Mitä tarkoittaa "mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään"?

Rakkauden korkeaveisuhan puhuu Jumalan rakkaudesta. Jos ihminen ei elä siinä rakkaudessa, hän ei ole mitään, hänellä ei ole mitään. Näin olen sen ymmärtänyt.

T. Ateisti

Mitä se sinusta merkitsee? Avaa keskustelu omalla näkemykselläsi niin on jotain mistä lähteä, miltä kantilta tai mistä lähtökohdista pohdit asiaa

Sitä, että jos ei ole lähimmäisenrakkautta, jos ei välitä ja arvosta kanssaihmisiään, luontoa, maailmaa, niin olet vain tyhjä kuori. Et ole mitään. Elämältä putoaa pohja pois.

Minusta asia on täysin selkeä, ja olen sen omassa elämässäni vahvasti saanut tuntea. Ei ole mitään ilman rakkautta, kaikki on merkityksetöntä ilman sitä. Rakkaudeton ihminen on vain Helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Sellainen minäkin olen.

No tuohan alkaa oikeasti ennen noita sanoja että ”vaikka olisin” ja sitten luettelemalla joukon hienoja taitoja. Ja silloin vastaus on ihan selvä, sillä tarkoitetaan, että vaikka osaisin mitä hienoa, pelkät taidot eivät tekisi minusta kovinkaan kummoista ihmistä tai toimintaa, jollei minulla olisi jotain tarkoitusta, johon niitä käyttää.

Sanonnassa ”rakkaus” on halu ja syy käyttää taitoja toisten ihmisten hyväksi (ja kun kyse on Raamatusta, Jumalan hyväksi).

Hyvä teksti useinkin on monitulkintainen. Silloin sitä voi lähestyä eri tasoilla tai kukin oman kokemus- ja arvomaailmansa perusteella.

Itse ateistina näen korinttilaiskirjeen kuuluisan rakkaus-kohdan kertovan humanistisesta rakkaudesta, rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan. Miten mitättömiä me olemme, jos emme välitä muista kuin itsestämme, jos meille ei muiden hyvinvointi merkitse mitään. Ei silloin ole oikein ihminenkään.

Tuota kohtaahan käytetään paljon juuri häissä.

Itse kohtahan ei varsinaisesti puhu mistään avioliitosta tms.

Kun kohdan lukee asia yhteydessään, niin siinähän luetellaan monia hyviä asioita ja tekoja liittyen ihmiseen. Kuitenkin nuo kaikki muut asiat joskus katoavat tai voivat olla mm. vääristä motiiveista tai vääristyneitä muutoin.

Ainoa asia mikä pysyy ja tuottaa täydellistä hyvää joka kestää myös kuoleman rajan tuolle puolen on aito Jumalasta tuleva rakkaus.

Ja kaikki mitä ihminen sanoo rakkaudeksi ei suinkaan ole rakkautta tässä mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä teksti useinkin on monitulkintainen. Silloin sitä voi lähestyä eri tasoilla tai kukin oman kokemus- ja arvomaailmansa perusteella.

Itse ateistina näen korinttilaiskirjeen kuuluisan rakkaus-kohdan kertovan humanistisesta rakkaudesta, rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan. Miten mitättömiä me olemme, jos emme välitä muista kuin itsestämme, jos meille ei muiden hyvinvointi merkitse mitään. Ei silloin ole oikein ihminenkään.

Miten ateisti voi erottaa ihmisen muista eläimistä. Nehän on yksi ja sama sattuman muovaama lihaklöntti.

Vierailija kirjoitti:

Mitä se sinusta merkitsee? Avaa keskustelu omalla näkemykselläsi niin on jotain mistä lähteä, miltä kantilta tai mistä lähtökohdista pohdit asiaa

Että onko tulkittavissa rakkauden määrittelevän ihmisen, jos ilman sitä hän ei "olisi mitään". Onko kyseessä silloin ihmisen kohdistama rakkaus johonkin, joka kertoo kuka hän on. Vai se että hän on rakastettu ja siten vain nähty oikein, sellaisena kuin on. Myöhemmin puhutaan siitä että ihminen "täydellisesti tunnetaan", käsittääkseni Jumalan (eli rakkauden) taholta.

Ap

Se tarkoittaa sitä, että rakkaus on elämän tarkoitus. Ilman sitä kaikki hyvätkin teot ovat tietyllä tavalla merkitystä vailla. Ilman rakkautta kaikki on turhuutta. Jos teet hyviä tekoja ilman todellista tunnetta, ne eivät ole sinulle merkityksellisiä eivätkä tuo tyydytystä. Olet silloin tyhjää täynnä.

Minusta tuossa kohdassa on kyse ylipäänsä välittämisestä ja aidosta tunteesta muita ihmisiä ja maailmaa kohtaan, ei todellakaan romanttisesta rakkaudesta, joka on oikeasti aika itsekästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä teksti useinkin on monitulkintainen. Silloin sitä voi lähestyä eri tasoilla tai kukin oman kokemus- ja arvomaailmansa perusteella.

Itse ateistina näen korinttilaiskirjeen kuuluisan rakkaus-kohdan kertovan humanistisesta rakkaudesta, rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan. Miten mitättömiä me olemme, jos emme välitä muista kuin itsestämme, jos meille ei muiden hyvinvointi merkitse mitään. Ei silloin ole oikein ihminenkään.

