Lue keskustelun säännöt.
Äitini ylivarovaisuus ja lannistaminen vaikuttaa vieläkin elämääni
25.04.2020 |
Onko täällä muilla kokemusta ylisuojelevasta äidistä? Äitini on todella negatiivinen, ihmisarka ja huonoitsetuntoinen ja kärsii pakko-oireista ja muista mt-ongelmista. Hän on siirtänyt nämä kaikki meihin jokaiseen lapseen. Olemme ikävälillä 30-40 ja äiti lannistaa meitä vieläkin.
Äitini on ollut lapsuudestani asti todella lannistava. Hänestä en osaa mitään, en opi mitään, minusta ei ole mihinkään eikä hän ole koskaan luottanut kykyihini eikä taitoihini. Olin koulussa tunnollinen kympin tyttö, mutta äiti ei luottanut siltikään kykyihini. En saanut aloittaa harrastuksia, koska en kuulemma kuitenkaan opi ja sitten petyn ja häpeän.
Työelämään siirtyessä en saanut mitään kannustamista. Äitini pelkäsi, että en osaa mitään ja nolaan itseni. Olen kuitenkin menestynyt hyvin ja pärjään. Kerran kerroin edenneeni vastuullisempiin tehtäviin. Äitini alkoi välittömästi epäilemään kykyjäni ja halusi vain lannistaa.
Äiti näkee uhkakuvia ja vaaroja ihan joka asiassa. En kerro nykyään mitään asioitani äidille. Jos puhelimessa rupatellessa kerron leipovani pullaa illalla, äiti epäilee, että en onnistu taikinan teossa, poltan pullat uuniin, viillän veitsellä sormeen, unohdan uunin päälle, poltan koko talon ja menetän henkeni. Mielestäni tuo on jo sairasta. Ostin uuden pyörän ja äiti on laittanut jo monta viestiä, ettei sillä kannattaisi ajaa, koska voin kaatua.
Lapsena äidilläni oli tapana herätellä meitä öisin tarkistaakseen, että olemme hereillä. Hänellä oli myös jotain pakko-oireisia litanioita, joita hän hoki ikkunassa jonkun lähtiessä kotoa, ettei vaan satu mitään.
Nyt nuorena aikuisena minulla on todella huono itsetunto, en osaa mielestäni mitään ja pidän itseäni huonona ihmisenä. Olen sairastanut 30-vuotiaana työuupumuksen, jonka syynä oli huono itsetunto ja itsensä uuvuttaminen petfektionismin takia. Meistä sisaruksista kaikilla on mt-ongelmia, itsetunto-ongelmia, olemme alisuorittajia kaikessa. Yksi meistä on syrjäytynyt kokonaan ja äiti hyysää ja hössöttää hänelle kaiken. Tuntuu kuin hän ei edes haluaisi, että veli pääsee kiinni omaan elämään.
Onko muita vaihtoehtoja kuin lopettaa yhteydenpito?
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
On vaihtoehtoja.
Kiität joka kerta äitiäisi huolenpidosta ja kerrot, että olet varovainen ja voit hyvin.
Se rauhoittaa häntä.
t. myös ylihuolehtiva äiti
Voisiko sen fokuksen joskus siirtää siitä omasta navasta lapsen hyvinvointiin. Tuolla käytös tuhoaa laosen itsetunnon ja luottamuksen elämän kantamiseen. Miksi siitä pitäisi kiittää. Tuollsinen äiti voisi pyytää käytöstään anteekdi lapsiltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä äideistään itkevät akat ovat vastenmielisiä. Katsoisitte luuserit peiliin.
Äitiäsi et voi muuttaa. Rajoita yhteydenpitoa, käske äitiä lopettamaan kun aloittaa huolilitanian ja mene terapiaan hakemaan kokemus hyväksyvästä ja kannustavasta ihmussuhteesta. Mielestäni olet huippupärjäävä, kun tuosta lannistuksesta huolimatta olet edennyt töissä!
Vierailija kirjoitti:
Nämä äideistään itkevät akat ovat vastenmielisiä. Katsoisitte luuserit peiliin.
Mitähän sinunkin äitisi on sinulle tehnyt, kun sinusta tuli niin kylmä
Hyvin olet pärjännyt lähtökohtasi ajatellen! Äitisi ei tuosta muutu. Jos saat lapsia, kannattaa miettiä miten heitä saisi suojattua, ettei mummon pakkomielteet vaikuta heihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaihtoehtoja.
Kiität joka kerta äitiäisi huolenpidosta ja kerrot, että olet varovainen ja voit hyvin.
