Miksi ihmiset luulevat, että koronavirus saadaan kitkettyä maailmasta?
Moni muukin koronatyyppinen virus on jäänyt kiertämään maailmaa vuosikymmenestä toiseen satojen muiden virusten seassa.
Muistatteko sikainfluenssapandemian vuodelta 2009? Kyseinen virus kiertää edelleen maailmaa ja oli tänä vuonna - vielä yli vuosikymmen myöhemmin - Suomessa influenssakauden valtavirus. Näin vaikka tautiin tulikin rokote jo vuonna 2009.
Tämä vuoden 2019/2020 koronatulokas jää kiertämään keskuutemme. Mitään syytä ei ole miksi näin ei tapahtuisi.
Uskoisin, että tulevaisuudessa influenssarokote sisältää myös koronarokotteen, jos sellainen hyväksytään käyttöön.
Eli tottukaamme jo nyt ajatukseen, että SARS-CoV-2 mutaatioineen on seuranamme koko loppuelämämme. :)
Olen ilmoittanut viestisi asiattomaksi