Masennuksesta; onko tämä normaalia?

Kuuluuko masennukseen sellainen olotila, että tekisi mieli lyödä päätänsä seinään ja huutaa? Se olo on niin sietämätön ja ahdistava, että siitä haluaa kaikin mahdollisin keinoin eroon? Semmonen paha tunne valtaa sut kokonaan, eikä se lähde pois. Se paha saa sut niin maihin, niin huonon olon aikaiseksi, että se vain vetää sinut mukanaan sinne pimeyden kuiluun. Tuntuu, että alkaa oksettamaan ja haluaisi sen loppuvan keinolla millä hyvänsä. Itsemurha-ajatuksilla, huumausaineilla tai millä tahansa. Kiitän Luojaa, etten huumeisiin ole onneksi koskenut, vaikka välillä tekisikin mieli kadota hetkeksi iloisempaan paikkaan, jossa kaikki olisi ''hyvin''.

Olen uskossa, mutta välilllä tuntuu, ettei tästä masennuksesta pääse ikinä eroon. Mulla on erittäin traumaattinen lapsuus takana ja sen aiheuttamia ongelmia kannan vieläkin mukana. Päivät kuluu maatessa, en jaksa syödä, käydä suihkussa, en jaksa oikein mitään. Olen yksinäinen jne. Välillä on hyviä hetkiä, ne saattavat kestää jopa muutaman viikon. Jaksan urheilla, syödä hyvin ja saan mielialan kohentumaan, kämppäni siivottua ja itseni uskomaan, että kyllä se tästä. Ennen pitkää se realismi iskee ja tajuaa, että '' Ei saakeli. Tätä se mun elämä tulee aina olemaan'' ja epätoivo ja tuska valtaa sut. Sit ollaankin taas siinä alkupisteessä.

Musta ei päälle päin huomaa, että olen näin pihalla. Mulla on työpaikka, opiskelen ja näytän siltä, että saan hirveästi aikaan ja että olisin täynnä elämän iloa. Tosin nyt olen ollut monen kuukauden paussilla näistä työ- ja opiskelukuvioista. Tekis mieli pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa pois Suomesta vähäksi aikaa.

Voisko joku tsempata vähän, jakaa omia kokemuksia, rukouksia apuja? Kaikki kelpaa tähän hätään. <3