Se rauhoittaa häntä.
t. myös ylihuolehtiva äiti
Voisiko sen fokuksen joskus siirtää siitä omasta navasta lapsen hyvinvointiin. Tuolla käytös tuhoaa laosen itsetunnon ja luottamuksen elämän kantamiseen. Miksi siitä pitäisi kiittää. Tuollsinen äiti voisi pyytää käytöstään anteekdi lapsiltaan.
Äiti on sairas, ei luultavasti kykene näkemään toimissaan mitään väärää, saati pyytämään anteeksi, koska on juurikin sairas.
Se, että lapsi kykenee noin kylmän viileään vastaukseen, tarkoittaa sitä, että omat shaipat suhteessa äitiin on käsitelty, oma elämä rullaa ja etäisyyttä otettu.
Tämä kestää. Tuollaisella sairaalla kasvatuksella on tuhottu paljon, en syytä äitiä, koska tuskimpamparempaan pystyi, sairas kun on. Sairaus hänessä puhuu.
Aikuisen lapsen on nähtävästi ” kasvatettava itsensä” hyvä itsetuntoiseksi ja pärjääväksi. Osa jää varmasti kiinni tuohon malliin eikä,pääse eteenpäin. Eteenpäin olisi hyvä päästä hinnalla millä hyvänsä, täytyy surra ja vihata, ettei saanut sitä mitä tarvitsi, että lähtökohtaisesti pilattiin niin paljon. Sitten kun sen on juonut pohjaan asti, päästää irti ja mennä eteenpäin. Tulevan voi muuttaa, mennyttä ei.
Osa pystyy osa ei. Itsestä vain vastuu nyt.
Oletko ap kenties läski? Nehän aina syyttävät muita. Vika on vanhemmissa, sisaruksissa, alakoulun opettajassa, työkaverissa jne. Itsessä ei ole mitään vikaa mutta silti ei ole mitään rakentavaa koskaan tehnyt itselle tai muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on todella ihana ja rakastava mutta ei oikein ole ikinä halunut päästää irti. No olen nuorin ja äidin viimeinen vauva niin sekin varmaan vaikuttaa. Joskus suunnittelin muuttoa toiselle paikkakunnalle koska olin nuori ja maailma kiehtoi, äiti siihen "ethän sinä pärjää", no se into lakkasi siihen. Töihin kun piti kävellen mennä, äitini: "ethän sinä jaksa", no olen kyllä kävellyt ne matkat mutta huomaan kyllä että ajattelen matkaa uuvuttana jne. Aika paljon tollasta settiä.
Olen jumissa tässä elämässä ja asioita pahensi äidin äkillinen sairastuminen mikä sitoo entistä enemmän lapsuuden kotiin ja rajoittaa omaa elämää. Rakastan äitiäni ja olen kiitollinen kaikesta mitä on vuokseni tehnyt vaikka yli menee välillä. Väsynyt olen
Ainakin omalla äidilläni tuollainen käytös johtuu siitä, että hän ei ymmärrä minun olevan erillinen osa hänestä.
Esim. koska hän teki opiskeluajan kesätöitä lukuun ottamatta koko työuransa yhdessä ja samassa paikassa, myös minun olisi pitänyt tehdä. Kun kerroin vaihtaneeni työpaikkaa, alkoi kauhea saarna.
Nykyajan työelämä on erilaista, millenniaaleilla on arvion mukaan keskimäärin 16 eri työpaikkaa elämänsä aikana. Syytön minä siihen olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä äideistään itkevät akat ovat vastenmielisiä. Katsoisitte luuserit peiliin.
Riittää kun katson äidin mt diagnoosia. Kiitos isän, itsetunto ja elämä on mallillaan.
Äitini on sanonut ihan kaikkeen mitä minä olen halunnut tehdä, ei. Edes huonekaluja en olisi saanut ostaa asuntooni itse tienaamillani rahoilla, vaan olisi pitänyt pärjätä heidän vanhoilla. Tuo nainen on sisustanut itse aikoinaan Skannolla ja Sohvaryhmä maksanut 20 000mk ja osa muista huonekaluista kalliita myös.
Kaikki minun asiat ovat olleet, ei ja tärkein asia on ollut kysyä paljonko joku ostamani asia maksoi ja kauhistella sitten sitä. Olen hyödyntänyt kirppiksiä vuosiakausia, enkä ole kalliin materian perään ollut koskaan. Toki jotakin olen halunnut ostaa uutena.
Pyykinpesukone oli joku utopistinen laite, johon ei saanut koskea, vaikka nakeli niskojaan kuinka joutuu piikana ja renkinä pesemään meidän sikojen vaatteita ja siivoamaan meidän kiittämättömien jälkiä.
Suomalaiset latistavat sananlaskut ovat tulleet tutuksi. En ole mitään. Serkkujensa lapset ovat upeita, koska ovat lääkäreitä, juristeja, tohtoreita jne. Me olemme kiittämättömiä surkeita sikoja joidenka takia äitini ei voinut tavoitella lääkärin uraa.
