Muusta maailmasta tulee pahan imperiumi – Suomesta tulee teokratia
28.9.2019
Maailman kansat yhdistyvät tulevaisuudessa pahan imperiumiksi, jonka johdossa on jumalaton diktaattori alias Antikristus. Ihmiset luulevat olevansa hyviksiä, mutta he ovat pahiksia, koska he kannattavat Jumalan vastustajaa ja jumalaksi julistautuvaa Antikristusta.
Suomi jää kuitenkin tämän globalistien unelman ulkopuolelle erottuaan sitä ennen EU:sta.
Sen sijaan Suomesta tulee Jumalan miesten ja naisten johtama teokratia, jossa laaditaan vanhurskaita lakeja ja jossa ateismi, globalismi ja vihervasemmisto ovat kutistuneet yhtä olemattomiin kuin taistolaiset kommunistit Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Jumalan siunaus on voimakkaasti Suomen yllä. Suomi laajenee alueellistikin siten, että Suomi saa takaisin menettämänsä alueet eli Karjalan ja Petsamon, mutta sen lisäksi Suomeen liitetään myös Aunus ja Viena eli Itä-Karjala sekä Kuolan niemimaa.
Suomen leijonasta tulee Jumalan vaikutuksesta erittäin vahva.
Suomi tulee myös olemaan ainoa maa, joka seisoo Israelin rinnalla silloin kun kaikki maailman maat kääntyvät Israelia vastaan.
Silloin valo loistaa Suomesta, kun koko muu maailma on pimeydessä.
Kommentit (4)
ME olemme se sukupolvi joka saa nähdä tämän! Nouskaamme, Suomen kansa, ottamaan vastaan Jumalan siunaukset jotka ovat alusta asti olleet varattuina tälle maalle!
Ärjy Suomen Leijona!
Viimein! Kai meidät ateistit päästetään sit pois tästä, öh, varmasti täysin utopistisesta teokratiasta? Sinne, niin, varmasti erittäin pahaan ja sekulaariseen imperiumiin? Kaverin puolesta kysyn.
Vierailija kirjoitti:
Viimein! Kai meidät ateistit päästetään sit pois tästä, öh, varmasti täysin utopistisesta teokratiasta? Sinne, niin, varmasti erittäin pahaan ja sekulaariseen imperiumiin? Kaverin puolesta kysyn.
Teille ateisteille puetaan harmaat koltut ja te leivotte leivoksia meille siniasuisille uskovaisille.
Vaihtoehtoisesti teidät hirtetään.
Piho on aika pihalla.
Suomi on yksi Euroopan vähiten kristillisimmista maista nykyisin ja suunta on kohti vielä vähempää.
Sillä moniko yhä kuuluu valtiokirkkoon ei ole mitään merkitystä koska kirkko joka siunaa homoja avioliittoon ei edes ole mikään kristillinen kirkko enää.