Vuoroviikkovanhemmat, koetteko syyllisyyttä?
Olen seurannut sivusta yhden ystävän eron jälkeistä elämää. Hänellä on kaksi lasta vuoroviikkosysteemillä ja ihana uusi rakkaus, ei huolta rahasta tai mistään muustakaan. Uudella rakkaudella on myös kaksi lasta aiemmasta liitostaan. He ovat järjestäneet elämänsä siten, että joka toinen viikko ovat lapsivapaita ja nauttivat toisistaan kaikessa rauhassa kuin teini-ikäiset, ja joka toinen viikko paikalle pölähtää neljä lasta ja saavat viettää intensiivistä perhe-elämää. Myönnettäköön, että tässä kokopäivävanhemmuudessa ja etääntyneessä liitossa rimpuilevana olen superkateellinen ystävälleni, sillä minun näkökulmastani näyttää, että hän on saanut kaiken: intohimon, rakkauden huuman, perhe-elämän ja enemmän ihania lapsia kuin on joutunut synnyttämään. Sitä vain mietin, että en ehkä pystyisi itse olemaan kokonaista viikkoa erossa lapsistani säännöllisesti, vaikka kaipaankin hulluna omaa aikaa. Miten tuollaisessa tilanteessa voi antaa itselleen luvan nauttia ja nähdä lapsiaan vain vuoroviikoin? Erityisesti äidit?
Kommentit (6)
Ainakin itse oisin lapsena ollut tuollaisesta tilanteesta tosi onnellinen, koska molemmat vanhemmat olivat minulle hyvin rakkaita ja olisin halunnut olla kummankin kanssa yhtä paljon. Valitettavasti asuivat niin kaukana toisinaan, että tuo ei onnistunut.
En pode syyllisyyttä siitä, että lapset ovat isänsä kanssa.
Eikö kuitenkin lasten kannalta olisi reilumpaa, että lapsilla olisi eri viikot. Eli joka toinen viikko paikalla olisivat miehen lapset ja joka toinen viikko vaimon lapset.
Voisi ajatella, että lasten näkökulmasta tuollainen hulina-arki olisi aika rasittavaa. Varsinkin jos kummankin vanhemman luona on talo täynnä bonussisaruksia, ei siinä kauhean syvällisiä ehditä yhdessä puhua.
Ydinperheellisetkin kuitenkin pyrkivät ottamaan aina välillä irtiottoja arjesta kahdestaan yhden lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kuitenkin lasten kannalta olisi reilumpaa, että lapsilla olisi eri viikot. Eli joka toinen viikko paikalla olisivat miehen lapset ja joka toinen viikko vaimon lapset.
Voisi ajatella, että lasten näkökulmasta tuollainen hulina-arki olisi aika rasittavaa. Varsinkin jos kummankin vanhemman luona on talo täynnä bonussisaruksia, ei siinä kauhean syvällisiä ehditä yhdessä puhua.
Ydinperheellisetkin kuitenkin pyrkivät ottamaan aina välillä irtiottoja arjesta kahdestaan yhden lapsen kanssa.
Miksi alapeukku?
Haluaisin erota, mutta en kestä ajatusta vuoroviikoista, vaikka se olisi lapsille varmaan reiluin vaihtoehto. En halua elää vain puolta elämääni heidän kanssaan.
Jatkuva syyllisyyden tunne on, mutta yritän ajatella, että isällä on ihan samanlainen oikeus olla osa lastensa elämää kuin minullakin.
Lapsilla on oikeus myös isäänsä ja mielestäni se ei toteudu missään joka-toinen-viikonloppu-vanhemmuudessa.
Minullakin uusi mies ja ollaan paljon yhdessä lapsivapailla viikoilla. Ihan hyvä, että hän on elämässäni, vie ajatuksia pois yksinäisyyden tunteesta, jota koen kun lapset isällään.
Lapset kasvaa koko ajan, tunne onneksi helpottaa.