Onko lukion pitkästä matematiikasta ollut sinulle elämässäsi mitään hyötyä?
.
Kommentit (22)
On, kouluttauduin teknilliselle alalle. Tarvitsen myös työssäni jos en päivittäin, niin viikottain. Toki en "vain" lukiotasoista matikkaa, mutta en olisi yliopistossa oppinut mitään ilman pitkää matikkaa.
Ei ja juu. On ollut hyödyllistä osata käyttää matemaattisia taitoja, mutta ei ole ollut hyötyä arvosanana, koska sellaista ei ole. Olin tyhmä ja luin pitkän matematiikan että pärjäisin hyvin fysiikassa, mutten silti kirjoittanut sitä(että sain keskittyä fysiikan lukemiseen). Silloin en tarvinnut haluamaani opiskelupaikkaan matematiikkaa vaan fysiikka ja kemia ratkaisivat asian. Nyt haluaisin uudelleen kouluttautua ja sitä matikkaa kirjoitettuna tarvitsisi joka paikkaan. Ärsyttää mielettömästi.
Tilastotieteen peruskurssi oli helpompi suorittaa yliopistossa kun oli lukenut pitkän matematiikan lukiossa. Eipä ole tullut kyllä viime aikoina laskettua derivaattoja tai harrastettua integraalilaskentaa vektoreista puhumattakaan. Todennäköisyyslaskenta oli ihan mielenkiintoista ja mm. pokerissa erilaisten korttiyhdistelmien arvo määräytyi niiden todennäköisyyden perusteella. Myös kansantaloustieteessa on aika paljon matetematiikka etenkin ekonometriassa.
No tuli ainakin harjoitusta laskemiseen ja ajatteluun, tykkäsin tosi paljon matikasta lukiossa :)
En ole itse ylioppilas, mutta pitkän ura- ja koulutuspolun käynneenä en usko kyllä minkään koulutuksen menevän hukkaan, jos ihminen niin itse haluaa ja ymmärtää asioiden laidan.
Pääsin suoraa yliopistoon, ja vuoden päästä vaihdoin pääaineen mielenkiintoisempaan.
Vierailija kirjoitti:
Pääsin suoraa yliopistoon, ja vuoden päästä vaihdoin pääaineen mielenkiintoisempaan.
Pääsin siis lukemaan matikkaa ilman pääsykokeita. Otin sivuaineeksi itseäni kiinnostavan alan ja sain vaihdettua sen pääaineeksi, ja matikasta tuli lopulta sivuaine.
Olen luovalla alalla, en luonnontieteellisellä. Paperilla pitkästä matikasta ei ole ollut hyötyä. Käytännössä matemaattinen, looginen ja spatiaalinen ajattelu on koko ajan käytössä. Hyötyä on myös siitä, että näen tilasto-/graafikikkailujen läpi.
N40
Ainakin sen verran, että tiedän minuutissa olevan 60 sekuntia (ei 100), tiedän, että vuodessa on 12 kuukautta (ei 10), osaan laskea helposti lääkelaskut sekä prosenttimääräiset alennukset oikein ja hallitsen muutenkin matematiikan perusteet sujuvasti. Lisäksi pystyn laskemaan hankalampia laskuja (esim. lääkelaskuja).
Pitkä matikka on todellakin tullut tarpeeseen ja näyttää tätä nykyä perusteilta. Jatko-opintoja suunnittelevalle suosittelen lämpimästi oli ala mikä tahansa. Tosin ei sillä kannata itseään kiusata, jos on tuskaa.
On ollut hyötyä. Olen opiskellut yliopistossa matematiikkaa pääaineena ja työssä olen käyttänyt matematiikkaa, jos en aina tärkeimpänä "työkaluna", niin kyllä siitä matemaattisesta päättelykyvystä on ollut joka paikassa hyötyä.
Ei mullekaan. Juuri ja juuri läpäisin. Luin saksaa yliopistossa. Nyt kun vanhana koppelona pohdin niin olisi pitänyt pureutua matikkaan paremmin. Hakeutua sille alalle. Nuorena on niin helkutin naivi.
Vierailija kirjoitti:
Tilastotieteen peruskurssi oli helpompi suorittaa yliopistossa kun oli lukenut pitkän matematiikan lukiossa. Eipä ole tullut kyllä viime aikoina laskettua derivaattoja tai harrastettua integraalilaskentaa vektoreista puhumattakaan. Todennäköisyyslaskenta oli ihan mielenkiintoista ja mm. pokerissa erilaisten korttiyhdistelmien arvo määräytyi niiden todennäköisyyden perusteella. Myös kansantaloustieteessa on aika paljon matetematiikka etenkin ekonometriassa.
Näin. Itse en kirjoittanut pitkää matikkaa vaan opiskelin vastaavanlaisen kurssin, jotta kauppiksessa pystyisi suoriutumaan opinnoista. Ekonomina kuitenkin töissä laskin lähinnä + - / % ja yhtälöitä, eli kyllä lähinnä vastasi lyhyttä matikkaa mutta laskinpahan oikein urakalla sitten eteen ja taakse, väärinpäin ja päässälaskutaito ihan huikea noina vuosina. Osasin päässä laskea prosentit jotenkin taaksepäin ja kaikkea kummaa. Todennäköisyysoppi oli tosi hauskaa ja just korttia pelatessa sen voi oivaltaa. Koulussa en olisi pystynyt ikinä valkkaamaan pitkää matikkaa, koska opettajat eivät uskoneet minun pärjäävän ja ilkeät pitkän matikan pojat. Kauppiksessa oli sitten kivaa opiskella kaikkea kuitenkin, eivätkä kundit siellä mitään kiusanneet. Lopulta sain kiitettäviäkin arvosanoja, vaikka ensimmäisistä tenteistä pääsin rimaa hipoen läpi. Sittemmin siirtyny toisiin töihin. Välillä saa raivarin kun muilla ei logiikka pelaa. Miehillä. Tällä alalla naiset ovat ihan pahveja. Niin että se haittapuoli tuosta, on että ehkä kestät tyhmyyttä aika huonosti sitten.
Pääsin teknilliseen yliopistoon ja sain matikan kursseista hyvät arvosanat. Työnhaussa niistä ei sitten ollutkaan hyötyä vaan duunit menivät suhteilla. No mieluummin olen työtön DI kuin työtön ylioppilas
Lukion pitkän matematiikan hallinta on osaltaan syynä siihen että tienaan enemmän kuin 95% kansasta ja nautin kohtuullista elintasoa.
Toisinaan kyllä harmittaa että näillä kyvyillä olisin USA:ssa miljonääri mutta olin sen verran urpo että jäin kotimaahan verohyväntekijäksi. Mutta se taas ei liity siihen pitkään matematiikkaan.
Kuten jo sanottu, se lukion pitkä matematiikka on oikeasti matematiikan alkeet.
Sen takia oli hyötyä että opiskelin sitä vaativaa alaa. En tosin opetellut pitkää matikkaa lukiossa kunnolla vaan vasta lukion jälkeen välivuoden aikana.
Ei, kirjoitin liian huonot paperit.