Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Helsinki varautuu avaamaan uuden koronasairaalan – Johtajalääkäri: ”Viime ajat ollaan oltu ihan veitsen terällä” Varasairaalaan rekrytoidaan parhaillaan henkilökuntaa.
Helsinki varautuu avaamaan sairaansijoja Herttoniemen sairaalaan koronaepidemian vuoksi. Kaupungin rekrytoi parhaillaan varasairaalaan työntekijöitä.
Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkaraisen mukaan hoitohenkilökuntaa tarvitaan useita kymmeniä henkilöitä. Hoitopaikkoja on luvassa 70:stä aina 300–400 sairaansijaan. Asiantuntijat ovat ennakoineet sairaalahoidon tarpeen kasvua lähiviikkoina.
”Varasairaalan avaamista puntaroidaan monta kertaa viikossa. Viime ajat epidemian kanssa ollaan oltu ihan veitsen terällä, mutta pari viime päivää ovat olleet hieman helpompia”, Pikkarainen luonnehtii.
Helsinki on keskittänyt covid-19-potilaiden hoidon Laakson sairaalaan, missä vielä on tilaa. Kaupungin sairaaloihin tulee koronapotilaita muun muassa kotihoidosta ja päivystyksen kautta.
”Meille tulee myös niitä Husin erikoissairaanhoidossa olleita potilaita, joilla on tarvetta jatkokuntoutukseen”, Pikkarainen sanoo.
Jos epidemia ei edellyttäisikään Herttoniemen varasairaalan avaamista, Helsinki sijoittaa työnhakuilmoitukseen vastanneita hoitajia muihin tehtäviin kaupungilla. Pikkaraisen mukaan hoitajia tarvitaan monissa eri tehtävissä.
Kaupungin rekrytointi-ilmoitus on herättänyt jonkin verran närää, koska erikoissairaanhoidossa on koettu Helsingin yrittävän viedä pätevää hoitohenkilökuntaa juuri kun tilanne on pahimmillaan.
Pikkaraisen mukaan kaupungilla ei ole tietoa siitä, missä hakuilmoitukseen vastanneet ovat töissä.
”Ei olisi mitään mieltä viedä Husilta heidän covid-19 -henkilökuntaansa. Valitettavasti usean vuoden hoitajapula näkyy nyt tässä tilanteessa. Olisi hienoa, jos jossain olisi sellainen hoitajareservi, joka voitaisiin hälyttää apuun. Se olisi ihanteellista, mutta todellisuus on toinen”, Pikkarainen sanoo.
Mutta kouluja ei olla Helsingissä valmiita laittamaan etäopetukseen pariksi viikoksi ennen joulua vaan avataan uusia sairaaloita. Justiinsa. Sinnehän ne opettajat ja koululaisten vanhemmat voivatkin sitten mennä pötköttelemään jouluksi.
Voitaisiinko avata vielä lasten kiireellisiä sijoituksia varten uusi yksikkö, johon voidaan sijoittaa ne sairaalassa olevien lasten vanhemmat. Kivat pyhät tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikein tajua näiden rokotemyönteisten kiukuttelua. Kukaanhan ei ole kieltämässä keneltäkään rokotteen ottamista, mutta jostain syystä nämä rokotemyönteiset kiukkuaa ja kokee oikeudekseen tehdä päätöksiä muidenkin puolesta vaatimalla ettei rokotteesta saa kieltäytyä ja kuinka rokotetulla pitäisi olla jotain erioikeuksia karanteenien tai turvavälien/maskien käytön suhteen.
Rokote ei suojaa tartunnalta eikä estä tartuttamasta vaan ainoastaan vakavalta taudilta. Toki sekin on hyvä juttu, mutta ei sillä tätä pandemiaa selätetä.
Rokotteen toimivuus perustuu laumasuojaan. Jos riittävän moni ei ota rokotetta, tauti jää edelleen kiertämään väestöön, vaikka 90% teholla toimiva rokote voisi hävittää sen väestöstä kokonaan. Niin kauan kuin korona kiertää, esimerkiksi niillä, jotka rokotetta eivät voi ottaa (vaikka vastasyntyneet tai immuunipuolustukseltaan heikentyneet) on riski sairastua.
Ehkä näiden ihmisten ei kannattaisi jatkossakaan viettää aikaansa kauppakeskuksissa yms paikoissa.
Entä heidän vanhempiensa, sisarustensa, hoitajiensa jne. jne.?
No ne vanhemmat, sisarukset ja muut ottavat rokotteen. Tai hoitajat käyttävät maskia hoitaessaan heitä.
Rokote ei estä tartuttamista.
Jo toukokuussa apinakokeista selvisi, että ainakin oxfordin rokota suojaa vain rokotteen ottajaa vakavalta tautimuodoilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eånsin vedettiin talous paskaksi ja siltikään ei tukahdetettu koronaa. Eli nyt hävitään sekä taloudessa, että terveydessä!
Älä kitise. Suomi on pärjännyt loistavasti verrattuna muuhun Eurooppaan.
Kerro se lapin nakkikoirille!
Tuo on totta. Itseasiassa ainoa asia joka on kolahtanut tässä koko hässäkässä. Harmittavasti Lappi matkakohteena ei ole minua kiinnostanut ennen, ja ei kiinnosta nytkään. En pidä kylmästä tai lumesta (käytännöllisistä syistä).
No mutta tämähän on ihan sellainen win-win juttu.
Sinä et tykkää Lapista eikä Lappi tykkää suomituristeista.Koko homma vaan paranee Englannin rokotusten myötä. Tulee oikein win-win-win tilanne ja kaikki voittaa Kohta sieltä tulee laumoittain turisteja jotka eivät edes itse sairastu pahasti koronaan. Säästyy tehohoitopaikat paikallisille, jotka ottavat koron...eikusiis 💰💰 vastaan iloisesti kiittäen.
Ihanan huomaavaista 🤦Kunpa tulisikin niin saataisiin pelastettua Lapin matkailu ja yrittäjien toiminta. Pidetään peukkuja.
Rokotushan vaatii yleensä 2 rokotuskertaa joiden väli on vähintään 2 viikkoa. Senkään jälkeen rokotteen vaikutus ei välttämättä ole paras mahdollinen kuin vasta viiveen jälkeen ihan kuten esim. influenssarokotustenkin tapauksessa.
Kyllä tässä menee briteilläkin viikkokausia että edes pieni osa kansalaisista on saanut rokotteen ja sen suojavaikutus on saavutettu.Mikä suojavaikutus?
Rokote ei SUOJAA yhtään miltään, vaan ainoastaan mahdollisesti lieventää oireita ja estää saamasta taudin VAKAVAA muotoa. Eli tarkoitus on, että ihmisiä ei rokotteen jälkeen joutuisi enää yhtä paljon sairaalahoitoon ja näin terveydenhuollon kantokyky pysyisi. Korona jatkaa rokotteen jälkeen kulkuaan ihan niinkuin tähänkin asti, rokotetut ei ole suojassa miltään, he voivat yhtälailla sairastua sekä tartuttaa kuten nytkin.Nyt hei lopettakaa tämä väärän tiedon levittäminen. Pfizerin ja Modernan rokotteet suojaavat lievältäkin taudilta 95-%:sti. Vakavalta taudilta 100-%:sti.
Oisko sulla laittaa linkkiä? Tämä on asia, joka mua kiinnostaa. Ei se, miten hyvin rokote suojaa taudin vakavalta muodolta.
Minua kiinnostaisi, miten tuo tulos on saatu selville eli mitä koeolosuhteita ja mittaustapoja on käytetty.
En nyt tähän hätään löydä mitään yksittäistä lähdettä, jossa asia olisi selitetty. Mutta koitan selittää lyhyesti omin sanoin. Olen seurannut kehitystyötä monista eri lähteistä.
Rokotekehityksessä kolmosfaasin tutkimuksiin osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Heille annetaan joko rokotetta tai plaseboa - suolavesi tai joku toinen rokote, että tulisi rokotteen alkusivuvaikutukset. Tässä Moderna ja Pfizer toimivat eri tavoilla, toinen toisella ja toinen toisella - en muista kummin päin. tutkimukset ovat kaksoissokkotutkimuksia, eli tutkimukseen osallistuja EIKÄ rokottaja kumpikaan tiedä, onko rokoteampullissa oikea rokote.
Sitten osallistujia kehotetaan elämään normaalisti eli noudattamaan koronan suojausohjeita ja yrittämään välttää tartuntoja. Kun tartuntoja on tullut noin 150 yhteensä, "koodit" avataan eli katsotaan, kuinka paljon tartunnan saaneista oli heitä, jotka saivat oikean rokotteen ja kuinka paljon heitä, joilla oli plasebo.
Näistä lasketaan suojausprosentit. Näissä kummassakin saatiin n. 95 % suoja, eli tartunta plasboryhmässä oli 20 kertaa todennäköisempi.
Turvallisuutta seurataan 2 kk jaksolla kaikilla rokotetuilla. Kaikki oireet raportoidaan. Yleensä, jos vakavia oireita ilmenee, ne ilmenevät 6 viikon sisään. Siksi kahden kuukauden seurantajakso. Kummassakaan rokotteessa ei ole ilmennyt vakavia rokotehaittoja. Mutta ainakin toisessa (en taaskaan muista kummassa) 1-2 vuorokauden ajan käsi voi olla joillakin tosi kipeä, niin kipeä, että joutuu ottamaan sairaslomaa. Myös päänsärkyä ym. oireilua voi esiintyä 1-2 vuorokautta. Tämän vuoksi on jopa mietitty, että ei ole fiksua rokottaa kerralla koko sairaalaosaston työntekijöitä, jos heistä iso osa tarvitsee yhtäkkiä sairaslomaa 1-2 päivää. Muistaakseni tämä kipeytyminen tuli kyllä vain noin 10 % henkilöistä.
