Ikääntyessä se minäkuva ei päivity?
Iän karttuessa ihminen toki vanhenee ja rapistuu, mutta samalla kuitenkin henkisesti kasvaa ja kehittyy loppuun saakka. Paitsi tietysti silloin, jos iskee jokin muistisairaus.
On kuitenkin olemassa ihmisryhmä, joiden minäkuva jämähtää aikaan, jolloin he olivat 20-30-vuotiaita. Tämän huomaa erityisen selvästi muun muassa nettideittien profiiliteksteistä ja/tai valokuvista. Pahimmassa tapauksessa kuva on vuosikymmenten takaa, eikä profiilitekstistä tunnistaisi samaksi ihmiseksi edes oma äiti. Lisäksi jutut pyörivät usein sen kulta-ajan ympärillä.
Mitä suuremmaksi tämä epäsuhta todellisuuden ja vaalitun minäkuvan kanssa kasvaa, sitä suuremmiksi kasaantuvat myös ongelmat. Seurauksena voi olla esimerkiksi lääkärissä käymisen väliin jättäminen, kun on sitä ennenkin näitä vaivoja ollut, eikä koskaan mitään ole todettu. Juu varmasti: 20-vuotiaana kuralla oleva vatsa oli todennäköisesti laktoosi-intoleranssia, mutta kun mittarissa on melkein 50, se voi kieliä jo jostain vakavammasta (esimerkiksi).
Onkohan tällainen minäkuvan menneisyyteen jämähtäminen miten yleistä? Ainakin se on hyvin surullista katsottavaa vierestä.
PS. Ja en nyt puhu nostalgialla fiilistelystä, joka on hyvässä seurassa piristävää ajoittain. Kuten vaikkapa Kaija Koolla:
Kommentit (10)
Sinä olet varmaan diplomikeittiöpsykologi kun pystyt selvittämään ihmisten minäkuvat. 😁
Mun mielestä mielenkiintoinen aloitus.
Mahtanee olla siellä kuvitelmat. Jos on varaa yksityiselle lääkärille, kannattaa keski-ikäistyneen mennä heti selvityttämään, mutta julkiselle vain sellaisten vaivojen kanssa joista tietää itsekin mitä ne ovat.
Kerrankin yksi terveyskeskuksen vastaanottovirkailija inisi, että sä käyt täällä jatkuvasti kuin jouduin borrelioosin vuoksi käymään muutaman kerran perätysten, sitä ennen hädintuskin kerran vuodessa tarvinnut.
Ei nuo esimerkit kerro oikein mitään minäkuvan jämähtämisestä menneisyyteen. Vanhojen kuvien käyttö on useimmiten ihan vaan halua saada joku tykkäämään, siinä uskossa että kun pääsee livenä tapaamaan, sitten voi hurmata persoonallaan vaikka ulkonäkö onkin pettymys. Lääkärissä käymättömyyteen on monenlaisia eri syitä eri ihmisillä, mutta minäkuvan jämähtäminen se tuskin juuriikaan on.
Voihan olla, että yli 40-vuotiaat kuvittelevat itsensä jotenkin ikinuoriksi, että voisivat vongata niitä oikeasti nuoria... Ja ikähän ilmoitetaan nettiprofiilissa muutamalla vuodella alakanttiin... 😅
Mikä siinä sinua surettaa, että joku kokee olevansa nuorempi kuin mitä numero kertoo? Minusta se on vain positiivista. Vanhuudessa ja vanhenemisessa ei ole kovinkaan paljoa positiivista, joten jos mieli pysyy nuorena, niin hieno juttu.
Eikö tuo ole normaalia? Ei minun 82 väitinikään tunne itseään niin vanhaksi kuin on. Ja minä tunnen säännönmukaiseksi itseni viitisen vuotta nuoremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä sinua surettaa, että joku kokee olevansa nuorempi kuin mitä numero kertoo? Minusta se on vain positiivista. Vanhuudessa ja vanhenemisessa ei ole kovinkaan paljoa positiivista, joten jos mieli pysyy nuorena, niin hieno juttu.
Se johtaa vääränlaisiin valintoihin monessakin asiassa. Kuten nyt vaikka oman terveytensä hoitamisessa. Parisuhdetta ei löydy, koska uudelle tuttavuudelle kerrottavat asiat eivät vastaa nykypäivää. Puhumattakaan siitä, että tavoitellaan aivan tyystin vääränlaisia kohteita. Elintavat saattavat olla samat kuin silloin 30 vuotta sitten alkoholinkäyttöä, valvomista ja ruokavaliota myöten. Pahinta on se, jos omat lapset hoidetaan miten sattuu, kun "ollaan vielä nuoria" ja "elää täytyy täysillä".
Hanki elämä. Tinder ja muut ovat vain valehtelua varten.