Olen hirviötyttöystävä
Olen ihan hirveä. Mieheni sanojensa mukaan rakastaa minua, mutta minusta alkaa tuntua että hänen olisi helpompaa ilman minua.
Valitan miehelle kaikesta - hän kuolaa liikaa pussatesaan (sitä kuolaa oikeasti oikein valuu suuhuni). En saa mielestäni tarpeeksi hellyyttä ja rakkautta, ja olen jatkuvasti vailla lisää. Tunnen olevani tunnekylmä, enkä ymmärrä miestäni. Loukkaan häntä huomaamattanu. Emme olleet olleet kolmeen päivään lainkaan yhdessä, siis muuta kuin vaihtaneet aamu- ja iltapusut. Sanoin miehelle että minusta suhteessa tulee olla hellyyttä, että rakkaus säilyy. Ja että ihan seksin kannalta tärkeää saada muutenkin sitä hellyyttä, ettei käy niin etten tunne enää himoa mieheeni. Nyt en ole saanut mieheltä ollenkaan mitään hellyyttä koska hän on niin loukkasntunut.
Mieheni on työtapaturman vuoksi sairaslomalla - ollut viimeiset 2kk. Hän ei tee enää muuta kuin ole kotona. Hän juo joka viikonloppu(ei varsinaisesti haittaa minua). Mutta ei poistu kotoa. Miehen kaverit käyvät silloin tällöin moikkaamassa, mutta hän ei lähde mihinkään jos minä ehdotan. Tänään ehdottelin että kävisimme iltakävelyllä tai ajelulla. Ei kiinnostanut. Ehdotin että mies menisi kaverinsa luokse kylään. Tästä hän loukkaantui. Tunnin päästä hän ilmoitti että nyt lähdetään. Vein hänet, ja käskin soittaa kun haluaa kotiin. Hän vain sanoi että tuntee itsensä vammaiseksi kun suutelemme, ja on itkenyt itsensä viimeiset kaksi iltaa uneen. Ja sitten lähti ovet paukkuen autosta.
Tunnen itseni täydeksi paskaksi. Loukkaan miestäni jatkuvasti rnkä kestä sitä! Mitä teen?
Auttakaa siskot!
En usko että osaan muuttua. Tämä sama ongelma on ollut edellisissäkin suhteissa
Kommentit (10)
Ihan kauheita ihmisiä olemassa!
Menkää hoitoon ettei kenenkään tarvitse tuollaisiin sekaantua.
Niin no yksin ollessani olen ihan ok.. Mutta miesten kanssa en osaa olla. Aiheutqn heille hirveää mielipahaa huomaamattani. Inhoan itseäni. Rakastan tätä miestä, enkä haluaisi erotakaan, mutta näen miten hän kärsii kanssani.
No hyi, ei suuhun saakaan kuolata. Mies vaikuttaa aika reppanalta, masennus?
Miehen masennus mullakin tuli mieleen..
No minä hänet varmaan olen masentanut.
Kumpikohan teistä nyt taas olikaan hirviö?
Tuntuu , että vaadit miestä ottamaan vastuuta sinun innellisuudestasi. Kuitenkin jokainen on itse vastuussa itsestään ja omasta onnestaan ja tasapainostaan. Jos arvostelet miestä kokoajan , varmasti hän lokkaantuu ja pikkuhiljaa suhteenne kuolee. Jos mies on ollut noi kauan sairaslomalla , kyseessä ei ole ihan pieni työtapaturma ja mies ehkä kaipaisi hellyyttä ja ymmärrystä.
Ei kukaan ole hirviö , kyllä käytöstään voi muuttaa. Suhteenne ei kyllä kuulosta rakastavalta.
Mumies ei kaipaa hellyyttä ainakaan minulta. Itse uskon että parisuhde on onnellisuutta tukeva asia. Mutta se mitä kirjoitat on totta, ja tunben kuinka suhde on kuihtumassa. Yritän ymmärtää, mutten ymmärrä. En ole kovin empaattinen ihminen. Ajattelen kaiken järkitasolla, vaikka itse olen ja reagoin ylitunteellisesti
Et sentään kuitenkaan ole läheisriippuvainen tyttöystävä, kuten tässä meemissä?
http://knowyourmeme.com/memes/overly-attached-girlfriend