Ero ei vahingoita lasta.

Mitä sinä oikeastaan halusit sanoa? Olen tavannut lapsen, joka on ollut iloinen siitä, että vanhemmat eivät ole eronneet, ongelmista huolimatta. Olen tavannut myös lapsen, jonka suurin toive oli se, että vanhemmat palaisivat vielä yhteen.

On niitäkin lapsia, joita esimerkiksi vanhemman alkoholinkäyttö ja välivaltaisuus vahingoittaa ja jotka toivovat jonkun tulevan pelastamaan heidät siitä perhehelvetistä, vähintään vanhempien eroa. Ne lapset voivat olla koko ikänsä katkeria siitä, että sille toiselle vanhemmalle oli kamala puoliso tärkeämpi kuin omien lasten hyvinvointi eikä eronnut.

Näitä viimeksimainittuja olen tavannut enemmän, minä ja sisarukseni mukaanluettuna.

Ei ero vahingoita, vaan se, jos vanhemmat eivät osaa elää erovanhempana ja pitää lapsesta huolta.

Olen eronnut. Elämässäni lapset tulee aina ensin ja he sen tietävät. Isäänsä näkevät miten sattuu. Nytkin teinit odottaa. Isä oli sanonut tulevansa ennen juhannusta, juhannuksena tai sen jälkeen. Ei mitään tietoa lapsilla milloin tulee. Viimeksi nähneet isäänsä talvella. Isä on vätys, joka hehkuttaa uutta perhettään. Inhottaa, mutta en sano lapsille mitään.

Riippuu tilanteesta. Toimiva ydinperhe on varmasti paras perhemuoto lapsille.

Mutta entäs, kun ydinperhe ei toimi? Onko lapselle parempi kasvaa perheessä, jossa on väkivaltaa, kunhan on ydinperhe? Eikö kaksi turvallista ja väkivallatonta kotia ole parempi?

Vanhempien ero rikkoo lapsessa paljon. Tiedän sen. Mutta joskus vanhempien yhdessäolo rikkoisi enemmän.

En usko, että suurimman osan eroista takana olisi alkoholismia tai väkivaltaa. Kyseisestä aiheesta on puhunut myös L. Keltikangas-Järvinen, kuka on sanonut tai vähintään siteerannut tutkimusta minkä mukaan äidin onnettomuus johtaisi myös väistämättä lapsen onnettomuuteen, väittäen ettei sille ole minkäänlaista tieteellistä näyttöä. Toisin sanoen vanhempien ero voi tosiasiassa vahingoittaa lasta paljon enemmän kuin mitä aikuiset/vanhemmat ovat valmiita myöntämään. Tällöin aikuinen jahtaa onnellista elämäänsä lapsen kustannuksella.

Lapsen kaverien vanhempien piirissä oli erobuumi tuossa joku vuosi sitten. Kohta oli eroperheen lapsia enemmän, kuin ydinperheen lapsia luokassa. Varsinkin tytöillä tuo yläaste oli aika railakasta aikaa, kun vanhempien elämä meni uusien rakkauksien ja bailaamisen merkeissä.

Tuntui, ettei näistä nuorista kukaan jaksanut pitää huolta, kun se uusi vapaa elämä oli niin ihanaa.

Oma lapsi kyseli pahimpaan aikaan monesti, että ettehän te vain eroa, kun kaverien elämä on niin kauheaa, kun ei ole enää omaa kotia, kun pitää joka toinen viikko muuttaa toisen vanhemman luo.

Ei nähnyt siinä mitään hohdokasta.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että suurimman osan eroista takana olisi alkoholismia tai väkivaltaa. Kyseisestä aiheesta on puhunut myös L. Keltikangas-Järvinen, kuka on sanonut tai vähintään siteerannut tutkimusta minkä mukaan äidin onnettomuus johtaisi myös väistämättä lapsen onnettomuuteen, väittäen ettei sille ole minkäänlaista tieteellistä näyttöä. Toisin sanoen vanhempien ero voi tosiasiassa vahingoittaa lasta paljon enemmän kuin mitä aikuiset/vanhemmat ovat valmiita myöntämään. Tällöin aikuinen jahtaa onnellista elämäänsä lapsen kustannuksella.

Ei ollut meillä alkoholismia eikä väkivaltaa. Oli mies, joka lopetti puhumisen, muutti sohvalle ja torjui kaikki ehdotukseni ja toiveeni. Elin omaa elämää lasten kanssa, mies oli joku ulkopuolinen, joka ei kuulunut tähän, kun ei enää halunnut

Totesin, että en halua vierasta loista elättää enää, vaan haluan elää ja kustantaa itseni ja lapset. Mies eli tyytyväisenä, kun maksoin talon, auton, elämisen.