Jne.
Nykyään kieltää kaiken ja ihmettelee välillä miksi olen hänelle ilkeä. Olen ilkeä joskus, jotta hän pysyy aisoissa ja se lapsuuteni piru ei pääse taas valloilleen. Kuulostaa kamalalta, tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaihtoehtoja.
Kiität joka kerta äitiäisi huolenpidosta ja kerrot, että olet varovainen ja voit hyvin.
Se rauhoittaa häntä.
t. myös ylihuolehtiva äiti
Voisiko sen fokuksen joskus siirtää siitä omasta navasta lapsen hyvinvointiin. Tuolla käytös tuhoaa laosen itsetunnon ja luottamuksen elämän kantamiseen. Miksi siitä pitäisi kiittää. Tuollsinen äiti voisi pyytää käytöstään anteekdi lapsiltaan.
Ilmeisesti jos puhutaan noin vakavasta tapauksesta, niin sellaista itsetietoisuutta ei esiinny, minkä valaisemana voisi anteeksi kyetä pyytämään.
Ei tuo ole ylihuolehtimista enää, eikä siinä puhuta hyvinvoinnin tasoisista asioista. Tuollainen äiti on jatkuvassa paniikkitilassa elämän suhteen, ja varmaankin tietty hermorakenne on periytyvä vaiva, joka sitten aapeen tapauksessa ilmenee perfektionismina, ja sisarukset se altistaa myös omiin vaivoihinsa.
Voit hyvin olla oikeassa, että veljen itsenäistyminen ei äidille sovi. Kannattaa miettiä, miksi äiti hösää. Se rauhoittaa häntä ja antaa tunteen, että hän on tehnyt kaiken mahdollisen katastrofin torjumiseksi. Toisin sanoen, veli on tuon turvallisuudentunteen tärkeä tuottaja, koska hänen olemassaolonsa antaa aiheen huolikäyttäytymiselle. Hän on myös äidin panttivanki.
Oletteko tietoisia äidin historiasta, onko hänelle tapahtunut jotain pahaa muutaman vuoden iässä?
On muitakin vaihtoehtoja, ja ne ovat ehkä parempia kuin välien katkominen. Koska jos otatte etäisyyttä, alatte luoda omaa elämäänne ymmärtämättä, miksi äidin oli pakko pilata lähtökohtanne. Vaikka sisarussarja voisi olla toistensa tärkein tuki ja turva, pidätte toistenne ongelmia todisteina siitä, miten surkeasti itsellännekin menee.
Sen sijaan voisitte liittoutua keskenänne ja sopia vuorottelusta, jonka kautta tuette äitiä ja alatte vuorollanne huolehtia hänestä. Yhdessä sovitte periaatteet, joilla reagoitte äidin rajattomuuteen ja yhdessä kyöräätte hänet psykiatrille, jospa hänelle löytyisi jonkinlainen rentouttava hoito.
Samalla itse löydätte mielekkäämmän tavan rakentaa positiivista elämänasennetta kuin mitä vuosikymmeniin venyvä kapinallisuus ja pettyneisyys mahdollistavat.
Terveisin vaikean äidin viisikymppinen tytär. Meillä tilanne on helpottanut vasta kun vainoharhaisesti oireileva äiti on heikentynyt niin paljon, että on alkanut antautua hoidettavaksi. Minulla kesti todella pitkään oppia suhtautumaan äitiini tavallaan ammatillisesti, ja olen ainoa lapsi. Käyttäkää te hyväksi joukkovoimaa, koska teillä sellaiseen on mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaihtoehtoja.
Kiität joka kerta äitiäisi huolenpidosta ja kerrot, että olet varovainen ja voit hyvin.
Se rauhoittaa häntä.
t. myös ylihuolehtiva äiti
Voisiko sen fokuksen joskus siirtää siitä omasta navasta lapsen hyvinvointiin. Tuolla käytös tuhoaa laosen itsetunnon ja luottamuksen elämän kantamiseen. Miksi siitä pitäisi kiittää. Tuollsinen äiti voisi pyytää käytöstään anteekdi lapsiltaan.
Itsetunnon kehittymistä täytyy tukea, mutta tuollaiset elämä kantaa-fraasit taas ovat pelkkiä fraaseja vailla minkäänlaista faktapohjaa. Ei nimittäin välttämättä kanna, ja niitä elämän realiteettejakaan ei kannata yrittää piilotella, sillä ei niillä pumpulissa kasvaneillakaan välttämättä paremmin mene.
Mutta tuo Ap:n äidin käytös on todella sairasta. Anteeksi, mutta jopa naurahdin välillä, kun kuulosti niin uskomattomalta. Toisaalta selviä mt-ongelmia mikä saa myötätunnonkin heräämään. Ota Ap etäisyyttä äitiisi.