1. Mitä perussairauksia näillä kymmenillä tuhansilla on ollut? Siis nythän on tarkoitus, että juuri riskiryhmäläiset ottaisivat etunenässä rokotteen? Ei kai ole tarkoitus, että etunenässä rokotteen ottavat riskiryhmäläiset toimisivat koekaniineina?
2. Miksi koehenkilöitä on kehotettu noudattamaan koronan suhteen suosituksia ja välttämään tartuntaa, jos kerran on ollut tarkoitus testata, miten hyvin rokote suojaa heitä tartunnalta? Eikö olisi pitänyt kehottaa heitä elämään kuin koronaa ei olisikaan? Nimenomaan altistamaan itsensä tartunnalle? Nythän tuossa on voinut käydä niinkin, että osa koehenkilöistä ei olisi saanut tartuntaa ilman rokotettakaan, jos kerran eivät ole missään altistuneet virukselle? Ja sitten tehty johtopäätelmä, miten hyvin rokote suojaa tartunnalta?3. Kuinka usein koehenkilöiltä on otettu koronatesti? Eli miten on varmistettu, ettei kenelläkään koehenkilöllä ole ollut esim oireetonta koronatartuntaa?
Sä olet nyt kyllä niin pihalla siitä miten kaksoissokkotutkimukset toimii että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Ei tietenkään ohjeisteta nimenomaan hankkimaan tartuntaa koska kukaan koehenkilöistä ei tiedä onko saanut rokotteen vai ei.
Ymmärrän eettisen ongelman. Ja sinä vastaavasti ynmärtänet, että tällä testauksella ei saada riittävää tietoa.
Tottakai saadaan, jopa paljon paremmin kuin rokottamalla x ihmistä ja käskemällä heidän marssia kauppakeskukseen nuolemaan liukuportaiden kaiteita kuten sinä ehdotat. Siksi tämä tapa onkin se niin sanottu kultainen standardi tutkimusta tehdessä.
Kaksi ryhmää jotka eivät tiedä saivatko rokotteen vai ei joten se ei myöskään heijastu heidän käytökseensä ja siten vääristä tuloksia. Lopuksi verrataan sairastumisten määriä ryhmien välillä ja tästä voidaan päätellä rokotteen teho.
Eläinkokeissakin koe-eläin altistetaan patogeenille ja sama pitäisi olla ihmiskokessakin.
Juu, onnea vaan koehenkilöiden löytämiseen sille ebola-rokotteellesi :-)
Siellähän ne koehenkilöt altistuu, osa enemmän ja osa vähemmän, ihan normaalia elämää eläessään kun meillä on pandemia päällä.
Ei mulla ole mitään rokotekehittelyä vastaan. Mutta en myöskään aio ottaa rokotetta ennenkuin siitä on riittävästi tietoa. Todennettu, että kun lopetetaan turvavälien pitäminen, maskien käyttö ja ihmiskontaktien vältteleminen, rokote edelleen suojaa kuten on luvattu.
Suositteletko samaa myös muille? Jos et, eikö se ole hiukan itsekästä? Jos enemmistö toimii kuin sinä, miten rokotteen teho todennetaan?
Siis sairaalassa olevien vanhempien lapset. Vaikka kyllä ne sairaalassa olevien lasten vanhemmatkin varmasti jotain kriisiapua tai terapiaa tarvitsevat. Oma yksikkö sillekin.
Vierailija kirjoitti:
Varsinais-Suomi koronapandemian leviämisvaiheeseen – ”Merkittävä osa tartunnoista tulee lähipiiristä”
Positiivisten näytteiden osuus testatuista ja kokonaismäärä ovat edelleen nousussa.
Varsinais-Suomi siirtyy koronapandemian leviämisvaiheeseen, tiedottaa alueellinen koronakoordinaatioryhmä tänään 8. joulukuuta.
Varsinais-Suomen tilanne on vaikeutunut, sillä tartuntamäärät ovat kasvaneet ja tapausmäärien kasvunopeus on kiihtynyt selkeästi. Varsinais-Suomessa todetaan tällä hetkellä päivittäin noin 50 uutta koronatapausta.
Positiivisten näytteiden osuus testatuista ja kokonaismäärä ovat edelleen nousussa. Kuitenkin sairaalahoidon tarve on edelleen pysynyt kohtuullisena, mutta tilanne voi kuitenkin muuttua hyvin nopeasti.
Lähde jää tuntemattomaksi
Valitettavasti tartunnan lähde jää tuntemattomaksi yhä useammin, ja tartuntoja tulee nyt myös yhä useammista erilaisista lähteistä. Tartunnan lähde on viime viikolla saatu kuitenkin jäljitettyä 63 prosentissa tapauksista.
– Tällä hetkellä merkittävä osa tartunnoista tulee lähipiiristä. Suositukset epidemian hillitsemiseksi liittyvät kontaktien ja liikkumisen vähentämiseen, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä tiedotteessa.
Lisäksi tartuntoja on tullut oppilaitoksissa, työpaikoilla sekä ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä eri puolilla maakuntaa. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b24e15a-7d66-45ae-b81d-64575b7b8301
Esimerkiksi eräästä parinkymmenen vieraan illanvietosta tietoomme tuli kahdeksan tartuntaa. Monet uusista tartuntatapauksista ovat valitettavasti sellaisia, joissa suosituksia etäisyydestä, kokoontumismääristä tai maskin käytöstä ei ole noudatettu, ylilääkäri Esa Rintala kertoo tiedotteessa.
Turku siirtyi leviämisvaihreseen. https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000007669113.html
Miksi hallitus ei laita maahan kunnollisia rajoituksia. Nämä vapaaehtoiset jutu eivät riitä. (Turussa siirryttiin jo leviämisvaiheen rajoituksiin varmuuden vuoksi viime viikolla, eivät vähentäneet tartuntoja) Nyt tarvitaan tiukemmat rajoitukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eånsin vedettiin talous paskaksi ja siltikään ei tukahdetettu koronaa. Eli nyt hävitään sekä taloudessa, että terveydessä!
Älä kitise. Suomi on pärjännyt loistavasti verrattuna muuhun Eurooppaan.
Kerro se lapin nakkikoirille!
Tuo on totta. Itseasiassa ainoa asia joka on kolahtanut tässä koko hässäkässä. Harmittavasti Lappi matkakohteena ei ole minua kiinnostanut ennen, ja ei kiinnosta nytkään. En pidä kylmästä tai lumesta (käytännöllisistä syistä).
No mutta tämähän on ihan sellainen win-win juttu.
Sinä et tykkää Lapista eikä Lappi tykkää suomituristeista.Koko homma vaan paranee Englannin rokotusten myötä. Tulee oikein win-win-win tilanne ja kaikki voittaa Kohta sieltä tulee laumoittain turisteja jotka eivät edes itse sairastu pahasti koronaan. Säästyy tehohoitopaikat paikallisille, jotka ottavat koron...eikusiis 💰💰 vastaan iloisesti kiittäen.
Ihanan huomaavaista 🤦Kunpa tulisikin niin saataisiin pelastettua Lapin matkailu ja yrittäjien toiminta. Pidetään peukkuja.
Rokotushan vaatii yleensä 2 rokotuskertaa joiden väli on vähintään 2 viikkoa. Senkään jälkeen rokotteen vaikutus ei välttämättä ole paras mahdollinen kuin vasta viiveen jälkeen ihan kuten esim. influenssarokotustenkin tapauksessa.
Kyllä tässä menee briteilläkin viikkokausia että edes pieni osa kansalaisista on saanut rokotteen ja sen suojavaikutus on saavutettu.Mikä suojavaikutus?
Rokote ei SUOJAA yhtään miltään, vaan ainoastaan mahdollisesti lieventää oireita ja estää saamasta taudin VAKAVAA muotoa. Eli tarkoitus on, että ihmisiä ei rokotteen jälkeen joutuisi enää yhtä paljon sairaalahoitoon ja näin terveydenhuollon kantokyky pysyisi. Korona jatkaa rokotteen jälkeen kulkuaan ihan niinkuin tähänkin asti, rokotetut ei ole suojassa miltään, he voivat yhtälailla sairastua sekä tartuttaa kuten nytkin.Nyt hei lopettakaa tämä väärän tiedon levittäminen. Pfizerin ja Modernan rokotteet suojaavat lievältäkin taudilta 95-%:sti. Vakavalta taudilta 100-%:sti.
Oisko sulla laittaa linkkiä? Tämä on asia, joka mua kiinnostaa. Ei se, miten hyvin rokote suojaa taudin vakavalta muodolta.
Minua kiinnostaisi, miten tuo tulos on saatu selville eli mitä koeolosuhteita ja mittaustapoja on käytetty.
En nyt tähän hätään löydä mitään yksittäistä lähdettä, jossa asia olisi selitetty. Mutta koitan selittää lyhyesti omin sanoin. Olen seurannut kehitystyötä monista eri lähteistä.
Rokotekehityksessä kolmosfaasin tutkimuksiin osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Heille annetaan joko rokotetta tai plaseboa - suolavesi tai joku toinen rokote, että tulisi rokotteen alkusivuvaikutukset. Tässä Moderna ja Pfizer toimivat eri tavoilla, toinen toisella ja toinen toisella - en muista kummin päin. tutkimukset ovat kaksoissokkotutkimuksia, eli tutkimukseen osallistuja EIKÄ rokottaja kumpikaan tiedä, onko rokoteampullissa oikea rokote.
Sitten osallistujia kehotetaan elämään normaalisti eli noudattamaan koronan suojausohjeita ja yrittämään välttää tartuntoja. Kun tartuntoja on tullut noin 150 yhteensä, "koodit" avataan eli katsotaan, kuinka paljon tartunnan saaneista oli heitä, jotka saivat oikean rokotteen ja kuinka paljon heitä, joilla oli plasebo.
