Onko tällainen ihminen tyhmä?
Korkeakoulututkinto takataskussa ja uutta tutkintoa tekemässä. Hyvin empaattinen, herkkä ja tunnollinen. Arvosanat yleensä 4-5 (1-5).
Silti ei pärjää esim tietovisoissa (travian pursuit) lainkaan. Lukee ilmeisesti vain oman alan opintomateriaalia. Ei osaa historiaa, taiteita yms.
Kommentit (15)
Ei voi teknisesti olla tyhmä, harjaantumaton ja vähän tietävä voi silti helposti olla.
Varmaan älykäs. Hömppä- ja yleistieto ei vaan kiinnosta häntä ja sitähän noissa tietovisoissa tarvitaan.
Ei korkeakoulututkinto tee miksikään yleisneroksi.
Se on kuitenkin trivial se pursuit, joten voi olla ettei vain hän ole kiinnostunut knoppitiedosta. Älykkyydetä sellainen ei tosiaan mitään erityistä kerro. Toki henkilö, joka tietää muustakin kuin omasta alastaan on kiinnostavampaa keskusteluseuraa.
Yllättävänkin moni älykkääksi tutkittu voi osoittautua kovin vähäisen uteliaaksi asioiden suhteen.
Mistä lähtiä trivia on ollut minkäänlainen älykkyyden mittari?
Oletan että nainen. On tutkittu, että monet naiset eivät lähde mukaan tietokilpailuihin muita ihmisiä vastaan, mutta loistavat esim. koneella itseään vastaan pelatessa.
On myös tutkittu, että miehet tulkitsevat triviakisat miesten välisenä kilpailuna. Omasta elämänkokemuksesta tiedän, että moni nainen oppii jo nuorena pysymään sivussa tuollaisesta, koska mikään ei ole miehen egolle niin paha kolaus kuin naiselle häviäminen ja he ovat todella huonoja häviäjiä.
Väittäisin että Trivial Pursuitissa hyvin pärjäävä on paljon antoisampi ihmisyksilö kuin joku kapean alan korkeakoulutettu semiautistinen rajatapaus. Eipä se ns. älykkyys itsessään paljoa merkkaa jos yleissivistys ja henkinen kapasiteetti on rajoittunut. Tuntuu että yliopistolla ikänsä eläneissä noita on paljonkin. Se on yksi syy miksi en juurikaan laita painoarvoa ihmisen koulutustaustalle.
Juuri nämä trivial pursuit ihmiset on niitä tyhmiä ja tyhmiä on myös ne jotka pitää älykkäänä jotain trivial pursuit tietäjiä.
En tiedä onko tuollainen ihminen tyhmä, mutta sinä olet. Nämä kyselyt ovat todella tyhmiä. Eikö sinua hävetä? Minua hävettää sinun puolestasi.
Minä olen tuollainen trivial pursuit -retardi. Opiskelen yliopistossa. Kysy mitä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Oletan että nainen. On tutkittu, että monet naiset eivät lähde mukaan tietokilpailuihin muita ihmisiä vastaan, mutta loistavat esim. koneella itseään vastaan pelatessa.
On myös tutkittu, että miehet tulkitsevat triviakisat miesten välisenä kilpailuna. Omasta elämänkokemuksesta tiedän, että moni nainen oppii jo nuorena pysymään sivussa tuollaisesta, koska mikään ei ole miehen egolle niin paha kolaus kuin naiselle häviäminen ja he ovat todella huonoja häviäjiä.
Löytäisitkö sen tutkimuksen!? 🤔 Ja linkkiä kiitos!
Tyhmyyyden ihmisessä aistii mm siiitä että ihminen ei kyseenalaista asioita, perustele väitttämiään. Liialllinen tunteilu myös ajaa ihmisen tyhmyyden tielle jollloin ihminen on helposti haavoittuva manipuloiinnin uhri.
Ei. Hän ei vaan ole kovin kiinnostunut yleissivistyksessä. Varsinkin teknisten alojen akateemisissa on aika paljonkin tuollaisia. Voivat olla erittäinkin älykkäitä ÄO:lla mitattuna mutta ei välttämättä niin kiinnosta kuin se oma ala.