Itse luulin olevani ylihuolehtiva, kun en anna lapsen harrastaa lajeja joissa on korkeat tapaturmariskit tai hänen ollessa pienempi en päästänyt hetkeksikään silmistä, mutta ainoastaan järkevä taidankin olla. Niin kauan kuin on minun vastuulla minä teen päätökset turvallisuuden suhteen, aikuisena voi sitten päättää itse. Toivottavasti olen osannut antaa hyvät eväät edellytykseen tehdä fiksuja päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakin omalla äidilläni tuollainen käytös johtuu siitä, että hän ei ymmärrä minun olevan erillinen osa hänestä.
Esim. koska hän teki opiskeluajan kesätöitä lukuun ottamatta koko työuransa yhdessä ja samassa paikassa, myös minun olisi pitänyt tehdä. Kun kerroin vaihtaneeni työpaikkaa, alkoi kauhea saarna.
Nykyajan työelämä on erilaista, millenniaaleilla on arvion mukaan keskimäärin 16 eri työpaikkaa elämänsä aikana. Syytön minä siihen olen.
Samantyyppisiä kokemuksia. Äiti sanoi vastikään, että minun pitäisi päästä pois raskaasta hoitotyöstä, olihan hänkin minun iässäni (56) jo tahtomattaan pois työelämästä (työttömyys+eläkeputki), enhän minäkään voi jaksaa paremmin kuin hän. Hän näkisi minut mieluummin työttömänä tai eläkeläisenä kuin työelämässä olevana henkilönä.
En osaa sanoa mitä tulisi tehdä. Myös minun äitini on hirveän varovainen ja pelokas. Jos käymme yhdessä kävelylenkillä, hän tietenkin ensin moittii vaatetukseni, sairaaksiko haluan tulla kun on kaula paljaana jne. Sitten hän varoittelee minua jatkuvasti mihin olen astumassa etten kaadu ja katkaise jalkaani. Äiti on ihan hirveän surullinen kun "katosin hänen elämästään", eli muutin 80 kilometrin päähän kotoa. Hän ei ikinä voi tulla käymään, koska ei uskalla noin pitkää matkaa ajaa autolla tai tulla kenenkään muun auton kyydissä eikä millään muullakaan kulkuneuvolla käymään luonani. Esimerkkejä on niin paljon että en jaksa edes miettiä.. Olen vain vähentänyt yhteydenpitoa, mutta en ole sitä kokonaan lopettamassa.
Ai jestas ap, tuo ei ole normaalia. Varsinkin, jos äitisi ei näe tavassaan toimia mitään väärää. Oma äitini oli samantyylinen, mutta sillä erotuksella että oli pahansuopa ja ilkeä, jos hänellä sattui olemaan huono päivä, ei kenelläkään muullakaan saanut olla kivaa. Oli myös patologinen valehtelija. Häntä ei saanut kritisoida mistään. Itse levitteli perättömiä valheita milloin eksistään, milloin ex-työtovereistaan, oikeastaan kaikista jotka ihan aiheesta kritisouvat häntä, tai joille hän jäi valheistaan kiinni. Itse lopetin kaiken yhteydenpidon häneen päälle parikymppisenä. Ja kylläpä alkoi elämä hymyilemään! Tuo oli ainoa oikea ratkaisu minulle. En ole vuosikausiin ollut missään yhteydessä, minulla on jo omia lapsiakin, ja olen niin onnellinen huomatessani että olen voinut olla heille hyvä äiti, täysin erilainen kuin omani.
Voitkos nähdä tuon etäämmältä. Katastrofiajattelu on yksi masennuksen oire. Josta äiti voi puhua hoitotahon kanssa. Kuten muustakin.
Jotkut projisoi omia tarpeita muihin, koska eivät muuta osaa. Esim yritetään kontrolloida muita, kun ei osata kontrolloida itseä.
Mutta kun AP ymmärrät näitä psykologisia mekanismeja. Myös aikakausien konseptissa, eli äitis nuoruudessa esim masennuksesta ei puhuttu ym.
Mulla oli samaa, paitsi molempien vanhempien taholta, lisänä vielä seksuaalinen hyväksikäyttö ja jäin alisuorittajaksi. Elämä ei mennyt niinkuin se olisi voinut mennä, mutta on kuitenkin mennyt jotenkin.
Lue, kirjoita, ota etäisyyttä. Äitille voit soittaa esim kerran viikossa, mutta muuten et vastaile ollenkaan.
On vaihtoehtoja.
Kiität joka kerta äitiäisi huolenpidosta ja kerrot, että olet varovainen ja voit hyvin.
Se rauhoittaa häntä.
t. myös ylihuolehtiva äiti