Näistä lasketaan suojausprosentit. Näissä kummassakin saatiin n. 95 % suoja, eli tartunta plasboryhmässä oli 20 kertaa todennäköisempi.
Turvallisuutta seurataan 2 kk jaksolla kaikilla rokotetuilla. Kaikki oireet raportoidaan. Yleensä, jos vakavia oireita ilmenee, ne ilmenevät 6 viikon sisään. Siksi kahden kuukauden seurantajakso. Kummassakaan rokotteessa ei ole ilmennyt vakavia rokotehaittoja. Mutta ainakin toisessa (en taaskaan muista kummassa) 1-2 vuorokauden ajan käsi voi olla joillakin tosi kipeä, niin kipeä, että joutuu ottamaan sairaslomaa. Myös päänsärkyä ym. oireilua voi esiintyä 1-2 vuorokautta. Tämän vuoksi on jopa mietitty, että ei ole fiksua rokottaa kerralla koko sairaalaosaston työntekijöitä, jos heistä iso osa tarvitsee yhtäkkiä sairaslomaa 1-2 päivää. Muistaakseni tämä kipeytyminen tuli kyllä vain noin 10 % henkilöistä.
1. Mitä perussairauksia näillä kymmenillä tuhansilla on ollut? Siis nythän on tarkoitus, että juuri riskiryhmäläiset ottaisivat etunenässä rokotteen? Ei kai ole tarkoitus, että etunenässä rokotteen ottavat riskiryhmäläiset toimisivat koekaniineina?
2. Miksi koehenkilöitä on kehotettu noudattamaan koronan suhteen suosituksia ja välttämään tartuntaa, jos kerran on ollut tarkoitus testata, miten hyvin rokote suojaa heitä tartunnalta? Eikö olisi pitänyt kehottaa heitä elämään kuin koronaa ei olisikaan? Nimenomaan altistamaan itsensä tartunnalle? Nythän tuossa on voinut käydä niinkin, että osa koehenkilöistä ei olisi saanut tartuntaa ilman rokotettakaan, jos kerran eivät ole missään altistuneet virukselle? Ja sitten tehty johtopäätelmä, miten hyvin rokote suojaa tartunnalta?3. Kuinka usein koehenkilöiltä on otettu koronatesti? Eli miten on varmistettu, ettei kenelläkään koehenkilöllä ole ollut esim oireetonta koronatartuntaa?
Sä olet nyt kyllä niin pihalla siitä miten kaksoissokkotutkimukset toimii että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Ei tietenkään ohjeisteta nimenomaan hankkimaan tartuntaa koska kukaan koehenkilöistä ei tiedä onko saanut rokotteen vai ei.
Ymmärrän eettisen ongelman. Ja sinä vastaavasti ynmärtänet, että tällä testauksella ei saada riittävää tietoa.
Tottakai saadaan, jopa paljon paremmin kuin rokottamalla x ihmistä ja käskemällä heidän marssia kauppakeskukseen nuolemaan liukuportaiden kaiteita kuten sinä ehdotat. Siksi tämä tapa onkin se niin sanottu kultainen standardi tutkimusta tehdessä.
Kaksi ryhmää jotka eivät tiedä saivatko rokotteen vai ei joten se ei myöskään heijastu heidän käytökseensä ja siten vääristä tuloksia. Lopuksi verrataan sairastumisten määriä ryhmien välillä ja tästä voidaan päätellä rokotteen teho.
Väärin. Jos rokotteen tarkoitus on estää saamasta tartuntaa, tutkimushan ei ole kovin tehokas, jos ei edes altista itseään tartunnalle. Juuri siksi rokotettujen nimenomaan pitäisi käydä nuolemassa ostoskeskusten ovenkahvoja, jotta saadaan isompi joukko ihmisiä, jotka ovat myös altistuneet virukselle.
Mihin vertaat tuota ostarilla riehuvaa rokotettujen ryhmää? Miten arvioit sen riskin mikä heillä olisi ollut vastaavalla käytöksellä sairastua ilman rokotetta? Miten arvioit sen osuuden rokotetuista joka pitää liukuportaiden kaiteiden nuolemista ällöttävänä ja ei pysynyt tutkimussuunnitelmassa? + miljoona muuta tekijää jotka tekevät sinun tutkimusasetelmastasi käytännössä hyödyttömän.
Usko pois, sille on syynsä, miksi kaksoissokkotutkimukset ovat niin laajalti käytössä ja sinä nyt olet vain tässä asiassa väärässä vaikka kuinka jankkaisit.
Miksi sitä pitäisi verrata mihinkään? Jos todetaan, että 20 000:sta rokotteen saaneesta ja ostarin ovenkahvoja nuolleesta vain 2000 sai tartunnan, silloinhan rokotteen teho olisi aika hyvä (90%). Ja mitä tulee liukuportaiden nuolemisen ällöttävyyteen, niin ainahan on mahdollista altistaa virukselle muillakin tavoin. Esim antaa virusta sisältäviä tippoja suoraan suuhun, sieraimiin ja silmiin.
Jep ja kun yli-innokas siivooja kävikin desinfioimassa kaiteet juuri ennen koetta niin rokotteen tehoksi saadaankin hulppeat 100%!
Kuten jo kirjoitin, altistaminen voidaan tehdä muullakin tavalla. Valvotuissa olosuhteissa laboratoriossa.
Ok. Mitkä olisivat sopivat virusannostukset joilla saattaisi olla relevanssia myös laboratorion ulkopuolella? Annostellaanko vaikkapa nenäsumutteella vai simuloidaanko pidempiaikaista altistusta esimerkiksi niin että hengitellään maskin läpi 15 minuuttia ilmaa jossa on myös virusaerosoleja? Koehenkilöiden varmaankin täytyisi majoittua sell.. tutkimushuoneissaan kokeen ajan, etteivät vahingossa altistu enempää, eikö vain? Miten aiot ottaa huomioon sen että koejärjestly eristämisineen saattaa vaikuttaa tuloksiin? Miten ajattelit tutkia rokotteen tehoa riskiryhmillä, jotka mahdollisesti kuolevat kokeessasi? ....
Vierailija kirjoitti:
Helsinki varautuu avaamaan uuden koronasairaalan – Johtajalääkäri: ”Viime ajat ollaan oltu ihan veitsen terällä” Varasairaalaan rekrytoidaan parhaillaan henkilökuntaa.
Helsinki varautuu avaamaan sairaansijoja Herttoniemen sairaalaan koronaepidemian vuoksi. Kaupungin rekrytoi parhaillaan varasairaalaan työntekijöitä.
Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkaraisen mukaan hoitohenkilökuntaa tarvitaan useita kymmeniä henkilöitä. Hoitopaikkoja on luvassa 70:stä aina 300–400 sairaansijaan. Asiantuntijat ovat ennakoineet sairaalahoidon tarpeen kasvua lähiviikkoina.
”Varasairaalan avaamista puntaroidaan monta kertaa viikossa. Viime ajat epidemian kanssa ollaan oltu ihan veitsen terällä, mutta pari viime päivää ovat olleet hieman helpompia”, Pikkarainen luonnehtii.
Helsinki on keskittänyt covid-19-potilaiden hoidon Laakson sairaalaan, missä vielä on tilaa. Kaupungin sairaaloihin tulee koronapotilaita muun muassa kotihoidosta ja päivystyksen kautta.
”Meille tulee myös niitä Husin erikoissairaanhoidossa olleita potilaita, joilla on tarvetta jatkokuntoutukseen”, Pikkarainen sanoo.
Jos epidemia ei edellyttäisikään Herttoniemen varasairaalan avaamista, Helsinki sijoittaa työnhakuilmoitukseen vastanneita hoitajia muihin tehtäviin kaupungilla. Pikkaraisen mukaan hoitajia tarvitaan monissa eri tehtävissä.
Kaupungin rekrytointi-ilmoitus on herättänyt jonkin verran närää, koska erikoissairaanhoidossa on koettu Helsingin yrittävän viedä pätevää hoitohenkilökuntaa juuri kun tilanne on pahimmillaan.
Pikkaraisen mukaan kaupungilla ei ole tietoa siitä, missä hakuilmoitukseen vastanneet ovat töissä.
”Ei olisi mitään mieltä viedä Husilta heidän covid-19 -henkilökuntaansa. Valitettavasti usean vuoden hoitajapula näkyy nyt tässä tilanteessa. Olisi hienoa, jos jossain olisi sellainen hoitajareservi, joka voitaisiin hälyttää apuun. Se olisi ihanteellista, mutta todellisuus on toinen”, Pikkarainen sanoo.
Eli oliko se keväällä parkkihalliin rakennettu varasairaala todellisuudessa vain pelkkä spektaakkeli ja kulissi, johon ei ikinä olisi riittänyt henkilökuntaa?
Ilmankos se purettiinkin vähin äänin pois just, kun tartuntakäyrät ampaisi Euroopassa ylös ja varasairaaloille alkoi tulla tarvetta.
Tuonhan luvattiin olevan tarvittaessa valmis uudelleen muutamassa viikossa, mutta jostain syystä sitä ei vieläkään ole alettu uudelleenrakentaa, vaikka joka päivä itketään eilistä enemmän tulevan joulun perään ja kuinka tukala tilanne tuleekaan sairaaloissa olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eånsin vedettiin talous paskaksi ja siltikään ei tukahdetettu koronaa. Eli nyt hävitään sekä taloudessa, että terveydessä!
Älä kitise. Suomi on pärjännyt loistavasti verrattuna muuhun Eurooppaan.
Kerro se lapin nakkikoirille!
