Annatko helposti anteeksi?

Minäkin olen pyrkinyt ympäröimään itseni niillä ihmisillä, jotka ovat luotettavia, kunnioitus on molemminpuolista ja joiden kanssa viihdyn. En enää yritä korjata välejä niihin, joiden kanssa ei kerta kaikkiaan tulla toimeen ja joiden kanssa ei ole ollut hauskaa enää vuosiin. Sellainen ihmissuhde on todella kuluttava, eikä kenenkään ole pakko sellaista ylläpitää. Valitettavasti töissä ei voi työtovereitaan valita, mutta yritän ainakin omalta kohdaltani käyttäytyä asiallisesti. On muiden ongelma, jos ei osaa käyttäytyä.

Minä annan anteeksi helposti. Tälläkään hetkellä ei tule mieleen ketään, kenelle olisin vihainen tai suutuksissa. Ehkä se johtuu siitä, että yritän nähdä asiat aina myös sen toisen osapuolen kannalta. Pohdin, että miksi se nyt sanoi noin, tai teki jotain. Yleensä siihen on jokin syy, ja jotenkin pystyn ymmärtämään teon, vaikkei sille olisikaan mielestäni oikeutusta.

Annan anteeksi helposti JOS anteeksi oikeasti pyydetään, niin että näkee että toinen on pahoillaan. En enää siinä tilanteessa osaa kantaa kaunaa.

Sen sijaan niitä miehen "anteeksipyyntöjä" joissa ei missään vaiheessa sanota antaaksi vaan vain rivien välistä pitäisi tulkita, niitä ei tule noteerattua.

Annan helposti anteeksi elämän pikkujutuissa, kuten harkitsemattomista sanomisista tai siitä, että koen jonkun jollain lailla pettäneen luottamukseni. Siis harmittaahan ne, mutta isossa mittakaavassa ovat aika harmittomia kuitenkin. En ole itsekään täydellinen, ja koen ettei ole loogista vaatia sitä muiltakaan. Onnellisempia ollaan kaikki, jos ei jokaista ristiriitaa jää miettimään. Tietysti elämän varrella on tilanteita, että kokee vääryyttä, mutta jos niitä ei voi jälkikäteen korjata, ajattelen että tämäkin oli vaan oppitunti sitä, miten ihminen ja maailma toimii.

Sitten jos asia olisi iso, väkivaltaa, miehellä rinnakkaissuhde tms. asia varmaan olisi toinen, koska sillä olisi niin ratkaiseva merkits perusturvallisuuteen.

En anna anteeksi töykeyksiä minua kohtaan.

[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 20:46"]

En anna anteeksi töykeyksiä minua kohtaan.

[/quote]

Kertoisitko tarkemmin?

Annan helposti anteeksi mutta en unohda.

Yhdelle ihmiselle olen antanut mielessäni monta kertaa anteeksi, vaikka hän ei ole älynnyt edes pyytää anteeksi. Jälleen kerran olen päättänyt, etten enää katsele hänen tökerää käytöstään läpi sormien, oikeasti toivon itseni vuoksi, että tämä päätös pitää.

Rakkailleni, siis muutamalle läheiselle annan anteeksi helposti, nopeasti ja perinpohjaisesti. Muille en anna ikinä anteeksi mitään. Kyseessä ei tarvitse olla edes mikään tölviminen, vaan esim vain avunpyynnön torjuminen - pyydän apua todella harvoin, mutta sitten kun pyydän, sitä todella tarvittaisiin.

Up

Muille kyllä (toistaiseksi), itselleni en vielä - reilu 10 vuotta oon yritelly mutta ...

Periaatteessa kyllä, toisaalta en. Ja riippuu hyvin pitkälti ihmisestä ja siitä, että mitä ja miten on tapahtunut.

Kyllä pyrin aktiivisesti siihen, että osaisin antaa aina anteeksi. Tai osaankin, mutta en huikkaa ohimennen "saat anteeksi", ellen todella tarkoita sitä. Sitä ennen saatan olla pitkävihainen, mutta lähipiirini tietää, että kun annan anteeksi, olen tosiaan yli siitä.

Eksälleni olen yrittänyt antaa anteeksi kaikki hänen kaltoinkohtelunsa, mutta hän tekee siitä hyvin vaikeaa. Ei ensinnäkään ole koskaan pyytänyt anteeksi, toiseksi ei näe tehneensä mitään väärää ("itte kerjäsit turpiin") ja kolmanneksi, jatkaa loukkaamista edelleen. Viha on vaan niin kuluttava olotila, että pyrin ajattelmaan hänestä mieluummin hyvää, mutta ai että kuinka vaikeaksi hän sen tekee...

