Tarvitsetko lastenhoitajan Tampereelta?
Olen 18-vuotias opiskelija tyttö Tampereelta, Kaukajärveltä. Opiskelen tällä hetkellä lukiossa toisella vuosiluokalla.
Olen pirteä, aktiivinen ja tulen hyvin toimeen eri-ikäisten lasten kanssa. Kokemusta on kertynyt jonkinverran ollessani kolmen viikon työharjoittelu jaksolla päiväkodissa, sekä vahtiessani sukulaisten ja tuttujen lapsia. Myös kotitöiden teko, esimerkiksi siivoaminen onnistuu, sillä olen useana (4) vuonna ollut kesä-/iltatöissä siivousfirmassa. Tulen toimeen myös lemmikkien kanssa, sillä omistan itse koiran. En tupakoi.
Minulla on ajokortti sekä auto joten liikkuminen paikasta toiseen on helppoa, mutta toivoisin työn sijaitsevan mieluiten Tampereen seudulla.
Etsin pääasiassa hoitopaikkaa, jossa apuani tarvitaan satunnaisesti tai muutamana kertana viikossa iltapäivä/ilta-aikaan tai viikonloppuisin.
Jos sinulla on tarvetta lastenhoitajalle ja kiinnostuit, ota yhteyttä osoitteeseen heiniiii@windowslive.com niin jutellaan lisää!:)
Kommentit (3)
Minuakin kiinnostaisi palkkatoiveesi. Perheessämme on kaksivuotias ja kahdeksan kuukauden ikäinen vauva.
Palkkavaatimukset ei ole suuret, kun ei itselläkään mitään pätevää koulutusta ole mutta jonkun verran kun saisi taskurahaa! Mitä olen katsellut mm. Tendean sivuilta palkkatarjouksia, niin noin. 5-10e/tunti alueella liikutaan. Pääsen lyhyellä varoitusajalla ja myön yli yön keikat mahdollisia!
Millainen palkkatoivomus sulla on? Pääsetkö lyhyellä varoitusajalla? Käykö sulle myös yön yli keikka tai aamuyöhön asti?