Tuo on totta. Itseasiassa ainoa asia joka on kolahtanut tässä koko hässäkässä. Harmittavasti Lappi matkakohteena ei ole minua kiinnostanut ennen, ja ei kiinnosta nytkään. En pidä kylmästä tai lumesta (käytännöllisistä syistä).
No mutta tämähän on ihan sellainen win-win juttu.
Sinä et tykkää Lapista eikä Lappi tykkää suomituristeista.Koko homma vaan paranee Englannin rokotusten myötä. Tulee oikein win-win-win tilanne ja kaikki voittaa Kohta sieltä tulee laumoittain turisteja jotka eivät edes itse sairastu pahasti koronaan. Säästyy tehohoitopaikat paikallisille, jotka ottavat koron...eikusiis 💰💰 vastaan iloisesti kiittäen.
Ihanan huomaavaista 🤦Kunpa tulisikin niin saataisiin pelastettua Lapin matkailu ja yrittäjien toiminta. Pidetään peukkuja.
Rokotushan vaatii yleensä 2 rokotuskertaa joiden väli on vähintään 2 viikkoa. Senkään jälkeen rokotteen vaikutus ei välttämättä ole paras mahdollinen kuin vasta viiveen jälkeen ihan kuten esim. influenssarokotustenkin tapauksessa.
Kyllä tässä menee briteilläkin viikkokausia että edes pieni osa kansalaisista on saanut rokotteen ja sen suojavaikutus on saavutettu.Mikä suojavaikutus?
Rokote ei SUOJAA yhtään miltään, vaan ainoastaan mahdollisesti lieventää oireita ja estää saamasta taudin VAKAVAA muotoa. Eli tarkoitus on, että ihmisiä ei rokotteen jälkeen joutuisi enää yhtä paljon sairaalahoitoon ja näin terveydenhuollon kantokyky pysyisi. Korona jatkaa rokotteen jälkeen kulkuaan ihan niinkuin tähänkin asti, rokotetut ei ole suojassa miltään, he voivat yhtälailla sairastua sekä tartuttaa kuten nytkin.Nyt hei lopettakaa tämä väärän tiedon levittäminen. Pfizerin ja Modernan rokotteet suojaavat lievältäkin taudilta 95-%:sti. Vakavalta taudilta 100-%:sti.
Oisko sulla laittaa linkkiä? Tämä on asia, joka mua kiinnostaa. Ei se, miten hyvin rokote suojaa taudin vakavalta muodolta.
Minua kiinnostaisi, miten tuo tulos on saatu selville eli mitä koeolosuhteita ja mittaustapoja on käytetty.
En nyt tähän hätään löydä mitään yksittäistä lähdettä, jossa asia olisi selitetty. Mutta koitan selittää lyhyesti omin sanoin. Olen seurannut kehitystyötä monista eri lähteistä.
Rokotekehityksessä kolmosfaasin tutkimuksiin osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Heille annetaan joko rokotetta tai plaseboa - suolavesi tai joku toinen rokote, että tulisi rokotteen alkusivuvaikutukset. Tässä Moderna ja Pfizer toimivat eri tavoilla, toinen toisella ja toinen toisella - en muista kummin päin. tutkimukset ovat kaksoissokkotutkimuksia, eli tutkimukseen osallistuja EIKÄ rokottaja kumpikaan tiedä, onko rokoteampullissa oikea rokote.
Sitten osallistujia kehotetaan elämään normaalisti eli noudattamaan koronan suojausohjeita ja yrittämään välttää tartuntoja. Kun tartuntoja on tullut noin 150 yhteensä, "koodit" avataan eli katsotaan, kuinka paljon tartunnan saaneista oli heitä, jotka saivat oikean rokotteen ja kuinka paljon heitä, joilla oli plasebo.
Näistä lasketaan suojausprosentit. Näissä kummassakin saatiin n. 95 % suoja, eli tartunta plasboryhmässä oli 20 kertaa todennäköisempi.
Turvallisuutta seurataan 2 kk jaksolla kaikilla rokotetuilla. Kaikki oireet raportoidaan. Yleensä, jos vakavia oireita ilmenee, ne ilmenevät 6 viikon sisään. Siksi kahden kuukauden seurantajakso. Kummassakaan rokotteessa ei ole ilmennyt vakavia rokotehaittoja. Mutta ainakin toisessa (en taaskaan muista kummassa) 1-2 vuorokauden ajan käsi voi olla joillakin tosi kipeä, niin kipeä, että joutuu ottamaan sairaslomaa. Myös päänsärkyä ym. oireilua voi esiintyä 1-2 vuorokautta. Tämän vuoksi on jopa mietitty, että ei ole fiksua rokottaa kerralla koko sairaalaosaston työntekijöitä, jos heistä iso osa tarvitsee yhtäkkiä sairaslomaa 1-2 päivää. Muistaakseni tämä kipeytyminen tuli kyllä vain noin 10 % henkilöistä.
1. Mitä perussairauksia näillä kymmenillä tuhansilla on ollut? Siis nythän on tarkoitus, että juuri riskiryhmäläiset ottaisivat etunenässä rokotteen? Ei kai ole tarkoitus, että etunenässä rokotteen ottavat riskiryhmäläiset toimisivat koekaniineina?
2. Miksi koehenkilöitä on kehotettu noudattamaan koronan suhteen suosituksia ja välttämään tartuntaa, jos kerran on ollut tarkoitus testata, miten hyvin rokote suojaa heitä tartunnalta? Eikö olisi pitänyt kehottaa heitä elämään kuin koronaa ei olisikaan? Nimenomaan altistamaan itsensä tartunnalle? Nythän tuossa on voinut käydä niinkin, että osa koehenkilöistä ei olisi saanut tartuntaa ilman rokotettakaan, jos kerran eivät ole missään altistuneet virukselle? Ja sitten tehty johtopäätelmä, miten hyvin rokote suojaa tartunnalta?3. Kuinka usein koehenkilöiltä on otettu koronatesti? Eli miten on varmistettu, ettei kenelläkään koehenkilöllä ole ollut esim oireetonta koronatartuntaa?
Sä olet nyt kyllä niin pihalla siitä miten kaksoissokkotutkimukset toimii että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Ei tietenkään ohjeisteta nimenomaan hankkimaan tartuntaa koska kukaan koehenkilöistä ei tiedä onko saanut rokotteen vai ei.
Ymmärrän eettisen ongelman. Ja sinä vastaavasti ynmärtänet, että tällä testauksella ei saada riittävää tietoa.
Tottakai saadaan, jopa paljon paremmin kuin rokottamalla x ihmistä ja käskemällä heidän marssia kauppakeskukseen nuolemaan liukuportaiden kaiteita kuten sinä ehdotat. Siksi tämä tapa onkin se niin sanottu kultainen standardi tutkimusta tehdessä.
Kaksi ryhmää jotka eivät tiedä saivatko rokotteen vai ei joten se ei myöskään heijastu heidän käytökseensä ja siten vääristä tuloksia. Lopuksi verrataan sairastumisten määriä ryhmien välillä ja tästä voidaan päätellä rokotteen teho.
Eläinkokeissakin koe-eläin altistetaan patogeenille ja sama pitäisi olla ihmiskokessakin.
Juu, onnea vaan koehenkilöiden löytämiseen sille ebola-rokotteellesi :-)
Siellähän ne koehenkilöt altistuu, osa enemmän ja osa vähemmän, ihan normaalia elämää eläessään kun meillä on pandemia päällä.
Ei mulla ole mitään rokotekehittelyä vastaan. Mutta en myöskään aio ottaa rokotetta ennenkuin siitä on riittävästi tietoa. Todennettu, että kun lopetetaan turvavälien pitäminen, maskien käyttö ja ihmiskontaktien vältteleminen, rokote edelleen suojaa kuten on luvattu.
Suositteletko samaa myös muille? Jos et, eikö se ole hiukan itsekästä? Jos enemmistö toimii kuin sinä, miten rokotteen teho todennetaan?
Suosittelen jokaista käyttämään omaa harkintaansa, ottaako rokotteen mahdollisimman pian vai ehkä joskus myöhemmin. Onhan näitä rokotemyönteisiä, joilla on hillitön kiire päästä elämään kuin mitään koronaa ei olisikaan. Mitä vikaa siinä on, että he ottavat rokotteen ensin?
Kaikki huvitukset ja harrastukset pitäisi nyt täysin sulkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikein tajua näiden rokotemyönteisten kiukuttelua. Kukaanhan ei ole kieltämässä keneltäkään rokotteen ottamista, mutta jostain syystä nämä rokotemyönteiset kiukkuaa ja kokee oikeudekseen tehdä päätöksiä muidenkin puolesta vaatimalla ettei rokotteesta saa kieltäytyä ja kuinka rokotetulla pitäisi olla jotain erioikeuksia karanteenien tai turvavälien/maskien käytön suhteen.
Rokote ei suojaa tartunnalta eikä estä tartuttamasta vaan ainoastaan vakavalta taudilta. Toki sekin on hyvä juttu, mutta ei sillä tätä pandemiaa selätetä.
Rokotteen toimivuus perustuu laumasuojaan. Jos riittävän moni ei ota rokotetta, tauti jää edelleen kiertämään väestöön, vaikka 90% teholla toimiva rokote voisi hävittää sen väestöstä kokonaan. Niin kauan kuin korona kiertää, esimerkiksi niillä, jotka rokotetta eivät voi ottaa (vaikka vastasyntyneet tai immuunipuolustukseltaan heikentyneet) on riski sairastua.
Ehkä näiden ihmisten ei kannattaisi jatkossakaan viettää aikaansa kauppakeskuksissa yms paikoissa.
Entä heidän vanhempiensa, sisarustensa, hoitajiensa jne. jne.?
