Koronakriisin hinta on niin suolainen, että Katri Kulmunin mukaan sitä miettiessä ”nousee tukka pystyyn”
Kyllähän näistä kertyy kun suojiin ja testaukseen menee miljardi jos toinenkin ja talous sakkaa ja samaan aikaan jaetaan vappusatasia lähinnä tuloillaan ja ansioillaan mediassa leveilleille perin hyväosaisillle ihmisille, vaan luvattua vappusatasta ei näy edelleenkään. Meillä tuetaan porvareita, toisin siis kuin Trumpin Amerikassa.
Vapun 2020 yhteenveto eli vappusatasen siis lopulta saivat:
Jutta Larm 100 000, Jethro 100 000, Huutokauppakeisari 100 000, Huono äiti 100 000, Vappu Pimiä 100 000, Bille Beino 100 000...and on it goes. Suuri määrä konsultteja ja bloggareita ja tuetaan jopa ulkomaalaisia konsulttiyrityksiä jotka eivät muuta tee kuin soittelevat ympäriinsä ja tekevät muidenkin tukihakemukset. Mikko Leppilammen elämiseen menee 16 000 kuukaudessa eli saamansa 62 000 kestää vajaat 4 kuukautta.
Menikö ihan putkeen?
Kulmuni tulevasta koronalaskusta vappupuheessa: ”Maksettavaksi kertyy entistäkin suuremmat verot”
Kommentit (8)
Minua hirvittää lähinnä se että valtiovarainministeri ei kirjoittanut edes lyhyttä matikkaa.
En ymmärrä valitusta.
Haluttuja ympäristötoimia syntyy kuin itsestään ja sitten kitistään taloudesta.
Artikkelin kuvassahan kulmunin hiukset hulmusi pystyssä.
Oli todella masentava vappupuhe, olisi voinut jättää pitämättä kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä valitusta.
Haluttuja ympäristötoimia syntyy kuin itsestään ja sitten kitistään taloudesta.
Niin, vähän esim. ihmettelin noita "nyt lisää rahaa ilmast onmuu toksen torjuntaan" avauksia tuossa taannoin.
Jos siis tää ei riitä pelastamaan ilma stoa että: joukkoliikenne on liki seis, autot seisoo, porukka on etätöissä ja hemmetin moni lomautettu, lentokoneet on maassa ja iso osa laivoistakin, matkailu on täysin seis, niin mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä vielä lisäksi???
Vai oliko koko homman pointti sittenkin siinä että pitää antaa rahaa noille organisaatioille jotka ilmasto nmuut oksen nimissä on oppineet pelottelemaan poliitikkoja säännöllisesti saadakseen rahaa?
Hesarissa oli muuten pikku juttu michael mooren uudesta elokuvasta jota tietyt piirit oli vaatineet poistettavaksi. Pitäsköhän katsoa. Hesari ei kertonut yksityiskohtia joten sisällöstä en tiedä.
No eipä nuku enää porvari huonosti.
Nuo tuet on kyllä jotain ihan päätöntä. Näitä sitten muut maksaa verojen muodossa tulevat vuodet. Millä perustein saivat? Esim. tippuiko bloggarin tulot sen vaaditut 30% koronan myötä?