Laine ohjannut elokuvaa Tuntematon itsenäisyysjulistuksen antaja. Oliko siinä mitään jännää, kun eduskunnassa yksi julistus tuli äänestyksessä hyväksytyksi. Eipä juuri. Mutta kun Koskela heitti kasapanokset, niin siinä oli meininkiä. Siksi meillä kansa nyt viettää sodan muistojuhlaa ja käyttää siitä nimitystä itsenäisyyspäivä.
Onko itsenäisyys joillekin todella niin hutera asia, että ellei keskity talvi-, jatko- ja Lapin sotiin, niin ei arvosta itsenäisyyttä? Entä tämä päivä, itsenäisyyden ilmeneminen tässä päivässä, onko sillä mitään merkitystä? Vai onko todella niin että jos kunnioittaa yhtä asiaa (sotaponnistukset), ei voi arvostaa mitään muuta?
Kun aamulla luin itsenäisyyspäivä-aiheisia ketjuja palstalla huomasin, että historiantuntemus oli monilla keskustelujoilla aika heikoilla. Silti hehkutettiin sotia - siis vaikka ei tiedetty niistä juuri mitään. Suomen itsenäistymisen vaiheet I maailmansodan tiimellyksessä oli myös monille aika hämärä.
Ei itsenäisyyden arvostus sillä kuittaudu, että "fanittaa" veteraaneja, vaan sillä että on itsenäisen maan itsenäinen kansalainen (ei siis mikään alamainen), joka tietää miksi tämä maa nyt on sellainen kuin se on.
11
Onhan jenkkien Indepence Day elokuvakin hienompaa kun siinä soditaan muukalaisia vastaan eikä vain julisteta jotain papereita.
Tämä kysymys jauhetaan läpi joka vuosi! Mutta ei tarvitse välittää sodasta, voit katsella jotain Tapio Wirkkalan kippoja tai Yrjö Kukkapuron mööpeleitä, jos se paremmin edustaa sinulle suomalaisuutta.