No ne vanhemmat, sisarukset ja muut ottavat rokotteen. Tai hoitajat käyttävät maskia hoitaessaan heitä.
Rokote ei estä tartuttamista.
Jo toukokuussa apinakokeista selvisi, että ainakin oxfordin rokota suojaa vain rokotteen ottajaa vakavalta tautimuodoilta.
Kaikista tragikoomisinta tässä on myös se, että esim. Pfizer ei ole kertonut, sairastuiko kukaan niistä vähän alle sadasta plasebon saajasta ja positiivisiksi testatuista vakavasti.
Tämä on siis sitä infoa, jota pidetään vielä yleisöltä salassa. Lehdistötiedotteessaan eivät valinneet tästä kertoa mitään.
On siis ihan mahdollista, että rokotteella vain muutama sai oireita ja ilman rokotetta noin sata sai vain lievän flunssan, päänsärkyä tms. Loput kymmenet tuhannet ei mitään, ainakaan siinä lyhyessä seuranta-ajassa.
Tarina ei esim. kerro, mitä heille nykyään kuuluu (tai lääkefirma kai tietää, muttei kerro), ja näiden "sairastuneidenkaan" osalta ei kerrota mitään tarkempaa.

Saanko arvata, olet sinkku tai ainakin ei omia lapsia?

Voi hyvänen aika. Tällä rokotteella ei saada minkäänlaista laumasuojaa vaikka kaikki rokotettaisiin, koska rokotettukin voi yhä edelleen sairastua ja tartuttaa. Ainoa ero on se, että rokotettu on turvassa vakavalta taudilta.
Oli kyllä harvinaisen varomatonta ja idi¤¤ttimaista että yksikään poliitikko puhui keväällä laumasuojasta kun kerran monenkaan päähän ei muuta mahdu, vaan edelleen unelmoidaan jostain mitä ei ole ollut missään vaiheessa tarjolla. Ei, vaikka jokainen sairastaisi tämän.
Tästä viruksesta ei päästä eroon kuin tukahduttamalla tai sitten jokaisen pitää hyväksyä se tosiasia, että kuka vaan voi sairastua ja vaikka kuinka monta kertaa. Oli rokotettu tai ei.
Jep. Niinhän tuo rokote-expertti Rämetkin sanoi, että seuraava maali on selvittää estääkö nämä rokotukset tartuttamasta virusta. Vielä siitä ei ole minkäänlaista varmuutta vaan aika näyttää ja siksi tämän rokotteen kaikkivoipaisuuteen on hölmöä luottaa näin sokeasti mitä monikin rokotefanaatikko nyt tekee.
Tai samapa tuo mulle kuinka pahasti pettyvät jos rokote ei vastaakaan sille ladattuja suuria odotuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eånsin vedettiin talous paskaksi ja siltikään ei tukahdetettu koronaa. Eli nyt hävitään sekä taloudessa, että terveydessä!
Älä kitise. Suomi on pärjännyt loistavasti verrattuna muuhun Eurooppaan.
Kerro se lapin nakkikoirille!
Tuo on totta. Itseasiassa ainoa asia joka on kolahtanut tässä koko hässäkässä. Harmittavasti Lappi matkakohteena ei ole minua kiinnostanut ennen, ja ei kiinnosta nytkään. En pidä kylmästä tai lumesta (käytännöllisistä syistä).
No mutta tämähän on ihan sellainen win-win juttu.
Sinä et tykkää Lapista eikä Lappi tykkää suomituristeista.Koko homma vaan paranee Englannin rokotusten myötä. Tulee oikein win-win-win tilanne ja kaikki voittaa Kohta sieltä tulee laumoittain turisteja jotka eivät edes itse sairastu pahasti koronaan. Säästyy tehohoitopaikat paikallisille, jotka ottavat koron...eikusiis 💰💰 vastaan iloisesti kiittäen.
Ihanan huomaavaista 🤦Kunpa tulisikin niin saataisiin pelastettua Lapin matkailu ja yrittäjien toiminta. Pidetään peukkuja.
Rokotushan vaatii yleensä 2 rokotuskertaa joiden väli on vähintään 2 viikkoa. Senkään jälkeen rokotteen vaikutus ei välttämättä ole paras mahdollinen kuin vasta viiveen jälkeen ihan kuten esim. influenssarokotustenkin tapauksessa.
Kyllä tässä menee briteilläkin viikkokausia että edes pieni osa kansalaisista on saanut rokotteen ja sen suojavaikutus on saavutettu.Mikä suojavaikutus?
Rokote ei SUOJAA yhtään miltään, vaan ainoastaan mahdollisesti lieventää oireita ja estää saamasta taudin VAKAVAA muotoa. Eli tarkoitus on, että ihmisiä ei rokotteen jälkeen joutuisi enää yhtä paljon sairaalahoitoon ja näin terveydenhuollon kantokyky pysyisi. Korona jatkaa rokotteen jälkeen kulkuaan ihan niinkuin tähänkin asti, rokotetut ei ole suojassa miltään, he voivat yhtälailla sairastua sekä tartuttaa kuten nytkin.Nyt hei lopettakaa tämä väärän tiedon levittäminen. Pfizerin ja Modernan rokotteet suojaavat lievältäkin taudilta 95-%:sti. Vakavalta taudilta 100-%:sti.
Oisko sulla laittaa linkkiä? Tämä on asia, joka mua kiinnostaa. Ei se, miten hyvin rokote suojaa taudin vakavalta muodolta.
Minua kiinnostaisi, miten tuo tulos on saatu selville eli mitä koeolosuhteita ja mittaustapoja on käytetty.
En nyt tähän hätään löydä mitään yksittäistä lähdettä, jossa asia olisi selitetty. Mutta koitan selittää lyhyesti omin sanoin. Olen seurannut kehitystyötä monista eri lähteistä.
Rokotekehityksessä kolmosfaasin tutkimuksiin osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Heille annetaan joko rokotetta tai plaseboa - suolavesi tai joku toinen rokote, että tulisi rokotteen alkusivuvaikutukset. Tässä Moderna ja Pfizer toimivat eri tavoilla, toinen toisella ja toinen toisella - en muista kummin päin. tutkimukset ovat kaksoissokkotutkimuksia, eli tutkimukseen osallistuja EIKÄ rokottaja kumpikaan tiedä, onko rokoteampullissa oikea rokote.
Sitten osallistujia kehotetaan elämään normaalisti eli noudattamaan koronan suojausohjeita ja yrittämään välttää tartuntoja. Kun tartuntoja on tullut noin 150 yhteensä, "koodit" avataan eli katsotaan, kuinka paljon tartunnan saaneista oli heitä, jotka saivat oikean rokotteen ja kuinka paljon heitä, joilla oli plasebo.
Näistä lasketaan suojausprosentit. Näissä kummassakin saatiin n. 95 % suoja, eli tartunta plasboryhmässä oli 20 kertaa todennäköisempi.
Turvallisuutta seurataan 2 kk jaksolla kaikilla rokotetuilla. Kaikki oireet raportoidaan. Yleensä, jos vakavia oireita ilmenee, ne ilmenevät 6 viikon sisään. Siksi kahden kuukauden seurantajakso. Kummassakaan rokotteessa ei ole ilmennyt vakavia rokotehaittoja. Mutta ainakin toisessa (en taaskaan muista kummassa) 1-2 vuorokauden ajan käsi voi olla joillakin tosi kipeä, niin kipeä, että joutuu ottamaan sairaslomaa. Myös päänsärkyä ym. oireilua voi esiintyä 1-2 vuorokautta. Tämän vuoksi on jopa mietitty, että ei ole fiksua rokottaa kerralla koko sairaalaosaston työntekijöitä, jos heistä iso osa tarvitsee yhtäkkiä sairaslomaa 1-2 päivää. Muistaakseni tämä kipeytyminen tuli kyllä vain noin 10 % henkilöistä.
1. Mitä perussairauksia näillä kymmenillä tuhansilla on ollut? Siis nythän on tarkoitus, että juuri riskiryhmäläiset ottaisivat etunenässä rokotteen? Ei kai ole tarkoitus, että etunenässä rokotteen ottavat riskiryhmäläiset toimisivat koekaniineina?
2. Miksi koehenkilöitä on kehotettu noudattamaan koronan suhteen suosituksia ja välttämään tartuntaa, jos kerran on ollut tarkoitus testata, miten hyvin rokote suojaa heitä tartunnalta? Eikö olisi pitänyt kehottaa heitä elämään kuin koronaa ei olisikaan? Nimenomaan altistamaan itsensä tartunnalle? Nythän tuossa on voinut käydä niinkin, että osa koehenkilöistä ei olisi saanut tartuntaa ilman rokotettakaan, jos kerran eivät ole missään altistuneet virukselle? Ja sitten tehty johtopäätelmä, miten hyvin rokote suojaa tartunnalta?3. Kuinka usein koehenkilöiltä on otettu koronatesti? Eli miten on varmistettu, ettei kenelläkään koehenkilöllä ole ollut esim oireetonta koronatartuntaa?
Sä olet nyt kyllä niin pihalla siitä miten kaksoissokkotutkimukset toimii että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Ei tietenkään ohjeisteta nimenomaan hankkimaan tartuntaa koska kukaan koehenkilöistä ei tiedä onko saanut rokotteen vai ei.
Ymmärrän eettisen ongelman. Ja sinä vastaavasti ynmärtänet, että tällä testauksella ei saada riittävää tietoa.
Tottakai saadaan, jopa paljon paremmin kuin rokottamalla x ihmistä ja käskemällä heidän marssia kauppakeskukseen nuolemaan liukuportaiden kaiteita kuten sinä ehdotat. Siksi tämä tapa onkin se niin sanottu kultainen standardi tutkimusta tehdessä.
