Miten saitte elämänne kuntoon - oletteko olleet ihan pohjalla?

Just astuin vasta sinne pohjalle. En tiedä. Epäilen etten mitenkään enää, mietin itsemurhaa joka päivä.

Tee lista mitä haluat. Mitä pitää saavuttaa tämän vuoden aikana. Mitä pitää olla 2 ja 5 vuoden päästä. Ja sitten sinä teet joka ikinen päivä töitä sen eteen että lista tulee suoritettua.

Ajattele ettei voi tai tarvi olla täydellistä, vaan voit oppia sietämään vajavaisuutta.

Jäämättä siihen mässäilemään. Toteat että nyt on näin, mutta kyllä se tästä. Voit osallistua esim mielenterveystoimintaan. Vajavaisuutta ja epävarmuutta voi oppia sietämään.

Seuraavien avulla:

Jumala auttoi, seurakunta auttoi, lähipiiri tuki, paikkakunnan vaihdos antoi uusia tuulia elämääni

Valmistuin vuonna 1994 laman keskelle. Ei ollut töitä eikä rahaa. Asuin kaupungin vuokrakolhoosissa, keräsin pulloja ja tein kotiviiniä. Elämä oli näköalatonta ja tylsää.

Niin siitä suosta vaan noustiin. Lopulta sain töitä, säästin aspin ja ostin kämpän. Muutin ulkomaille, löysin vaimon ja olen sen jälkeen toteuttanut pitkän liudan haaveitani.

Asiat vaan jotenkin lutviutui. Kyllä mä pohjalle saatan vielä palata, ainakin hetkellisesti. Mutta se on sen ajan murhe.

Vierailija kirjoitti:

Seuraavien avulla:

Jumala auttoi, seurakunta auttoi, lähipiiri tuki, paikkakunnan vaihdos antoi uusia tuulia elämääni

Paikkakunnan vaihdos on usein hyvä tapa päästä haitallisista ympyröistä eroon. En ole itse ollut ns. pohjalla, mutta kuitenkin pitkäaikaistyötön ja masentunut. Muutin 400 km uuden työpaikan perässä ja kyllä kannatti! Entinen elämä tuntuu vain pahalta unelta enää.

2008 muuttui laki niin ettei Virosta enää saanut tuoda laillisesti reseptillä vahvaa kamaa. Siihen se kamanveto loppui. Oli muuten hauska viikko sen jälkeen.

En ole vielä toipunut, mutta olen päässyt vähän eteenpäin ja voin paremmin kuin silloin pohjalla ollessani. Ensinnäkin sanoisin, että keskity hetkeen. Pyri löytämään joku rutiini tai asia, joka tuo sulle edes pientä iloa. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta mulle toi turvaa säännölliset saunavuorot ja kaupassa käyminen. Elämässä oli jotain sellaista, joka pysyi samana, vaikka moni asia romahti. Huolehdi perustarpeista eli ruoasta ja unesta. Nuku päiväunia, jos siltä tuntuu. Se ei aluksi ehkä tunnu auttavan, mutta uupunut keho tarttee ravintoa ja unta selviytyäkseen. Se edistää myös sitä, että löydät ehkä jonkun haaveen murusen, jonka haluaisit toteuttaa. Ole myötätuntoinen ja armollinen itsesi ja pyri hyväksymään päivät sellaisena kuin ne ovat. Jos ainoa, mitä jaksat päivän aikana, on keittää kahvit ja maata sängyssä, se on täysin fine. Kannattaa käydä myös juttelemassa osaavan ammattilaisen kanssa tai hanki tukihenkilö arkeen. Anna itsellesi aikaa toipua. Voimia sulle! <3

Vierailija kirjoitti:

En ole vielä toipunut, mutta olen päässyt vähän eteenpäin ja voin paremmin kuin silloin pohjalla ollessani. Ensinnäkin sanoisin, että keskity hetkeen. Pyri löytämään joku rutiini tai asia, joka tuo sulle edes pientä iloa. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta mulle toi turvaa säännölliset saunavuorot ja kaupassa käyminen. Elämässä oli jotain sellaista, joka pysyi samana, vaikka moni asia romahti. Huolehdi perustarpeista eli ruoasta ja unesta. Nuku päiväunia, jos siltä tuntuu. Se ei aluksi ehkä tunnu auttavan, mutta uupunut keho tarttee ravintoa ja unta selviytyäkseen. Se edistää myös sitä, että löydät ehkä jonkun haaveen murusen, jonka haluaisit toteuttaa. Ole myötätuntoinen ja armollinen itsesi ja pyri hyväksymään päivät sellaisena kuin ne ovat. Jos ainoa, mitä jaksat päivän aikana, on keittää kahvit ja maata sängyssä, se on täysin fine. Kannattaa käydä myös juttelemassa osaavan ammattilaisen kanssa tai hanki tukihenkilö arkeen. Anna itsellesi aikaa toipua. Voimia sulle! <3

Ja lisään, että oon siis nyt opiskelija. Mieleisen alan opiskelu tuo myös iloa, haaveita ja merkitystä elämään, mutta se vaatii taas sen, että opiskeluun on voimavaroja ja se on mahdollista taloudellisesti.

Olen käynyt aika pohjalla. Koulut jäi kesken ja työttömäksi jäätyäni ryyppäsin omaisuuteni. Käännekohta oli kun lähipiiriin syntyi lapsi ja minua pyydettiin kummiksi. Alkoi armoton itsetutkiskelu ja arvojen uusiksi miettiminen. Loppu on historiaa. Enää en ole masentunut, koulut suoritettu loppuun ja työtäkin saattaa olla tulossa.