Miten ateisti voi erottaa ihmisen muista eläimistä. Nehän on yksi ja sama sattuman muovaama lihaklöntti.

Ilmeisesti sinulla on usko "sieluun", joka erottaa ihmisen muusta eläinkunnasta? Minä en näe että olisi jokin ominaisuus, joka veitsellä leikaten jakaa eläinkunnan. Se, mikä meissä ja joissakin lähisukulaisissamme, joissakin papukaijoissa ja vaikka delfiineissä on erilaista, on itsetietoisuus. Vasta, kun tietää olevansa, on oikeasti olemassa yksilönä ja siksi vastuullinen yksilönä, kykenevä moraaliin. Itsetietoisuuden lisäksi tarvitaan kyky tuntea empatiaa: ymmärtää, että toinen on yhtälailla olemassa kuin itse ja samallalailla kykenevä tuntemaan esim. kipua. Vasta sitten voi ajatella, että oikeasti voi tehdä oikeita tai vääriä valintoja, vasta silloin voi olla "sielu" siinä mielessä kuin se nyt useimmiten käsitetään. Ainakin lähisukulaisemme simpanssit, gorillat ja orangit ylittävät tutkimusten perusteella tämän kynnyksen. Jos "ihmisillä" on "sielu" niin määritelmällisesti ne ovat ihmisiä. Tai ehkäpä pitää ottaa käyttöön termi "ihmisapinuus" kuvaamaan yleistä moraalisesti korkeatasoista käytöstä.

/6

Vierailija kirjoitti:

Sanonnassa ”rakkaus” on halu ja syy käyttää taitoja toisten ihmisten hyväksi (ja kun kyse on Raamatusta, Jumalan hyväksi).

Ei ihminen voi Jumalan, luojansa, hyväksi mitään tehdä. Ainoastaan muiden ihmisten. Niinhän se menee Matteuksen evankeliumin viimeisen tuomion kuvauksessakin. Jobin kirjassa sanotaan sama.

Ja nuo Paavalin sanat rakkaudesta, nehän jatkuvat vielä niin että vaikka jakaisi kaiken omaisuutensa nälkää näkeville mutta ilman rakkautta, ei siitä mitään hyötyisi. Rakkaus ei olekaan sama asia kuin hyväntekeminen.

Uskovaisille hyvää tuossa on se muistutus, että vaikka ihmisellä olisi kaikki maailman usko, ilman rakkautta hän ei ole yhtään mitään. Kumma kun juuri sitä uskomistaan niin tärkeänä pitävät.

Itse ymmärtäisin, että rakkaus on sitä että pystyy näkemään jokaisen ihmisen samoin kuin Jumala näkee, yhtä arvokkaana. Niinhän se on että Jumala rakastaa luotujaan, haluaa nämä lähelleen. Ihmisellä ei ole varaa halveksua toista Jumalan luomaa, kaltaistaan, oli tämä millainen hyvänsä. Jos se köyhille omaisuutensa jakava suhtautuu näihin alentuvasti, vaikka vain sisimmässään, ja pitää näitä säälittävinä luusereina, ei hän siitä mitään hyötyisi.

Mutta ei sitä voi itse päättää että nytpä rakastan, vaan se annetaan ylhäältä. 

Hieman minua kiukuttaa kun tuota pätkää luetaan lähinnä vihkimistilaisuuksissa, vaikka siinä puhutaan ihan muusta kuin siitä rakkaudesta, joka puolisoiden välillä tulisi vallita. Tai tietysti myös puolisoiden tulisi rakastaa toisiaan lähimmäisinään, mutta tunnetusti heidän välillään on muutakin ja siitä tuossa ei puhuta.

Meidän kissa ainakin näyttää tunnistavan kun sille osoitetaan rakkautta :3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se sinusta merkitsee? Avaa keskustelu omalla näkemykselläsi niin on jotain mistä lähteä, miltä kantilta tai mistä lähtökohdista pohdit asiaa

Että onko tulkittavissa rakkauden määrittelevän ihmisen, jos ilman sitä hän ei "olisi mitään". Onko kyseessä silloin ihmisen kohdistama rakkaus johonkin, joka kertoo kuka hän on. Vai se että hän on rakastettu ja siten vain nähty oikein, sellaisena kuin on. Myöhemmin puhutaan siitä että ihminen "täydellisesti tunnetaan", käsittääkseni Jumalan (eli rakkauden) taholta.

Ap

Kyllä rakkaus mielestäni määrittää ihmistä, muttei niinkään ihmisen muihin kohdistama rakkaus vaan hänen syvimmässä olemuksessa vallitseva rakkaus itseään kohtaan. Mielestäni "Jumalan rakkaudessa" on kyse tästä, ihminen hyväksyy itsensä koska ajattelee Jumalan rakastavan häntä. Kun ihminen hyväksyy itsensä, hän kokee armoa, onnea ja rauhaa, koska hän hyväksyy itsensä täysin ja puutteistaan huolimatta. Lopulta tuo rakkaus on ihmisen ydinolemus, meidän kaikkien. Siksi välillämme ei ole juuri eroa, kun tajuamme egon olevan pelkkää kuorta ja älyn puuhastelua.