Mikähän minussa on vikana?

Olen kärsinyt vauvakuumeesta 21-vuotiaasta asti. Silloin olimme mieheni mielestä liian nuoria. Vuosia kului ja vauvakuume oli valtava js kun mies oli valmis ja koki olevansa kypsä isäksi, minusta tuntui että yliopistosta valmistuminen oli liian lähellä (ikä 24) ja ettei valmistumisen aikaan voi ajoittaa pitkää kotonaoloa. Töihin päästyä suunnitelmissa oli aloittaa yrittäminen mutta sitten mies joutui työttömäksi. Nyt mies on töissä ja minusta tuntuu, että minulla on joku rimakauhu. Aiemmin joka solua kaihertanut vauvakuume on poissa täysin. Haluaisin kasvattaa lasta ja hymyilen kun näen äitejä ja lapsia ja perheitä kadulla, mutta mihin se vauvakuume hävisi? Kuinka saisin itseni uskaltamaan mennä lääkäriin poistamaan ehkäisyn? Mies kuumeilee nyt vauvasta kovasti ja puhuu paljon. Olemme nyt 27. 

Minulta puuttuu perusturvallisuuden tunne ja elämässä on ollut paljon vastoinkäymisiä, pelkään että jotain tulee kohta taas vastaan. Mistä voisin saada rohkeutta kohdata elämä ja luottaa siihen että kyllä se kantaa vaikkei ole omakotitaloa ja säästöjä jne?