en ole rokotevastainen,mutta väkisinkin mietin rokotusten vaikutusta tämän hetken tilanteeseen.
Ainakin italiassa ja Saksassa on aikaisempina vuosina vedetty influenssarokotteita pois käytöstä. Nyt näyttää että juuri terveydenhoitoalalla työskentelevät ja riskiryhmät sairastuvat, eli kuinka moni rokotettu.
Kommentit (23)
Ööö.. Siis tää ei ole influenssa tää Koronainen
Italia on yksi Euroopan rokotevastaisimmista maista jossa edelleen kärsitään mm. säännöllisistä laajoista tuhkarokkoepidemioista toisin kuin maissa, joissa kansalaiset ottaa rokotteensa. Eipä auta Italiaa rokotevastaisuus.
Niin siis sairastuvat, koska heitä ei ole rokotettu.
Tämä on rokotevastaisille ilmainen maistiainen siitä, millainen maailma olisi ilman rokotteita.
Toki kyseessä on vain lievä versio, koska korona ei ole erityisen vaarallinen lapsille, nuorille ja terveille aikuisille, toisin kuin moni muu sairaus, jotka on rokotteilla saatu hallintaan.
vaikuttaa nuo rokotukset omaan vastustuskykyyn!
Italiassa väkeä ei oo rokotettu ja eipä näytä pelastavan
Huoh. Kaikkea sitä jotkut foliohattupäät jaksavat vatvoakin. Miksiköhän terveydenhuollon henkilökunta sairastuu? Ehkäpä siksi että altistuvat paljon. Samoin riskiryhmäläisillä on monella vastuskyky alentunut, jolloin taudit iskevät helpommin.
Ei siinä sen kummempaa ole. Korona ei sitä paitsi ole influenssa jos se asia vielä jollekin on epäselvä.
Ööö siis mistä vetäisit tämän, että terveydenhoitoalalla olevat nimenomaan sairastuvat?
Toisekseen kuvittelet siis rokottamisen olleen pahempi syy koronakuolemille, kuin perussairauden? Okei, taidat olla aika pihalla.
Vierailija kirjoitti:
vaikuttaa nuo rokotukset omaan vastustuskykyyn!
Niin, nostavat sitä. Sairastumiseen vaikuttaa altistumisten määrä ja sairauden vakavuusasteeseen taas perussairauden heikentämä elintoiminta.
influenssarokotusten avulla italiassa on moni elänyt todennäköisesti pidempään, mutta tämä tauti on pahempi ja korjaa nyt kerralla isomman porukan. Jotka olisi saattaneet menehtyä jo aiemmin ilman rokotteita. Monessa maassa paha tilanne,ja ne maat ovat yleensä sukurakkaita eli koko suku tiiviissä yhteyksissä.. Suomessa ei olla niin tiiviisti yhteyksissä!
Oletteko koskaan miettineet kokonaisuudessa sitä, että onko elimistölle tosiaan sama asia, että kaikkeen mahdolliseen rokotetaan vs että välillä sairastettaisiin näitä vähän ikävämpiäkin tauteja? Me olemme ottaneet kaikki rokotteet kyllä, mutta silti tämä asia minua mietityttää. Väestötasolla on varmasti parempi rokottaa, mutta olisiko yksilötasolla parempi, että sairastaisimme vesirokot, influenssat jne ja hieman tulisi enemmän koeteltua immuunipuolustusta? Olisimmeko terveempiä näissä todella häijyissä epidemioissa, kuten nyt korona?

Miten niin terveempiä? Mietipä, kyseessä on täysin uusi virus, jollaista ei ole syntynyt aikaisemmin, ja jolle ihmiskunnalla ei ole vastustuskykyä olemassa. Silti se ei tapa kuin muutenkin kuolevia, ja muutamia geenihuono-onnisia, sanoisin, että aika hyvin vielä menee. Ja mites mustat surmat ja muuta taudit aiemmin? Hienostiko ihmiset selviytyivät niistä jokainen?
On aivan totta että rokotukset ovat vaikuttaneet siihen että ihmiset elävät pirun vanhoiksi ja ovat nyt riskiryhmää tälle sairaukselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko koskaan miettineet kokonaisuudessa sitä, että onko elimistölle tosiaan sama asia, että kaikkeen mahdolliseen rokotetaan vs että välillä sairastettaisiin näitä vähän ikävämpiäkin tauteja? Me olemme ottaneet kaikki rokotteet kyllä, mutta silti tämä asia minua mietityttää. Väestötasolla on varmasti parempi rokottaa, mutta olisiko yksilötasolla parempi, että sairastaisimme vesirokot, influenssat jne ja hieman tulisi enemmän koeteltua immuunipuolustusta? Olisimmeko terveempiä näissä todella häijyissä epidemioissa, kuten nyt korona?
Miten niin terveempiä? Mietipä, kyseessä on täysin uusi virus, jollaista ei ole syntynyt aikaisemmin, ja jolle ihmiskunnalla ei ole vastustuskykyä olemassa. Silti se ei tapa kuin muutenkin kuolevia, ja muutamia geenihuono-onnisia, sanoisin, että aika hyvin vielä menee. Ja mites mustat surmat ja muuta taudit aiemmin? Hienostiko ihmiset selviytyivät niistä jokainen?
Sanoinko niin? Halusin vaan kysyä, onko joku pohtinut tätä toiseltakin kantilta. Mitä se vaikuttaa, että emme juurikaan sairasta mitään flunssaa ja vatsatautia kummempaa pitkällä aikavälillä?
Ei minulla ole mitään vastauksia tähän, mutta mietin välillä asiaa.
