Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kaverit kaikonneet
ystävä79
01.07.2020 |
Olenko liian vaativa ystävieni suhteen? Suurin osa ystävistäni on nimittäin kaikonnut tässä vuosien saatossa, ja myönnettäköön, en edes kaipaa heitä juurikaan lähelleni. Syy ei ole varmastikaan ystävissäni vaan minussa. Tuntuu, että ylipäätään toivon elämältä mahdottomia. Elän jatkuvassa turhautumisen tilassa, mikään ei tunnu enää tässä keski-ikäisenä juuri miltään ja lasten lisäksi elämässä ei ole paljon sisältöä. Joku voisi nyt sanoa, että ”ei muuta kuin luuri käteen ja keksimään kaikkea kivaa ystävien kanssa”. Se ei vain kohdallani ole mahdollista. Saan näppylöitä pelkästä ajatuksesta. Pystyn tapaamaan ystäviä satunnaisesti pienissä erissä, mutta pidempiä aikoja pystyn olemaan vain pakon edessä. Koen, että olen hyvin erilainen kuin muut. Moni muu saa tyydytystä hyvinkin arkipäiväisistä asioista ja keskusteluista, itse kaipaan aina jotain enemmän. En osaa edes oikein sanoittaa mitä kaipaan. Olen alkanut epäillä, että olen aivan liian vaativa ihminen ja pelkään etten tule koskaan enää löytämään hyviä ihmissuhteita elämääni. Mitä sitten haluaisin elämältä? No sitä olen miettinyt varmasti teini-ikäisestä lähtien enkä ole oikein koskaan löytänyt siihen vastausta. En kaipaa luksusta ympärilleni vaan ihan tavalliset puitteet riittävät, joten materialistisia tavoitteita minulla ei selvästikään ole. Ehkä kaipaisin ympärilleni ihmisiä, jotka osaisivat ottaa elämän sopivan rennosti, elää vahvasti nykyhetkessä ja jotka voisivat vaikka hetken mielijohteesta lähteä kanssani junamatkalle vaikkapa Tampereelle. Aikuisena on vain niin vaikea löytää hyviä ystäviä. Toisaalta en kyllä ole niitä etsinytkään, joten ehkä etsivä löytää?
Kommentit (4)
Kiitos kommentistasi!
Kärsin myös omassa parisuhteessani nimenomaan tuosta henkisen yhteyden puutteesta ja tuntuu ettei välillämme ole sellaista syvää rakkautta. En tosin ole elämäni aikana kokenut monenkaan ihmisen kanssa syvää yhteyttä mikä pistää ajattelemaan, että ehkä sitä vain on erilainen, ajattelee asioista hyvin erilaisesti ja tuntee eri tavalla kuin valtaosa väestöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sulle ap tänään kuuluu?
Mulle tuli aamulla hyvä mieli, kun mies lähetti ovelta lentosuukon töihin lähtiessään. Ehkä heräsi toiveikkuutta, jos sitä yhteyttä saisikin vielä rakennettua. Voinen siihen itsekin vaikuttaa, jos on tarpeeksi motivaatiota ja voin siirtää vanhat pettymykset jonnekin taka-alalle.
Elämä on tällä hetkellä monelta kantilta epävarmaa. Koitan löytää sen keskellä seesteisiä hetkiä edes välillä. Uskotko, että asiat lopulta menee niin kuin on tarkoitettu, vai että voimme itse määritellä elämämme suunnan? Mä en osaa sanoa, uskon oikeastaan molempiin. Mutta onko ne mahdollisia samaan aikaan? Mukavaa päivää. T.vastaajakamu
Alue: Aihe vapaa
Mielenkiintoista. Olen hiukan samankaltaisessa tilanteessa. Usein yksinäinen, mutta toisaalta en jaksa koko ajan tavata ihmisiäkään. Puhelimessa rupattelua en koe omakseni ollenkaan, soitan jos on asiaa.
Ystäviä ei ole koskaan ollut paljoa, vähätkin jääneet vuosien varrella. Varmasti oma vikani, tiedostan sen. Mieheenikin olen pettynyt, tai no, en saa sellaista rakkautta kuin toivoisin, henkistä yhteyttä. Samankaltaisuuden tunnetta ei oikein löydy kavereittenkaan kanssa. Oon varmaan sit vähän outo ja erilainen kuin muut.
Parhaita muistoja on nuoruuden ex temporee reissut vailla päämäärää, mutta en tiedä olisko musta enää semmoiseen nyt keski-iällä. Tykkään olla rauhassa ja välttää kaikkea ylimääräistä stressiä. Rakkautta silti kaipaan ja yhteyttä toisiin välillä, ei vain oo oikein sellaisia ihmisiä kenen kanssa yhteys voisi syntyä.