Traumaperäinen stressihäiriö: kokemuksia kaivataan

Painajaisia, säikähtämisiä, vireystilojen säätelyn vaikeutta, välttelyä, ihmissuhteissa olo vaikeutunut, lähes kaiken kokeminen uhkana, mitähän vielä. No, jäätävä häpeä, uni- ja syömisongelmat, dissosiointi. Noin miljoona somaattista vaivaa.

Meni monta vuotta, että kukaan ei tajunnut. Viime vuonna hyvä lääkäri sanoi, että mähän olen ihan päivänselvä tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Painajaisia, säikähtämisiä, vireystilojen säätelyn vaikeutta, välttelyä, ihmissuhteissa olo vaikeutunut, lähes kaiken kokeminen uhkana, mitähän vielä. No, jäätävä häpeä, uni- ja syömisongelmat, dissosiointi. Noin miljoona somaattista vaivaa.

Meni monta vuotta, että kukaan ei tajunnut. Viime vuonna hyvä lääkäri sanoi, että mähän olen ihan päivänselvä tapaus.

Mitä toimenpiteitä?

Up

Vierailija kirjoitti:

Painajaisia, säikähtämisiä, vireystilojen säätelyn vaikeutta, välttelyä, ihmissuhteissa olo vaikeutunut, lähes kaiken kokeminen uhkana, mitähän vielä. No, jäätävä häpeä, uni- ja syömisongelmat, dissosiointi. Noin miljoona somaattista vaivaa.

Meni monta vuotta, että kukaan ei tajunnut. Viime vuonna hyvä lääkäri sanoi, että mähän olen ihan päivänselvä tapaus.

Kuulostavat tutuilta. Itse en ole hakenut apua mihinkään, mutta luin juurikin, että asiaa ei osata heti yhdistää traumaan. Varsinkin, jos siitä on jo pidemmän aikaa ja asiakas tulee vastaanotolle yleensä yhden oiretyypin kanssa kerrallaan. Vasta kokonaiskuvan synnyttyä joku voi havaita yhteyden. Kuitenkin hyvä, että asia kohdallasi huomattiin. Voimaa sen läpikäymiseen, mikä tilanteen aiheutti. Oletko nyt hoidossa? Miten asiat etenivät?

Ap

Sairausloma, traumapsykoterapia ja snri-lääkitys.

Kiitos, mä kyllä kerroin kaikki mahdolliset oireet.

Väkivalta ja vainoaminen aiheutti. Käsittely ja toipuminen vasta alussa.

Suosittelen muuten suakin hakeutumaan lääkärille, kirjoita ylös kaikki oireet!

Vierailija kirjoitti:

Sairausloma, traumapsykoterapia ja snri-lääkitys.

Joku ketjua lukeva voi ihmetelläkin, jos tunnistan oireet miksi en hae apua. Pelkään, että asian esiin tuominen laukaisee jotain. Olen tähän asti pystynyt elämään normaalia elämää tai sanotaanko niin, että piilottamaan oireiluni. En ole aikaisemmin osannut ajatella olevani traumatisoitunut. Kunnes tapahtui yksi asia. Sain ikään kuin jonkin tilan, mitä kutsuisin vain nimellä "hätä". En pystynyt lopettamaan tai sammuttamaan tunteita. Tämä jatkui monta tuntia. Aikaisemminkin on tullut vastavavia, mutta ei yhtä pitkäkestoisia. Sen jälkeen olen ruvennut hajoilemaan, oireilu on vahvistunut ja muistan asioita, mitä en aiemmin ole muistanut. En usko olevani valmis tai että olisin koskaan valmis käsittelemään noita asioita. Koetko, että hoito auttoi sinua? Paheniko tilasi hoidon aikana? Minusta tuntuu, että en pysty kohtaamaan niitä asioita. En ole ikinä puhunut niistä. Olen vain pitänyt kaiken sisälläni. Tuntuu oudolta, että nyt näin pitkän ajan kuluttua en muka pysty siihen tai että voiko kyse tosiaan olla monien vuosien takaisista asioista? Olenkohan tulossa oikeasti hulluksi?

Taidan ainakin kuulostaa sekopäältä. Sellaisena minua varmaan pidettäisiinkin, jos näistä puhuisin...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos, mä kyllä kerroin kaikki mahdolliset oireet.

Väkivalta ja vainoaminen aiheutti. Käsittely ja toipuminen vasta alussa.

Miten lääkärisi suhtautui sinuun? Jos olit siis lääkärillä. Minä en kestäisi sitä, jos saisin epäempaattista kohtelua. En oikeasti kestäisi. Pelkään, että hän sanoisi jotain "väärää". Tai sama muun hoitohenkilökunnan kohdalla.

Voimia sinullekin prosessiisi. Toivottavasti kaikki järjestyy ❤️

Ap

Minäkin epäilen tätä itselläni.

Minulla on traumaattisia kokemuksia (perheväkivalta) lapsuudesta, sekä parisuhdehistoriassani suhde persoonallisuushäiriöisen miehen kanssa, epäilen tämän suhteen myöskin aiheuttaneen minulle trauman.

Omia oireitani:

-Melkeinpä jatkuva "epätodellinen olo" (luulen että olen menettänyt ns. kehoyhteyden itseeni..)

