Ihmisen oikeus päättää omista hiuksistaan
Mulla on nyt reilun puolitoista vuotta ollut koneella vedetty siili, jonka kaveri on leikannut sopivin väliajoin. Eihän tässä mitään, kaveri leikkaa ihan mielellään ja hommana ei ole monenkaan minuutin juttu saati muuten iso työ. Ajelisin varmaan itse, jos olisi kone.
Mutta tää kaverin mies jaksaa joka ainoolla leikkuukerralla vaahdota siitä, että miten naisilla pitää olla pitkät hiukset. Kuulemma miä yritän korostaa itseäni jotenkin ajelemalla hiukset. Yrittää vielä kieltää mun kaveria ajelemasta mun päätäni. Miä ymmärtäisin kyllä, jos muutaman kerran kertoisi mielipiteensä, mutta tarviiko sitä jatkuvasti asiasta mainita. Kun varmasti tietää, ettei sitä kuunnella.
Eilen illalla sain viimeksi kuulla tätä " valitusta" . " Etkö siä nyt vois kasvattaa hiuksia edes olkapäille? Ei niitteen ihan takamukselle tarvii ylttää. Varmaan saisit paremmin miehen, jos sulla edes olis hiukset."
Ei, en voi. Mun hiukset on sen verran ikävät pitkinä, etten todellakaan jaksa niitä hoitaa, eivätkä ne ole muutenkaan minusta kivat. Joten sellasia en ihan hetkeen ole kasvattamassa, sanoi kaverin mies mitä tahansa. Voin kyllä kuvitella siirtyväni tästä siilistä johonkin vähän pidempään, mutta korvat paljaaksijättävään kampaukseen. Mutta sen aika ei ole vielä. Ei vaan ole varaa käydä kuukausittain leikkauttamassa sitä. Tai siis keksi niillekin rahoille paremman paikan.
Eikö se nyt ole jokaisen oma asia, millaisissa hiuksissa haluaa liikkua? Ei nyt pitäis olla toiselle noin vaikeeta jonkun vaimon kaverin hiustyyli.
Mua vaan ärsyttää, enää en jaksa suhtautua tohon pelkällä huumorilla.
Kylläpäs helpotti.
Kommentit (14)
se kaverin mies ei tykkää että lainaat sen konetta!!!
minun mieheni leikkaa myös parin viikon välein millisiilin itse,
eikä kyllä anneta konetta muille lainaan,
ainoastaan pojan hiukset sillä leikataan myös...
eräs naapuri sitä pyysi,
mutta meidän mielestä on henk. koht. tavara!
mikset ostaisi itse konetta,
halvin meillä ollut kone maksoi 100mk,
ja toimii yhä!
(vaikka ostinkin miehelleni joululahjaksi 80euron koneen,
tuo vanha on mielestämme parempi...)
babyliss tai vastaava maksaa jotain 20,-...
että ei pitäisi olla rahasta kiinni
jos et jaksa ukon marinoita kuunnella!
pyydä kaveris vaikka teille leikkaan jos et itse saa!!!
toisille sopii lyhyt, jopa siili tosi hyvin. ja joidenkin todella olisi muuten parempi leikata lyhyeksi! semmoista ohutta haperohamppua on joidenkin hiukset, että olisi paremman näköinen lyhyenä.
en ymmärrä miks naiset tekee itsestään karmeannäköisen, vaikka kuinka ei tykkäis pitkästä
Vierailija:
en ymmärrä miks naiset tekee itsestään karmeannäköisen, vaikka kuinka ei tykkäis pitkästä
ihan ok näköinen oli minusta kuvissa,
siis naisellinen silti...
appiukko näki ekan kerran lyhyen tukkani ja kommentoi näin: " en minä vaan olis lapsena tykännyt jos mun äidillä ois ollut tuollainen tukka!" .
olin silloin sikäli hormoonihöyryissäni että kiehahdin hulluna (tosin sisäisesti). sittemmin alkoi jo naurattaa ajatus että siinä vielä syntymätön lapseni olis heti kohdusta putkahdettuaan kääntynyt katsoon mua ja tuumannut että ei hitto, mä en kyllä tykkää kaljusta äidistä, nyt laitatte vaihtoon tän juntin ja joku tyylikkäämpi tilalle..
Kone on kaverini eikä kaverin miehen. Ja sillä ukolla on ittellään huomattavasti pidemmät hiukset. Siis eivät mitkään koneella ajellut.
Omaa konetta ei vielä ole, koska kunnolliseen minulla ei ole varaa enkä mitään lelua viitsi vielä ostaa, kun melko todennäköisesti joudun koneella koiraakin ajelemaan.
mutta minusta nainen saaolla kasvoiltaan ja vartaloltaan sievä ja sopusuhtainen, että lyhyet hiukset pukevat. Harvaa naista siilitukka kaunistaa.
tarkoita sitä, ettei sellaista saisi halutessaan laittaa. Mun mielestä kaljut naiset on seksikkäitä.
- nainen ;)
Paljon olen kuullut mielipiteitä ja hyvin vaihtelevia. Ja mielelläni niitä kuuntelen, mutta loppujen lopuksi asia on ihan omani. ap
1. Pelkää, että olet lesbo, ja nappaat sen tyttöystävän. Lesboillahan on AINA siilit hiukset (näin uskoo suurin osa valtaväestä...)
2. Olet niin sairaan hyvän näköisen ilman hiuksia, että harmittaa, eikä kehtaa pyytää omaa tyttöystäväänsä leikkauttamaan samanlaisia.