Oletko lukenut Raamatun vaikka et olisikaan uskossa?
Ihan yleissivistykseksi ja uteliaisuudesta?
Miltä se tuntui?
Kommentit (24)
Olen lukenut ja olisi kaivannut jämäkkää kustannustoimittajaa leikkaamaan turhat lötinät pois. Siis kuvitteliko kirjoittaja olevansa kuin Tolkien niiden samperin sukutaulujen kanssa?
Olen lukenut osittain. Ihan kaikkea en jaksanut. Samoin olen lukenut osan koraanista.
Eivät ainakaan minussa herättäneet mitään halua uskoa. Päinvastoin, hyvin rationaalisesti tarkasteltuina vaikuttavat tyypillisiltä ihmisten kirjoittamilta teoksilta jotka heijastelevat voimakkaasti aikansa moraali-, ihmis- ja yhteiskuntakäsityksiä.
En. Minua ei kiinnosta fantasia missään muodossa.
Olen. Tuo "tylsä ja sekava" oli aika osuva kuvaus.
Suurimman osan. Miltäkö tuntui? Ei kai oikein miltään. Välillä hauska, välillä tylsä, suurin osa jotain siltä väliltä. Jos Raamatulla ei olisi sellaista asemaa kuin sillä on, niin ei pelkän viihteen takia varmastikaan tulisi luettua.
Psalmeihin asti. Pitää kahlata toi joskus loppuun.
Luin yleissivistykseksi. Pidän uskontoja yhteiskunnallisesti vaarallisina. Osaan silti monet virret ulkoa ja muunkin kirkkoetiketin ja käyn joskus kirkossa edustamassa. Voin valistaa uskovia ihan piruuttani.
Kokemusta on siis uskovaisista, jotka hoitavat riippuvuuksiaan uskonnolla, eivätkä ole ihmisinä mitenkään esimerkillisiä ja miellyttäviä tai jso ovat miellyttäviä muuten, niin ovat hyväksikäytetyjä ja alistettuja. Ovat jotkut syyllistyneet rikoksiinkin ja istuneet vankilassa. Toiset taas ovat eronneet avioliitosta ja vaihtaneet sen jälkeen seurakuntaa oletetun maineensa puhdistamiseksi. Minut he toki tuomitsevat helvettiin, koska olen tehnyt yhden suurimmista synneistä, eronnut kirkosta.
Olen lukenut. Juonessa paljon aukkoja ja epäselvyyksiä. Eniten ihmettelin sitä kun paljon sotia Jos juutalaiset voittivat niin tappoivat kaikki lapset ja naiset. Eli käytännössä syyllistyivät useasti kansanmurhaan ja se oli raamatun mukaan hyvä asia.
Johan se lapsena luettiin, eikö kaikki?
Sekava ja hämärä tosiaan on, mikä ei yllätä kun miettii että se on runoiltu satojen vuosien aikana useiden eri henkilöiden toimesta. Moneen kertaan kopioitua ja osin plagioitua muista kansantarustoita.
Hienoa siinä on tietty uskonnon näkökulmasta juuri tuo epämääräisyys. Sen voi valjastaa palvelemaan omia tarkoitusperiään, olipa ne melkein mitä tahansa ja markkinoida ne "Jumalan sanana".
Lukukokemuksena ei juuri voi suositella, kulttuurisesta mielenkiinnosta kyllä.
En ole lukenut raamattua mutta olen nähnyt laamattua ja pyrin näkemään.
Laamattu on "raamattu" vatikaanin huippusalaisessa kirjastossa arkiston sisällä turvassa ja Laamatussa ei ole jeesusta. Tämä on se oikea "raamattu".
Ap:n esittämä kysymys kuului siis, että vaikka en olisikaan uskossa. Kuka voi väittää, että en olisi uskossa? Kyllä minä johonki uskon ja olen uskomatta toiseen.
10.
Osia, on niin tylsä, etten jaksa kokonaan. Aikamoista hölynpölyähän se on.
Yritin. Luovutin muutaman kymmenen sivun jälkeen ja erosin kirkosta.
olen. tuntui urakalta ja luku-urakkana sen otinkin. niin iso kokonaisuus ettei siitä oikein mitään jää mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n esittämä kysymys kuului siis, että vaikka en olisikaan uskossa. Kuka voi väittää, että en olisi uskossa? Kyllä minä johonki uskon ja olen uskomatta toiseen.
10.
Kiva kun tulit saivartelemaan. Kysymys siis kaikille - myös niille, jotka eivät ”usko”.
Ap
En koko Raamattua, mutta olen sitä toisinaan lueskellut (ihan siis järjestyksessä). Olen myös käynyt teologien hepreankurssin, jossa siis opetellaan kääntämään muinaishepreaa. Oli todella mielenkiintoista.
Mä luen Raamattua ihan yleissivistyksellisistä syistä. Siihen viitataan paljon kirjallisuudessa. Myös sen tarinat ovat mielenkiintoinen ikkuna muinaisen ihmisen elämään.
En sen enempää mitä on ollut pakko koulussa ja rippikoulussa aiheeseen tutustua. En taida tuntea ketään kukaan olisi sen kannesta kanteen lukenut.
Vierailija kirjoitti:
En sen enempää mitä on ollut pakko koulussa ja rippikoulussa aiheeseen tutustua. En taida tuntea ketään kukaan olisi sen kannesta kanteen lukenut.
Enkä koe, että se olisi joku aukko yleissivistyksessäni. Sen verran hyvin sen sisältä on ajan saatossa tullut kuitenkin eteen, että tiedän mielipiteeni. Paljon järkevämpääkin luettavaa keksin.
Tylsä ja sekava. 0/5.