-ns. ylivirittynyt olo

-Säikähdän helposti, säpsähdän yhtäkkiä peloissani jos huomaan että olin vajonnut omiin ajatuksiini

-outoja kipuja vähän kaikkialla

-sekalaisia tuntemuksia; ahdistaa, jännittää jne..

-paniikkikohtaukset milloin missäkin, varsinkin ruokakauppa on paha

-väsymys, vaikea keskittyä, jnejne..

Kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia.. Voimia kaikille

Vierailija kirjoitti:

Minäkin epäilen tätä itselläni.

Minulla on traumaattisia kokemuksia (perheväkivalta) lapsuudesta, sekä parisuhdehistoriassani suhde persoonallisuushäiriöisen miehen kanssa, epäilen tämän suhteen myöskin aiheuttaneen minulle trauman.

Omia oireitani:

-Melkeinpä jatkuva "epätodellinen olo" (luulen että olen menettänyt ns. kehoyhteyden itseeni..)

-ns. ylivirittynyt olo

-Säikähdän helposti, säpsähdän yhtäkkiä peloissani jos huomaan että olin vajonnut omiin ajatuksiini

-outoja kipuja vähän kaikkialla

-sekalaisia tuntemuksia; ahdistaa, jännittää jne..

-paniikkikohtaukset milloin missäkin, varsinkin ruokakauppa on paha

-väsymys, vaikea keskittyä, jnejne..

Kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia.. Voimia kaikille

Hyvä, jos ketju voi auttaa useampia. Vertaistukihan olisi tärkeää ja monessa auttava keino, mutta silti Suomessa harvemmin käytetty hoitokeino. Ehkä se johtuu osin kulttuurista, kuten tietosuojastakin.

Tuo kipu kohta on mielenkiintoinen. Itse koen, että fyysinen kipu vapauttaa. Vie ajatukset muualle eikä sillä hetkellä tunne mitään muuta. Silloin voi olla tässä. Silloin olen omassa kehossani. Kivuissa, mutta samaan aikaan paljon kivuttomampi kuin suuren osan ajasta. Koskaan en ole myöskään kokenut fyysisen kivun olevan pahempaa kuin henkisen.

... Olen varmaan oikeasti todella sairas, kun sanon tämän. Mutta silloin koen myös eniten turvaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos, mä kyllä kerroin kaikki mahdolliset oireet.

Väkivalta ja vainoaminen aiheutti. Käsittely ja toipuminen vasta alussa.

Miten lääkärisi suhtautui sinuun? Jos olit siis lääkärillä. Minä en kestäisi sitä, jos saisin epäempaattista kohtelua. En oikeasti kestäisi. Pelkään, että hän sanoisi jotain "väärää". Tai sama muun hoitohenkilökunnan kohdalla.

Voimia sinullekin prosessiisi. Toivottavasti kaikki järjestyy ❤️

Toivotin ilmeisesti samalle henkilölle x2 kertaa voimia. No, tuskin sitä voi painottaa liikaa. Voimia vielä kaikille jo avautuneille ja tuleville kirjoittajille tasapuolisesti.

Ap

Voimia teillekin! ❤

Mäkin elin vuosia niin, että torjuin muistot (no, paitsi flashbackit) ja elin elämääni ylisuorittaen. Elin niin ylikierroksilla, että jopa ajattelin jatkuvasti jotain, ettei vaan mieleen voisi nousta mitään. En suosittele, koska romahdus tosta usein seuraa. Mä uuvuinkin pahasti. Traumapsykoterapia on siitä ihanaa, että siellä ei todellakaan heti aleta puhumaan tapahtuneista. Ensimmäinen vuosi keskitytään voinnin ja arjen parantamiseen. Omassa tahdissa saa puhua. Kuka tahansa psykiatri ei käy, kannattaa valita koulutettu traumapsykoterapeutti.

Lääkäreiden suhtautuminen on vaihdellut, yksi sanoi "sulla on vaan masennus" 🙄 ja toinen, että masennus ja dissosiointia. Kumpikin määräsi vain lääkkeitä ja saikkua ja se oli aika kamalaa. Palasin töihin lähes yhtä huonossa kunnossa. Viime vuotinen lääkäri sen sijaan oli aivan ihana. Kaksi ekaa oli muuten miehiä, viime vuotinen nainen. Hän oli kuin lämmin ja empaattinen äiti-hahmo, joka todella otti asian hoitaakseen. Ei mennyt kuin se vaadittava 3kk ja sain jo hakea terapian.

Kaikesta oppineena voin sanoa, että apua kannattaa hakea mahd aikaisin. Toipuminen on silloin helpompaa ja nopeampaa. Mulla tulee menemään vuosia. En enää tajua miten edes ajattelin, että pärjään ilman terapiaa ja menneet on menneitä. Jos niitä ei ole käsitellyt, ne löytää tiensä pinnalle. Mulla esim.meni somaattinen terveys lähes täysin.

Tsemppiä teille ❤

Ps. Epätodellinen olo tosi tuttua. Suljetut tilat aiheuttaa mulle paniikin. Ahdistusta on ja masentuneisuutta välillä.

Ap, et ole sairas. ❤ Mun on vaikeampi kestää fyysistä kipua. Psyykkiseen olen kai jo niin tottunut. 😬

Up