Ovatko kaikki vanhukset tarkkoja rahasta?

Eivät kaikki, mutta aika monet. Aika monella se on peräisin siitä, että omassa nuoruudessa joutui ihan oikeasti laskemaan jokaisen pennin, jotta rahaa riitti edes vaatimattomaan ruokaan.

Tavallaan on, mutta vähän liian luottavaisia, joku esiintyy poliisina, niin heti annetaan pankin tunnusluvut jne.

Tuhlarit ovat vanhoinakin tuhlareita. Impulssiostamiseen taipuvaiset täyttävät kotinsa lempirojullaan,esim. nukeilla tai kirjoilla. Oikeasti tärkeät jutut voidaan hyvin jättää hankkimatta.

Kummallisia käsityksiä ikääntymisestä. Jos on säästäväinen tai suorastaan pihi nuorena, miksi muuttuisi toisenlaiseksi vanhana. Antelias tai helposti rahaa käyttävä ei hänkään pihiinny iän myötä. Sukupolvien välillä on tietysti eroja, ennen ei ostettu palveluita ja elämyksiä, vaikeaa siihen on vanhana oppia. Vanhusten rahankäyttöön voi vaikuttaa myös pieni eläke. Hae eroja muista syistä, älä iästä.

Molempia, riippuu asiasta milloin  ei olla nuukia.

Moni asia muuttanut merkitystään.

Opittu nuorena ettei saa apua mistään.

Mun isoäiti, liki satavuotias, säästää koko ajan paha päivän varalle. Rahaa on kyllä rutkasti. Lapsille tai lapsenlapsille ei heru senttiäkään kun helppo raha turmelee.

Vaimon isovanhemmat ovat auttaneet aina lapsia ja lapsenlapsia avokätisesti. He ovat jakaneet käytännössä kaiken omaisuuden lapsilleen ja lapsenlapsille pientä tilisummaa ja palvelutalon viemäänsä irtaimistoa lukuunottamatta. Sitä mukaan kun eläkkeistä jää ylimääräistä, he lahjoittavat ne lastenlasten lahjoina. Käyttävät kyllä rahaa myös itseensä, matkailevat, käyvät kumttuuriharrastuksissa jne. Papan motto on, että hänen kovalla työllä kertaalleen verotetulla palkalla hankitusta omaisuudesta ei perintöveroja makseta.

Tässä pari ääripäätä vanhusten rahankäytöstä