Mulla on ikävä lapsuudenkotia

Niin mullakin. Muutin omilleen 18 vuotiaana. Sen jälkeen asunto myytiin. Olen usein nähnyt unia että meen käymään mutta siellä asuu vieraita

Mullakin joskus. Ikävä on myös lapsuuden (liha)ruokia, joita en nykyään enää syö, kun aloin vegaaniksi joitakin vuosia sitten. Ikävä kaikkea sitä, kun lapsena oli helppoa olla samaa mieltä vanhempien kanssa. Ne olivat maailman viisaimpia ihmisiä. Ajattelen myös säännöllisesti peruskouluaikoja, kavereita, harrastuksia ja juttuja. Lapsuus ja teini-ikä vaikuttavat vahvasti vielä 13 omillaan asutun vuoden jälkeen.

Mukava kuulla/lukea että lapsuudenkoti on monille lämmin, mukava paikka.

Minä näen nyt 40-vuotiaana usein unta lapsuudenkodistani, ja niissä unissa lapsuudenkoti on aina jollain tavalla rappeutumassa, yleensä vesi virtaa jostain saumoista sisään niin kovalla voimalla että unessa "tajuan" ettei koti voi kestää enää pitkään.

Samoin. Asun kerrostalossa(vihaan tätä) ja vieläkin unelmoin puutarhasta ja siitä ihanasta tunteesta, kun aamuisin sai mennä kesäisin yöpuku päällä puutarhaan juomaan kahvit. Oli ihanaa leikata ruohoa ja kastella kukkia. Keväisin oli ihanaa katsella kukkien nousua ja istuttaa kesäkukkia. Nyt täällä kerrostalossa parveke, mutta vihaan elää täällä.