Eikö yli 50 vuotiaille miehille voisi järjestää ilmaisen alapäävehkeittensä seulontakuvauksen?
Nythän meille naisille on Suomessa ollut jo pitkään tämä rintasyöpämammografia 50 vuotiaasta lähtien parin vuoden välein 70 vuotiaaksi saakka. Kuvanta on naisille vapaaehtoinen ja maksuton.
Kivessyöpä seulottaisiin ja eturauhassyöpä jo varhaisvaiheessaan. Sillä monet esim. eturauhassyöpäänkin sairastuneet löydetään liian myöhään hoitojen tehoamisen kannalta, koska totuushan on, ettei suomiäijä mene lääkäriin valittelemaan ihan vähäisistä oireista liian aikasten.
Ja on sitä rintasyöpää miehilläkin, että samallahan nekin voisi kuvailla.
Kommentit (5)
Varmaan ne menis noihin seulontoihin.
Näin kamerakännyköiden aikakaudella ei tarvitse järjestää erityisesti mitään. Mies voi itse ottaa kuvan suikerostaan ja lähettää sen sille kivalle naislääkärille suoraan puhelimeen.
Olispa kiva nähdä, miten suomikovisäijän naama irvistelisi, kun laitettaisiin kahden levyn väliin koko alapään vehkeistö ja kuvattaisiin; ja etenkin kivekset tykkäisivät, kun puristettaisiin, vaikkakin sekunttien ajan vain, eihän se nyt satu, hyvänen aikas sentään. Juu, mutta me naiset saamme kärsiä synnyttämisen tuskatkin jne., josta miehet jäävät paitsi.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ne menis noihin seulontoihin.
Eivät tietenkään menis, eihän nyt kunnon suomijätkä, kovis kun on, menisi kiduttamaan edes sekunneiksi munistaan, vaikka röntgensaikkuhoituri tarjoaisi pukuhuoneessa palkkioksi pienen sessiohetken palkkioksi; Heh
Sopii hyvin.