Ero vaikuttaa niihin lapsiin paljon. Näen opettajana lapsia, jotka ovat pitkän aikaa ihan hukassa, kun vanhemmat eroavat. Aikuiset pettävät itseään, jos väittävät, ettei perheen hajoaminen ole lapselle valtava shokki.

Lastensuojelun sossu sunnuntaikänneissään avautuu. Mee pois Irma-Liisa.

Onnellinen ydinperhe on hyvä, eivätkä lapset useinkaan kärsi vanhempien onnettomastakaan parisuhteesta. Vanhemmat kuitenkin kärsivät. Siinä vaiheessa kun vuosien turhien parisuhteen parannusyritysten jälkeen elämänhalu oli täysin kadonnut, sillalla pelotti että hyppäänkin ja tajusin, etten odota elämältä enää mitään päätin, että nyt riittää kruunun kiillotus ja eropaperit pöytään. Vaikka jonkun mielestä varmaan ei ollut riittäviä syitä kun puukot ei viuhuneet tai äijä juonut kaikkia rahoja.

Se, että perhejärjestelymme ei ole lapsille se optimaalisin ei vielä tarkoita, että heidän elämänsä olisi myöskään pilattu. Ollaan eksän kans väleissä, isoimpia juhlapäiviä vietetään osin yhdessä ja molemmat vanhemmat hoitavat uusien kumppanien kans seurustelunsa lähinnä omalla ajallaan. Lapset näkee molempia vanhempia ja tietävät, että molemmat vanhemmat välittävät edelleen niin kuin ennenkin. Heillä on aidosti kaksi kotia.

Vierailija kirjoitti:

Ero vaikuttaa niihin lapsiin paljon. Näen opettajana lapsia, jotka ovat pitkän aikaa ihan hukassa, kun vanhemmat eroavat. Aikuiset pettävät itseään, jos väittävät, ettei perheen hajoaminen ole lapselle valtava shokki.

Totta kai elämä vaikuttaa ihmisiin.

Tiedätkö siis kaikkien lasten perhetilanteen? Osa eroista on hyvinkin traumaattisia, mutta huomaatko varmasti myös ne lapset, jotka voivat hyvin erosta huolimatta?

Lapsille tulee jo eron varhaisessa vaiheessa kertoa isän ja äidin menevän eri teille. Lasten kuuluu tietää. Heille on selitettävä kaikki juurta jaksaen ja kyinka se ei ole lasten syy ja kuinka vanhemmat ovat onnellisempia niin ja kuinka saattaa tulla joskus joku lisä täti tai setä elämään jne

Itse kärsin kovasti vanhempieni riidoista, ne olivat pelottavia, vaikka he eivät nyt mitenkään aggressiivisia olleetkaan. Olin iloinen, kun erosivat.

He hoitivat erittäin hienosti meidän elämää yhdessä eron jälkeen. ja olivat ystäviä. Isäni mm. kantoi äitiäni hautaan mikä varmasti todistaa tästä jotain.

Toki en väitä etteikö tuollainen aina jotain lapselle aiheuta. Mutta kyllä myös jatkuva riitely aiheuttaa lapsille jälkensä myös.

Tässä juuri se syy miksi en varmaan hanki lapsia. En pysty ajattelemaan että sitoutuisin ainakin 18 vuodeksi johonkin mieheen, edes nykyiseen kumppaniini. Mulla on ollut elämässä vain pitkiä suhteita, mutta myös siis eroja, eikä loppuelämän suhteen illuusio ole mulle realismia.

Jos nyt ottaisi riskin ja olisi lapsia ja tulisi ero, kaikki ydinperhekiiltokuvaihmiset olisivat heti tuomitsemassa että nyt menee lasten elämä pilalle iäksi, ja eihän aikuisten onnella pitäisi enää olla mitään väliä kun on lapsia.

Olen nyt viime aikoina pohtinut hankkia lapsen yksin vaikka olen suhteessa. Silloin ei tulisi tällaisia erokriisejä ikinä kun kumppanini ei mikään isä koskaan lapselleni olisikaan, vaan äidin miesystävä. Miehelläkin on jo lapsi olemassa niin luulen että ymmärtää että lasten etu aina edelle, myös syntymättömän.

Te eroa puolustelleet ihmiset: ei täällä kukaan ole väittänyt, että vain alkoholismi tai väkivalta olisivat hyväksyttäviä syitä eroamiselle. Täällä todetaan yksinkertaisesti se, että vanhemman kaipuu onnellisempaan elämään ja sen aikaansaama ero tapahtuu usein lapsen onnellisuuden kustannuksella.