Mikä pariskuntia oikein yhdistää?

Varmaan se rakkaus, kiintymys, turvallisuuden tunne, kumppanuus. Ei kai kukaan jaksaisikaan elää täysin samanlaisen ihmisen kanssa? Eikä sen kumppanin tarvitse tyydyttää kaikkia elämän osa-alueita. Ystävät ovat sitä varten.

Siis ap:n mukaan seksiä, romanttisia hetkiä, lemmikkejä, lapsia ja arjen jakamista ei lasketa yhdistäviksi tekijöiksi.

Miksi ei lasketa?

Pariskuntia on monenlaisia. Toiset hakevat enemmän yhteistä kuin toiset. Sen voin sanoa että  olemme mieheni kans  aparhaimmat kaverit. Harastamme samalaisia asioita ja nautimme samalaisesta elämäntyylistä. Katsomme yhdessä telkkaria. Meillä on sama käsitys huumorista ja elämän suurista arvoista. Ja tietysti rakastamme toisiamme ja meillä on hyvää seksiä

Minulla ja miehelläni on ainakin samanlainen huumorintaju. Toinen kun heittää jonkun läpän, niin heti samalla sekunnilla toinen osaa jatkaa samalla linjalla:D Veikkaan, että ilman samanlaista huumorintajua arjesta tulisi äkkiä kuolettavan tylsää!

Voin sanoa myös, että mieheni on paras ystäväni. Ja on meillä yhteisiä harrastuksia ja samanlainen arvomaailma. Ja "se kipinä" tietysti, mieheni siis sytyttää minut ja nähtävästi toisinkin päin.

Siihen kun lisätään vielä lapsi, asuntolaina ja se papin aamen, niin eiköhän siinä ole jo aika hyvin yhdistäviä tekijöitä?!

Rakkaus <3

Samaa kysymystä mä mietin joidenkin mun tuttavapariskuntien kohdalla, mutta olen eri mieltä siitä, ovatko he onnellisia. Tai varmaan ovat tietyllä tavalla siihen että ovat saaneet perheen tai arki sujuu, mutta tietyllä tavalla moni on myös "tyytynyt" johonkin. On menty naimisiin, kun tuntuu siltä että viimeistään kolmekymppisenä se täytyy tehdä, on jääty yhteen kun ollaan oltu yhdessä teineistä asti, on perustettu perhe sen jälkeen kun ensimmäinen lapsi on vahingossa ilmoittanut tulostaan. Mutta totta kai suuri osa on onnellisiakin. Ei kaikki kaipaa puolisosta mitään sielunkumppania, riittää että on tarpeeksi mukavaa yhdessä ja arki sujuu. 

Jonkinlainen kemia (feromonit?) saa ihmiset kiinnostumaan toisistaan, ja loppujen lopuksi esim. se ettei ole yhteisiä kiinnostuksenkohteita ei ole mikään ongelma, jos vaan pystyy kunnioittamaan toista ja kuitenkin kannustamaan ja hyväksymään toisen kiinnostuksenkohteet.

Sormukset ja lapsi yhdistää. Meillä täysin erilainen huumorintaju ja nykyään ärsyttää koko mies, ulkonäkö ärsyttää ja jutut/tekemiset ärsyttävät.

Meitä on yhdistänyt työ ja toisiamme täydentävä ammattitaito, samanlaiset kiinnostuksen kohteet, lapset. Olemme olleet parhaat ystävät, mutta tämä on päättymässä. Nykyään mies on jatkuvasti ärsyyntynyt seurassani. Ei se onnikaan ikuista ole, vaikka vaikuttaisi kuinka olevan match-made-in-heaven. Olen ajatellut, että ehkä hän on kasvamassa minusta eroon?

Meillä se on huumorintaju. Siitä kaikki lähti ja se on pitänyt meidät yhdessä ylä- ja alamäet jo 20 vuotta. Katsotaan nyt, kun rapistuminen kohta alkaa, että vieläkö naurattaa. 

Asuntolaina ,vielä 14 vuotta jäljellä

Me taidamme olla juuri ap:n tarkoittama pari. Jo seurustellessani kaikki ystäväni neuvoivat minua jättämään poikaystäväni niin nopeasti kuin mahdollista...Vanhempani eivät voineet sietää häntä, eivätkä työkaverini ymmärtäneet lainkaan suhdettamme (tapasimme työpaikalla).

Nyt olemme kuitenkin olleet naimisissa onnellisesti jo yli 15 vuotta ja meillä on kolme ihanaa lasta. Olemme mieheni kanssa edelleen toistemme parhaat ystävät ja rakastaneet aidosti toisiamme, VAIKKA olemmekin niin täysin erilaisia. Mieheni on ekstrovertti koheltaja, kaoottinen ja luova persoona, kun taas itse olen introvertti, järjestelmällinen ja ehkä kuivankin asiallinen 'jalat-maassa'-luonne. Mieheni tykkää juhlia ja viilettää harrastuksesta toiseen, kun taas itse viihdyn töiden jälkeen parhaiten kotona tai pihalla kitkemässä rikkaruohoja kukkapenkistä :)

Kuten jo joku edellinen vastasi, niin meitä yhdistää myös eniten samanlainen huumori ja kyky ratkaista ongelmatilanteita. Puhallamme tiukan paikan tullen aina yhteen hiileen, vaikka olemme myös monista asioista täysin eri mieltä.

Ulkopuolisten silmissä mieheni on todennäköisesti vastuuton koheltaja ja minä nyhverö harmaa hiirulainen...Todellisuudessa mieheni on ihmisenä hyvinkin kypsä, ja minusta löytyy myös se spontaanimpikin  puoli...

toiset on kumppanin kanssa enemmän kavereita ja toiset ystäviä. kaverisuhteessa bailataan, harrastetaan ja matkustellaan yhdessä. ystäväsuhteessa nuo tehdään kavereiden kanssa ja kumppanin kanssa sitten ollaan "syvällisesti yhdessä", jauhetaan filosofisia juttuja yön läpeensä jne. saatetaan olla jopa kaukosuhteessa tai ainakin molemmilla on oma asunto.

ainakin siltä on näyttänyt tuttuja katsellessa...

No mutta ethän sä ole esim kärpäsenä katossa kaveripariskuntien kotona, ja tiedä ovatko ne oikeasti niin erilaisia ja yhdistääkö niitä mikään? Kyllä siellä varmasti jokaisella jotain on, mikä luo yhteenkuuluvuutta, kun kerta yhdessä ovat.

Me ollaan miehen kanssa parhaita ystäviä (toki molemmilla on sitten lisäksi omat hyvät/parhaat kaverit lisäksi), meillä on vaikka mitä yhteistä, ja vaikka minkälaisia keskusteluja mitä ei muiden kanssa käydä. Mutta näkyykö se muille? Tuskin, seurassa ollaan kuitenkin seurassa, eli huomioidaan muut jne. Tietenkin joillakin se yhdistävä tekijä saattaa olla puhtaasti rakkaus ja kiintymys, mutta ei siinäkään mitään väärää ole. Kyllä kaikilla se syy yhdessä oloon kuitenkin varmasti löytyy. En minä ainakaan jaksaisi olla suhteessa, jossa en kokisi vahvasti yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Lapset ja asuntolaina.

Yksinkertainen vastaus: asuntolaina.

Meitäkin yhdistävät huumorintaju, aallonpituus ja asuntolaina.

Kun on vieraita kylässä, niin keskustellaan tietenkin vieraiden kanssa eikä puolison kanssa. Ehkä siitä on tullut ap:lle sellainen olo, että puolisot ovat etäisiä toisilleen?