Kaksi ryhmää jotka eivät tiedä saivatko rokotteen vai ei joten se ei myöskään heijastu heidän käytökseensä ja siten vääristä tuloksia. Lopuksi verrataan sairastumisten määriä ryhmien välillä ja tästä voidaan päätellä rokotteen teho.
Eläinkokeissakin koe-eläin altistetaan patogeenille ja sama pitäisi olla ihmiskokessakin.
Juu, onnea vaan koehenkilöiden löytämiseen sille ebola-rokotteellesi :-)
Siellähän ne koehenkilöt altistuu, osa enemmän ja osa vähemmän, ihan normaalia elämää eläessään kun meillä on pandemia päällä.
Ei mulla ole mitään rokotekehittelyä vastaan. Mutta en myöskään aio ottaa rokotetta ennenkuin siitä on riittävästi tietoa. Todennettu, että kun lopetetaan turvavälien pitäminen, maskien käyttö ja ihmiskontaktien vältteleminen, rokote edelleen suojaa kuten on luvattu.
Suositteletko samaa myös muille? Jos et, eikö se ole hiukan itsekästä? Jos enemmistö toimii kuin sinä, miten rokotteen teho todennetaan?
Suosittelen jokaista käyttämään omaa harkintaansa, ottaako rokotteen mahdollisimman pian vai ehkä joskus myöhemmin. Onhan näitä rokotemyönteisiä, joilla on hillitön kiire päästä elämään kuin mitään koronaa ei olisikaan. Mitä vikaa siinä on, että he ottavat rokotteen ensin?
Samaa mieltä, omaa harkintaa kannattaa käyttää ja joidenkin opetella lukemaan/ymmärtämään lukemansa. Aika vääriä käsityksiä näyttää olevan ihmisillä rokotteen antamasta suojasta.
Toivottavasti rokotteen ottaneet myös muistaa jatkossa pitää ne maskit naamallaa ja turvavälit kunnossa, kuten suositellaan, eikä ajattele vain itsekkäästi että on nyt itse turvassa vakavilta oireilta.

Mä ainakin toivon, että mahd. moni ottaa rokotteen pian. Itse odotan ainakin pari vuotta, mutta elänkin lähes eristyksissä joten pystyn katsomaan tätä sirkusta sivusta. Mielenkiinnolla odottelen, miten koekaniineille käy, kun alkavat elää "normaalia elämää"...
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eånsin vedettiin talous paskaksi ja siltikään ei tukahdetettu koronaa. Eli nyt hävitään sekä taloudessa, että terveydessä!
Älä kitise. Suomi on pärjännyt loistavasti verrattuna muuhun Eurooppaan.
Kerro se lapin nakkikoirille!
Tuo on totta. Itseasiassa ainoa asia joka on kolahtanut tässä koko hässäkässä. Harmittavasti Lappi matkakohteena ei ole minua kiinnostanut ennen, ja ei kiinnosta nytkään. En pidä kylmästä tai lumesta (käytännöllisistä syistä).
No mutta tämähän on ihan sellainen win-win juttu.
Sinä et tykkää Lapista eikä Lappi tykkää suomituristeista.Koko homma vaan paranee Englannin rokotusten myötä. Tulee oikein win-win-win tilanne ja kaikki voittaa Kohta sieltä tulee laumoittain turisteja jotka eivät edes itse sairastu pahasti koronaan. Säästyy tehohoitopaikat paikallisille, jotka ottavat koron...eikusiis 💰💰 vastaan iloisesti kiittäen.
Ihanan huomaavaista 🤦Kunpa tulisikin niin saataisiin pelastettua Lapin matkailu ja yrittäjien toiminta. Pidetään peukkuja.
Rokotushan vaatii yleensä 2 rokotuskertaa joiden väli on vähintään 2 viikkoa. Senkään jälkeen rokotteen vaikutus ei välttämättä ole paras mahdollinen kuin vasta viiveen jälkeen ihan kuten esim. influenssarokotustenkin tapauksessa.
Kyllä tässä menee briteilläkin viikkokausia että edes pieni osa kansalaisista on saanut rokotteen ja sen suojavaikutus on saavutettu.Mikä suojavaikutus?
Rokote ei SUOJAA yhtään miltään, vaan ainoastaan mahdollisesti lieventää oireita ja estää saamasta taudin VAKAVAA muotoa. Eli tarkoitus on, että ihmisiä ei rokotteen jälkeen joutuisi enää yhtä paljon sairaalahoitoon ja näin terveydenhuollon kantokyky pysyisi. Korona jatkaa rokotteen jälkeen kulkuaan ihan niinkuin tähänkin asti, rokotetut ei ole suojassa miltään, he voivat yhtälailla sairastua sekä tartuttaa kuten nytkin.Nyt hei lopettakaa tämä väärän tiedon levittäminen. Pfizerin ja Modernan rokotteet suojaavat lievältäkin taudilta 95-%:sti. Vakavalta taudilta 100-%:sti.
Oisko sulla laittaa linkkiä? Tämä on asia, joka mua kiinnostaa. Ei se, miten hyvin rokote suojaa taudin vakavalta muodolta.
Minua kiinnostaisi, miten tuo tulos on saatu selville eli mitä koeolosuhteita ja mittaustapoja on käytetty.
En nyt tähän hätään löydä mitään yksittäistä lähdettä, jossa asia olisi selitetty. Mutta koitan selittää lyhyesti omin sanoin. Olen seurannut kehitystyötä monista eri lähteistä.
Rokotekehityksessä kolmosfaasin tutkimuksiin osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Heille annetaan joko rokotetta tai plaseboa - suolavesi tai joku toinen rokote, että tulisi rokotteen alkusivuvaikutukset. Tässä Moderna ja Pfizer toimivat eri tavoilla, toinen toisella ja toinen toisella - en muista kummin päin. tutkimukset ovat kaksoissokkotutkimuksia, eli tutkimukseen osallistuja EIKÄ rokottaja kumpikaan tiedä, onko rokoteampullissa oikea rokote.
Sitten osallistujia kehotetaan elämään normaalisti eli noudattamaan koronan suojausohjeita ja yrittämään välttää tartuntoja. Kun tartuntoja on tullut noin 150 yhteensä, "koodit" avataan eli katsotaan, kuinka paljon tartunnan saaneista oli heitä, jotka saivat oikean rokotteen ja kuinka paljon heitä, joilla oli plasebo.
Näistä lasketaan suojausprosentit. Näissä kummassakin saatiin n. 95 % suoja, eli tartunta plasboryhmässä oli 20 kertaa todennäköisempi.
Turvallisuutta seurataan 2 kk jaksolla kaikilla rokotetuilla. Kaikki oireet raportoidaan. Yleensä, jos vakavia oireita ilmenee, ne ilmenevät 6 viikon sisään. Siksi kahden kuukauden seurantajakso. Kummassakaan rokotteessa ei ole ilmennyt vakavia rokotehaittoja. Mutta ainakin toisessa (en taaskaan muista kummassa) 1-2 vuorokauden ajan käsi voi olla joillakin tosi kipeä, niin kipeä, että joutuu ottamaan sairaslomaa. Myös päänsärkyä ym. oireilua voi esiintyä 1-2 vuorokautta. Tämän vuoksi on jopa mietitty, että ei ole fiksua rokottaa kerralla koko sairaalaosaston työntekijöitä, jos heistä iso osa tarvitsee yhtäkkiä sairaslomaa 1-2 päivää. Muistaakseni tämä kipeytyminen tuli kyllä vain noin 10 % henkilöistä.
1. Mitä perussairauksia näillä kymmenillä tuhansilla on ollut? Siis nythän on tarkoitus, että juuri riskiryhmäläiset ottaisivat etunenässä rokotteen? Ei kai ole tarkoitus, että etunenässä rokotteen ottavat riskiryhmäläiset toimisivat koekaniineina?
2. Miksi koehenkilöitä on kehotettu noudattamaan koronan suhteen suosituksia ja välttämään tartuntaa, jos kerran on ollut tarkoitus testata, miten hyvin rokote suojaa heitä tartunnalta? Eikö olisi pitänyt kehottaa heitä elämään kuin koronaa ei olisikaan? Nimenomaan altistamaan itsensä tartunnalle? Nythän tuossa on voinut käydä niinkin, että osa koehenkilöistä ei olisi saanut tartuntaa ilman rokotettakaan, jos kerran eivät ole missään altistuneet virukselle? Ja sitten tehty johtopäätelmä, miten hyvin rokote suojaa tartunnalta?3. Kuinka usein koehenkilöiltä on otettu koronatesti? Eli miten on varmistettu, ettei kenelläkään koehenkilöllä ole ollut esim oireetonta koronatartuntaa?
Sä olet nyt kyllä niin pihalla siitä miten kaksoissokkotutkimukset toimii että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Ei tietenkään ohjeisteta nimenomaan hankkimaan tartuntaa koska kukaan koehenkilöistä ei tiedä onko saanut rokotteen vai ei.
Ymmärrän eettisen ongelman. Ja sinä vastaavasti ynmärtänet, että tällä testauksella ei saada riittävää tietoa.
Tottakai saadaan, jopa paljon paremmin kuin rokottamalla x ihmistä ja käskemällä heidän marssia kauppakeskukseen nuolemaan liukuportaiden kaiteita kuten sinä ehdotat. Siksi tämä tapa onkin se niin sanottu kultainen standardi tutkimusta tehdessä.
Kaksi ryhmää jotka eivät tiedä saivatko rokotteen vai ei joten se ei myöskään heijastu heidän käytökseensä ja siten vääristä tuloksia. Lopuksi verrataan sairastumisten määriä ryhmien välillä ja tästä voidaan päätellä rokotteen teho.