Tämä aloitus on hyvä esimerkki disinformaation levittämisestä, mikä on nyt jo ongelma koronaepidemian suhteen kun kaikenlaiset harrastelija-asiantuntijat levittävät omia spekulaatioitaan ja kuvitelmiaan pitkin internettiä. Huuhaan levittäminen on suurempi ongelma kuin itse virus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko koskaan miettineet kokonaisuudessa sitä, että onko elimistölle tosiaan sama asia, että kaikkeen mahdolliseen rokotetaan vs että välillä sairastettaisiin näitä vähän ikävämpiäkin tauteja? Me olemme ottaneet kaikki rokotteet kyllä, mutta silti tämä asia minua mietityttää. Väestötasolla on varmasti parempi rokottaa, mutta olisiko yksilötasolla parempi, että sairastaisimme vesirokot, influenssat jne ja hieman tulisi enemmän koeteltua immuunipuolustusta? Olisimmeko terveempiä näissä todella häijyissä epidemioissa, kuten nyt korona?
Miten niin terveempiä? Mietipä, kyseessä on täysin uusi virus, jollaista ei ole syntynyt aikaisemmin, ja jolle ihmiskunnalla ei ole vastustuskykyä olemassa. Silti se ei tapa kuin muutenkin kuolevia, ja muutamia geenihuono-onnisia, sanoisin, että aika hyvin vielä menee. Ja mites mustat surmat ja muuta taudit aiemmin? Hienostiko ihmiset selviytyivät niistä jokainen?
Sanoinko niin? Halusin vaan kysyä, onko joku pohtinut tätä toiseltakin kantilta. Mitä se vaikuttaa, että emme juurikaan sairasta mitään flunssaa ja vatsatautia kummempaa pitkällä aikavälillä?
Ei minulla ole mitään vastauksia tähän, mutta mietin välillä asiaa.
Täällä nyt aina ollaan niin mustavalkoisia. Kyllä, olen itse myös sitä mieltä, että tietyt rokotteet ovat hyvästä, mutta vaikkapa vesirokkorokotteen kyllä kyseenalaistan, enkä nyt tiedä onko influenssankaan sairastaminen lopulta mikään huono juttu välillä. Tietysti riskiryhmien suojeluahan nuo ovat, mutta kyllä, itsekin näitä tulee pyöriteltyä.

Öh... rokotus tuottaa elimistössä saman immuunivasteen ilman oikean taudin haittoja. Siihen rokotus perustuu. Ei rokote ole mikään lääke tai vastamyrkky, vaan ainoastaan herättää elimistön itsensä tuottamaan ne samat vasta-aineet kuin taudissakin.
Rokotettavien tautien sairastaminen ei paranna immuunivastetta sen enempää.
Se on kyllä totta, että meillä pitäisi ehkä olla likaisempi ympäristö, eli pitäisi saada pikku ripuleita ja kohtuuharmittomia loisia enemmän. Ei kuitenkaan immuunipuolustuksen parantamiseksi, vaan että immuunipuolustuksella olisi töitä.
Katsos kun immuunivasteen vähäisyys ei ole ongelma. Ei meillä ole puutetta immuunivasteesta! Isompi ongelma liian puhtaassa ympäristössä on immuunipuolustuksen suuntautuminen vääriin asioihin: esim. allergiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko koskaan miettineet kokonaisuudessa sitä, että onko elimistölle tosiaan sama asia, että kaikkeen mahdolliseen rokotetaan vs että välillä sairastettaisiin näitä vähän ikävämpiäkin tauteja? Me olemme ottaneet kaikki rokotteet kyllä, mutta silti tämä asia minua mietityttää. Väestötasolla on varmasti parempi rokottaa, mutta olisiko yksilötasolla parempi, että sairastaisimme vesirokot, influenssat jne ja hieman tulisi enemmän koeteltua immuunipuolustusta? Olisimmeko terveempiä näissä todella häijyissä epidemioissa, kuten nyt korona?
Miten niin terveempiä? Mietipä, kyseessä on täysin uusi virus, jollaista ei ole syntynyt aikaisemmin, ja jolle ihmiskunnalla ei ole vastustuskykyä olemassa. Silti se ei tapa kuin muutenkin kuolevia, ja muutamia geenihuono-onnisia, sanoisin, että aika hyvin vielä menee. Ja mites mustat surmat ja muuta taudit aiemmin? Hienostiko ihmiset selviytyivät niistä jokainen?
Sanoinko niin? Halusin vaan kysyä, onko joku pohtinut tätä toiseltakin kantilta. Mitä se vaikuttaa, että emme juurikaan sairasta mitään flunssaa ja vatsatautia kummempaa pitkällä aikavälillä?
Ei minulla ole mitään vastauksia tähän, mutta mietin välillä asiaa.
Täällä nyt aina ollaan niin mustavalkoisia. Kyllä, olen itse myös sitä mieltä, että tietyt rokotteet ovat hyvästä, mutta vaikkapa vesirokkorokotteen kyllä kyseenalaistan, enkä nyt tiedä onko influenssankaan sairastaminen lopulta mikään huono juttu välillä. Tietysti riskiryhmien suojeluahan nuo ovat, mutta kyllä, itsekin näitä tulee pyöriteltyä.
Herra Vyöruusun vierailua odotellessa..
Et ole rokotevastainen, mutta kuitenkin keksit päättömiä salaliittoteorioita rokotteita vastaan? Just.
Nyt jos koskaan olisi tärkeää että rokotuksista pidetään huolta. Vaikka koronaan ei vielä ole rokotetta, olisi erittäin tärkeää vähentää terveydenhuollon kuormitusta kaikin mahdollisin keinoin. Rokottaminen on monissa sairauksissa tehokkain keino tehdä niin.
Siinähän sitten mietit.
Korona ei ole influenssa vaan aivan eri virus, joten turhaan vaivaat päätäsi.