Annan kyllä anteeksi, teen sen jo itsenikin takia. Anteeksi antaminen ei silti tarkoita, että oltaisiin, niin kuin koko asiaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan, eli kyllähän se tapahtunut vaikuttaa siihen, millainen käsitys minulla kyseisestä ihmisestä on.

Anteeksi antaminen on minulle sitä, että käsittelen asian joko kyseisen ihmisen kanssa tai sitten mielessäni, ja laitan sen taakseni. Se on sen jälkeen menneisyyttä, eikä sitä sitten kaiveta esiin että "kun silloinkin loukkasit minua." 

Minulla on rasittava tuttava, joka loukkaa minua kerta toisensa jälkeen. Hän pyytää aina jälkeenpäin anteeksi ja varmaan omasta mielestään tarkoittaa sitä, mutta minusta ne ovat vain tyhjiä sanoja, koska hän tekee saman asian aina vain uudestaan. Oikeastaan hän ei edes enää loukkaa sillä, en jaksa enää välittää koko asiasta. Mutta se anteeksipyyntö kuulostaa aina ihan naurettavalta, kun eihän hän sillä mitään tarkoita. 

En oikeastaan, ehkä anteeksi voisin antaa, mutta olen todella pitkävihainen, eli en kuitenkaan unohda...

Ennen annoin, mutta nykyään olen sitkeämpi siinä. En tiedä miksi ikä ja vuodet ja kokemukset ovat vaikuttaneet minuun niinpäin.

Muutenkin mulla on mennyt iän kanssa asiat toisinpäin kuin muilla, esim olen itseäni kohtaan paljon kriittisempi kuin nuorena. Oman vartalon hyväksyminen on työläänpää. Ennen en älynnyt kainostella tai hävetä mitään ja nyt sitten en uskalla olla niinkuin haluaisin........ja ikää on 47v.

Kyllä. En loukkaannu juurikaan vieraiden puheista. Läheisiä rakastan, annan mielelläni anteeksi ja unohdan. Tiedän, että läheiset (mukaalukien ystävät ja sukulaiset) toivovat minulle kaikkea hyvää. Vieraampien ihmisten käytös ei kosketa, koska en välitä siitä, mitä joku tuttava minusta ajattelee.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2013 klo 08:54"]

Kyllä. En loukkaannu juurikaan vieraiden puheista. Läheisiä rakastan, annan mielelläni anteeksi ja unohdan. Tiedän, että läheiset (mukaalukien ystävät ja sukulaiset) toivovat minulle kaikkea hyvää. Vieraampien ihmisten käytös ei kosketa, koska en välitä siitä, mitä joku tuttava minusta ajattelee.

[/quote]

Mulla myös näin. Mua ei yksinkertaisesti oikein pysty loukkaamaan, koska mua ei todellakaan kiinnosta itselleni merkityksettömien ihmisten mielipiteet. Läheiseni olen valinnut niin, että he tahtovat minulle hyvää samalla tavalla kuin minä haluan heille hyvää.

Elämässäni on pari ihmistä, joiden kanssa välit on menneet, enkä tule niitä koskaan korjaamaan, vaikka mitä tapahtuisi. Nämä on kuitenkin tapahtuneet jo kauan sitten, ei mitään järjetöntä draamaa, vaan ainoastaan olen todennut kyseisten entisten ystävieni kohdalla, että joku perusasia mättää niin pahasti, että en vain halua olla heidän kanssaan enää missään tekemisissä. En kuitenkaan kanna heille millään tavalla kaunaa tms.

Mä jäin todella miettimään tätä kysymystä. Omasta mielesetäni annan aika helposti anteeksi, mutta todellisuudessa suhde siihen ihmiseen on kyllä sen jälkeen jotenkin vioittunut. Tarkoitan, että jos joku on tahallisesti minua halunnut loukata tai satuttaa, saatan antaa anteeksi, mutta kummasti vaan tiet lähtevät sen jälkeen hiljalleen eri suuntiin. Ei vaan "nappaa" enää.

Ihan hiljattain kävi niin, että rakastajani loukkasi minua pahasti. Olen ensin viikon raivoissani hänelle, sitten aloin leppyä enkä enää tunne vihaa ajatellessani häntä tai hänen tekoaan. Valitettavasti hän on nyt, kuukausi tapahtuman jälkeen, minulle melko samantekevä. Olen kyllä omasta mielestäni antanut teon anteeksi, mutta ei vaan nappaa enää harrastaa seksiä. Ilmeisesti en siis antanut anteeksi ollenkaan?