Väärin. Jos rokotteen tarkoitus on estää saamasta tartuntaa, tutkimushan ei ole kovin tehokas, jos ei edes altista itseään tartunnalle. Juuri siksi rokotettujen nimenomaan pitäisi käydä nuolemassa ostoskeskusten ovenkahvoja, jotta saadaan isompi joukko ihmisiä, jotka ovat myös altistuneet virukselle.
Mihin vertaat tuota ostarilla riehuvaa rokotettujen ryhmää? Miten arvioit sen riskin mikä heillä olisi ollut vastaavalla käytöksellä sairastua ilman rokotetta? Miten arvioit sen osuuden rokotetuista joka pitää liukuportaiden kaiteiden nuolemista ällöttävänä ja ei pysynyt tutkimussuunnitelmassa? + miljoona muuta tekijää jotka tekevät sinun tutkimusasetelmastasi käytännössä hyödyttömän.
Usko pois, sille on syynsä, miksi kaksoissokkotutkimukset ovat niin laajalti käytössä ja sinä nyt olet vain tässä asiassa väärässä vaikka kuinka jankkaisit.
Miksi sitä pitäisi verrata mihinkään? Jos todetaan, että 20 000:sta rokotteen saaneesta ja ostarin ovenkahvoja nuolleesta vain 2000 sai tartunnan, silloinhan rokotteen teho olisi aika hyvä (90%). Ja mitä tulee liukuportaiden nuolemisen ällöttävyyteen, niin ainahan on mahdollista altistaa virukselle muillakin tavoin. Esim antaa virusta sisältäviä tippoja suoraan suuhun, sieraimiin ja silmiin.
Jep ja kun yli-innokas siivooja kävikin desinfioimassa kaiteet juuri ennen koetta niin rokotteen tehoksi saadaankin hulppeat 100%!
Kuten jo kirjoitin, altistaminen voidaan tehdä muullakin tavalla. Valvotuissa olosuhteissa laboratoriossa.
Ok. Mitkä olisivat sopivat virusannostukset joilla saattaisi olla relevanssia myös laboratorion ulkopuolella? Annostellaanko vaikkapa nenäsumutteella vai simuloidaanko pidempiaikaista altistusta esimerkiksi niin että hengitellään maskin läpi 15 minuuttia ilmaa jossa on myös virusaerosoleja? Koehenkilöiden varmaankin täytyisi majoittua sell.. tutkimushuoneissaan kokeen ajan, etteivät vahingossa altistu enempää, eikö vain? Miten aiot ottaa huomioon sen että koejärjestly eristämisineen saattaa vaikuttaa tuloksiin? Miten ajattelit tutkia rokotteen tehoa riskiryhmillä, jotka mahdollisesti kuolevat kokeessasi? ....
No just mietinkin, että nenäsumute voisi olla yksi keino. Voisi olla myös eri vahvuisia nenäsumutteita. Pidempiaikainen altistus olisi varmasti hyvä ainakin osalle koehenkilöistä. Niin ja ihan hyvähän se olisi, jos koehenkilöt olisivat altistamisen jälkeen pari viikkoa karanteenissa kuten muutkin joutuvat olemaan karanteenissa altistumisen jälkeen.
Miten nyt on todennettu, että rokotteen ottavat riskiryhmäläiset eivät sairastu vakavasti tai kuole, jos ovat ottaneet rokotteen? Jotenkinhan se on jo nyt todennettu, koska rokotetta on tarkoitus antaa ensisijaisesti riskiryhmiin kuuluville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikein tajua näiden rokotemyönteisten kiukuttelua. Kukaanhan ei ole kieltämässä keneltäkään rokotteen ottamista, mutta jostain syystä nämä rokotemyönteiset kiukkuaa ja kokee oikeudekseen tehdä päätöksiä muidenkin puolesta vaatimalla ettei rokotteesta saa kieltäytyä ja kuinka rokotetulla pitäisi olla jotain erioikeuksia karanteenien tai turvavälien/maskien käytön suhteen.
Rokote ei suojaa tartunnalta eikä estä tartuttamasta vaan ainoastaan vakavalta taudilta. Toki sekin on hyvä juttu, mutta ei sillä tätä pandemiaa selätetä.
Rokotteen toimivuus perustuu laumasuojaan. Jos riittävän moni ei ota rokotetta, tauti jää edelleen kiertämään väestöön, vaikka 90% teholla toimiva rokote voisi hävittää sen väestöstä kokonaan. Niin kauan kuin korona kiertää, esimerkiksi niillä, jotka rokotetta eivät voi ottaa (vaikka vastasyntyneet tai immuunipuolustukseltaan heikentyneet) on riski sairastua.
Ehkä näiden ihmisten ei kannattaisi jatkossakaan viettää aikaansa kauppakeskuksissa yms paikoissa.
Entä heidän vanhempiensa, sisarustensa, hoitajiensa jne. jne.?
No ne vanhemmat, sisarukset ja muut ottavat rokotteen. Tai hoitajat käyttävät maskia hoitaessaan heitä.
Rokote ei estä tartuttamista.
Jo toukokuussa apinakokeista selvisi, että ainakin oxfordin rokota suojaa vain rokotteen ottajaa vakavalta tautimuodoilta.
Kaikista tragikoomisinta tässä on myös se, että esim. Pfizer ei ole kertonut, sairastuiko kukaan niistä vähän alle sadasta plasebon saajasta ja positiivisiksi testatuista vakavasti.
Tämä on siis sitä infoa, jota pidetään vielä yleisöltä salassa. Lehdistötiedotteessaan eivät valinneet tästä kertoa mitään.
On siis ihan mahdollista, että rokotteella vain muutama sai oireita ja ilman rokotetta noin sata sai vain lievän flunssan, päänsärkyä tms. Loput kymmenet tuhannet ei mitään, ainakaan siinä lyhyessä seuranta-ajassa.
Tarina ei esim. kerro, mitä heille nykyään kuuluu (tai lääkefirma kai tietää, muttei kerro), ja näiden "sairastuneidenkaan" osalta ei kerrota mitään tarkempaa.
Lievät oireet on kyllä saaneet tämän koronapandemian aikana ihan uuden tason, kun kaikki ei-sairaalahoitoa vaativat tartunnat on lieväoireisia..
Liekö yhtä leveä pensseli näillä rokotetutkijoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eånsin vedettiin talous paskaksi ja siltikään ei tukahdetettu koronaa. Eli nyt hävitään sekä taloudessa, että terveydessä!
Älä kitise. Suomi on pärjännyt loistavasti verrattuna muuhun Eurooppaan.
Kerro se lapin nakkikoirille!
Tuo on totta. Itseasiassa ainoa asia joka on kolahtanut tässä koko hässäkässä. Harmittavasti Lappi matkakohteena ei ole minua kiinnostanut ennen, ja ei kiinnosta nytkään. En pidä kylmästä tai lumesta (käytännöllisistä syistä).
No mutta tämähän on ihan sellainen win-win juttu.
Sinä et tykkää Lapista eikä Lappi tykkää suomituristeista.Koko homma vaan paranee Englannin rokotusten myötä. Tulee oikein win-win-win tilanne ja kaikki voittaa Kohta sieltä tulee laumoittain turisteja jotka eivät edes itse sairastu pahasti koronaan. Säästyy tehohoitopaikat paikallisille, jotka ottavat koron...eikusiis 💰💰 vastaan iloisesti kiittäen.
Ihanan huomaavaista 🤦Kunpa tulisikin niin saataisiin pelastettua Lapin matkailu ja yrittäjien toiminta. Pidetään peukkuja.
Rokotushan vaatii yleensä 2 rokotuskertaa joiden väli on vähintään 2 viikkoa. Senkään jälkeen rokotteen vaikutus ei välttämättä ole paras mahdollinen kuin vasta viiveen jälkeen ihan kuten esim. influenssarokotustenkin tapauksessa.
Kyllä tässä menee briteilläkin viikkokausia että edes pieni osa kansalaisista on saanut rokotteen ja sen suojavaikutus on saavutettu.Mikä suojavaikutus?
Rokote ei SUOJAA yhtään miltään, vaan ainoastaan mahdollisesti lieventää oireita ja estää saamasta taudin VAKAVAA muotoa. Eli tarkoitus on, että ihmisiä ei rokotteen jälkeen joutuisi enää yhtä paljon sairaalahoitoon ja näin terveydenhuollon kantokyky pysyisi. Korona jatkaa rokotteen jälkeen kulkuaan ihan niinkuin tähänkin asti, rokotetut ei ole suojassa miltään, he voivat yhtälailla sairastua sekä tartuttaa kuten nytkin.Nyt hei lopettakaa tämä väärän tiedon levittäminen. Pfizerin ja Modernan rokotteet suojaavat lievältäkin taudilta 95-%:sti. Vakavalta taudilta 100-%:sti.
Oisko sulla laittaa linkkiä? Tämä on asia, joka mua kiinnostaa. Ei se, miten hyvin rokote suojaa taudin vakavalta muodolta.
Minua kiinnostaisi, miten tuo tulos on saatu selville eli mitä koeolosuhteita ja mittaustapoja on käytetty.
En nyt tähän hätään löydä mitään yksittäistä lähdettä, jossa asia olisi selitetty. Mutta koitan selittää lyhyesti omin sanoin. Olen seurannut kehitystyötä monista eri lähteistä.
Rokotekehityksessä kolmosfaasin tutkimuksiin osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Heille annetaan joko rokotetta tai plaseboa - suolavesi tai joku toinen rokote, että tulisi rokotteen alkusivuvaikutukset. Tässä Moderna ja Pfizer toimivat eri tavoilla, toinen toisella ja toinen toisella - en muista kummin päin. tutkimukset ovat kaksoissokkotutkimuksia, eli tutkimukseen osallistuja EIKÄ rokottaja kumpikaan tiedä, onko rokoteampullissa oikea rokote.
Sitten osallistujia kehotetaan elämään normaalisti eli noudattamaan koronan suojausohjeita ja yrittämään välttää tartuntoja. Kun tartuntoja on tullut noin 150 yhteensä, "koodit" avataan eli katsotaan, kuinka paljon tartunnan saaneista oli heitä, jotka saivat oikean rokotteen ja kuinka paljon heitä, joilla oli plasebo.
Näistä lasketaan suojausprosentit. Näissä kummassakin saatiin n. 95 % suoja, eli tartunta plasboryhmässä oli 20 kertaa todennäköisempi.
Turvallisuutta seurataan 2 kk jaksolla kaikilla rokotetuilla. Kaikki oireet raportoidaan. Yleensä, jos vakavia oireita ilmenee, ne ilmenevät 6 viikon sisään. Siksi kahden kuukauden seurantajakso. Kummassakaan rokotteessa ei ole ilmennyt vakavia rokotehaittoja. Mutta ainakin toisessa (en taaskaan muista kummassa) 1-2 vuorokauden ajan käsi voi olla joillakin tosi kipeä, niin kipeä, että joutuu ottamaan sairaslomaa. Myös päänsärkyä ym. oireilua voi esiintyä 1-2 vuorokautta. Tämän vuoksi on jopa mietitty, että ei ole fiksua rokottaa kerralla koko sairaalaosaston työntekijöitä, jos heistä iso osa tarvitsee yhtäkkiä sairaslomaa 1-2 päivää. Muistaakseni tämä kipeytyminen tuli kyllä vain noin 10 % henkilöistä.
1. Mitä perussairauksia näillä kymmenillä tuhansilla on ollut? Siis nythän on tarkoitus, että juuri riskiryhmäläiset ottaisivat etunenässä rokotteen? Ei kai ole tarkoitus, että etunenässä rokotteen ottavat riskiryhmäläiset toimisivat koekaniineina?
2. Miksi koehenkilöitä on kehotettu noudattamaan koronan suhteen suosituksia ja välttämään tartuntaa, jos kerran on ollut tarkoitus testata, miten hyvin rokote suojaa heitä tartunnalta? Eikö olisi pitänyt kehottaa heitä elämään kuin koronaa ei olisikaan? Nimenomaan altistamaan itsensä tartunnalle? Nythän tuossa on voinut käydä niinkin, että osa koehenkilöistä ei olisi saanut tartuntaa ilman rokotettakaan, jos kerran eivät ole missään altistuneet virukselle? Ja sitten tehty johtopäätelmä, miten hyvin rokote suojaa tartunnalta?3. Kuinka usein koehenkilöiltä on otettu koronatesti? Eli miten on varmistettu, ettei kenelläkään koehenkilöllä ole ollut esim oireetonta koronatartuntaa?
Sä olet nyt kyllä niin pihalla siitä miten kaksoissokkotutkimukset toimii että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Ei tietenkään ohjeisteta nimenomaan hankkimaan tartuntaa koska kukaan koehenkilöistä ei tiedä onko saanut rokotteen vai ei.
Ymmärrän eettisen ongelman. Ja sinä vastaavasti ynmärtänet, että tällä testauksella ei saada riittävää tietoa.
Tottakai saadaan, jopa paljon paremmin kuin rokottamalla x ihmistä ja käskemällä heidän marssia kauppakeskukseen nuolemaan liukuportaiden kaiteita kuten sinä ehdotat. Siksi tämä tapa onkin se niin sanottu kultainen standardi tutkimusta tehdessä.
Kaksi ryhmää jotka eivät tiedä saivatko rokotteen vai ei joten se ei myöskään heijastu heidän käytökseensä ja siten vääristä tuloksia. Lopuksi verrataan sairastumisten määriä ryhmien välillä ja tästä voidaan päätellä rokotteen teho.
Eläinkokeissakin koe-eläin altistetaan patogeenille ja sama pitäisi olla ihmiskokessakin.
Juu, onnea vaan koehenkilöiden löytämiseen sille ebola-rokotteellesi :-)
Siellähän ne koehenkilöt altistuu, osa enemmän ja osa vähemmän, ihan normaalia elämää eläessään kun meillä on pandemia päällä.
Ei mulla ole mitään rokotekehittelyä vastaan. Mutta en myöskään aio ottaa rokotetta ennenkuin siitä on riittävästi tietoa. Todennettu, että kun lopetetaan turvavälien pitäminen, maskien käyttö ja ihmiskontaktien vältteleminen, rokote edelleen suojaa kuten on luvattu.
Suositteletko samaa myös muille? Jos et, eikö se ole hiukan itsekästä? Jos enemmistö toimii kuin sinä, miten rokotteen teho todennetaan?
Suosittelen jokaista käyttämään omaa harkintaansa, ottaako rokotteen mahdollisimman pian vai ehkä joskus myöhemmin. Onhan näitä rokotemyönteisiä, joilla on hillitön kiire päästä elämään kuin mitään koronaa ei olisikaan. Mitä vikaa siinä on, että he ottavat rokotteen ensin?
Rokotevastaiset saa viettää vuosia lomansa kotimaassa. Ilman rokotepassia turha haaveillakaan kansainvälisestä vapaasta matkailusta. Voi että miten ihmiset menneet sekaisin ja höperöiksi näiden vastustusten kanssa vaikka nykyinen lääketiede on pelastanut miljoonia. Ehkä siinä on juuri se että monia tauteja ei tunneta kun rokotteet on ne lähes hävittäneet. Jos vanhemmat näkisivät polion runtelemia lapsia niin KUKAAN, EI KUKAAN kieltäisi lapsiaan rokottamasta. Tai näkisivät isorokon uhreja päivittäin niin kukaan ei jättäisi koronarokotetta ottamatta! Otetaan nyt vaan kaikki se kiltisti niin saadaan Suomi auki maailmalle! Ja päästään taas Thaimaaseen ja muihin virusvapaisiin maihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eånsin vedettiin talous paskaksi ja siltikään ei tukahdetettu koronaa. Eli nyt hävitään sekä taloudessa, että terveydessä!
Älä kitise. Suomi on pärjännyt loistavasti verrattuna muuhun Eurooppaan.
Kerro se lapin nakkikoirille!
Tuo on totta. Itseasiassa ainoa asia joka on kolahtanut tässä koko hässäkässä. Harmittavasti Lappi matkakohteena ei ole minua kiinnostanut ennen, ja ei kiinnosta nytkään. En pidä kylmästä tai lumesta (käytännöllisistä syistä).
No mutta tämähän on ihan sellainen win-win juttu.
Sinä et tykkää Lapista eikä Lappi tykkää suomituristeista.Koko homma vaan paranee Englannin rokotusten myötä. Tulee oikein win-win-win tilanne ja kaikki voittaa Kohta sieltä tulee laumoittain turisteja jotka eivät edes itse sairastu pahasti koronaan. Säästyy tehohoitopaikat paikallisille, jotka ottavat koron...eikusiis 💰💰 vastaan iloisesti kiittäen.
Ihanan huomaavaista 🤦Kunpa tulisikin niin saataisiin pelastettua Lapin matkailu ja yrittäjien toiminta. Pidetään peukkuja.
Rokotushan vaatii yleensä 2 rokotuskertaa joiden väli on vähintään 2 viikkoa. Senkään jälkeen rokotteen vaikutus ei välttämättä ole paras mahdollinen kuin vasta viiveen jälkeen ihan kuten esim. influenssarokotustenkin tapauksessa.
Kyllä tässä menee briteilläkin viikkokausia että edes pieni osa kansalaisista on saanut rokotteen ja sen suojavaikutus on saavutettu.Kyllä kyllä. Pfizerin rokotteella 31 päivää ensimmäisestä rokotteesta, niin on se 95 % suoja.
Jos oikein muistan, niin testeihin osallistui vain alle 50 vuotiaita?
Montako prosenttia alle 50-vuotiaista saa vakavan koronan? Onko yli 5%? Muutenhan tuo testirupeama ei osoittaisi merkittävää eroa vakavaan sairastumiseen ilman rokotustakaan? Olisi kiinnostavaa nähdä rakaa tutkimusdataa, sieltä noidenkin tietojen tulisi löytyä.
Verrataan tietysti kontrolliryhmään. Jos kontrolliryhmästä 5% sairastuu, niin rokotetuista sairastuu 0,25%.
Mielenkiintoista on, että Britanniassa rokotetaan ensimmäisenä yli 80-vuotiaan. Ikäihmisillä rokotetta ei ole vielä testattu. Melkoinen ihmiskoe vanhuksilla siellä käynnistyi juuri.
Yli 80-vuotiaille ei voi tulla pitkäaikaisia haittavaikutuksia, vain lyhytaikaisia hyötyjä.
Voi tulla lyhytaikaisia hyötyjä JA HAITTOJA, mutta ei pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Vähän kuin parantumattoman syövän hidastavat hoidot.
Nojaa, tilastollisesti kasikymppisellä on vielä keskimäärin lähes kymmenen vuotta elinaikaa jäljellä ja joku heistä elää satavuotiaaksikin. Kuinka pitkäaikaisia pitäisi haittavaikutusten olla jotta ne laskettaisiin pitkäaikaisiksi?
Nyt keksit omiasi, tässä tilasto:
Näin vain tilaston jonka otsikko oli "Vastasyntyneiden elinajanodote 1971-2019",
missä se kasikymppisten tilasto on?
Vilautappa sinä sitä tilastoa, missä sanotaan, et kasikymppiset elää keskimäärin -> 90.
Kyllä nuo salaliittohörhöt löytyy ihan muiden näppisten takaa. Ne ärsyttää itseänikin. En ole edes rokotevastainen eli suotta jatkat tuota nimittelyäsi ainakaan tähän suuntaan.