Mitenkä kasvatetaan lapsi jota ei kiusattaisi koulussa?

Kun ois joku kaava, eikö maailma ois täynnä hyvällä itsetunnolla varustettuja ihmisiä?

Ei kait sitä pysty olemaan ikinä varma, onko onnistunut!

mutta jostain juuri kuuli (luin vissiin lehdestä jonkun artikkelin) että nykyään tiedetään että menestyjiä kasvaa sellaisist ajotka opetetaan jo pienenä hyväksymään ja käsittelemään omat erilaiset tunteensa.....



...tiedä sitten miten sekin tapahtuisi...?

Pelkäsin että häntä aletaan kiusamaan muttta ei onneksi niin ole käynyt päinvastoin. Olen aina kehunut häntä aiheesta, keskustellut ja meillä on kotona vallinnut aina ilmapiiri, että kaikki tunteet saa ja pitää näyttää.



Lapsi on 11v ja erittäin suosittu monenikäisten kavereiden kesken sekä tyttöjen ja poikien. On saanut hymypoikapatsaita ja valittu monta kertaa luokan reilummaksi kaveriksi, joten ei todellakaan kiusaa myöskään ketään!



Eli antakaa lapselle aikaa, tukekaa heidän vahvuuksia ja opettakaa sietämään heikkouksiaan ja sanokaa rakastaveen joka ikinen päivä. Tässä minun reseptini.

Siksi tärkeintä on vahvistaa lapsen itsetuntoa ja rohkaista häntä kertomaan huolistaan.

Oispa se noin helppoa!

Aikaa ja vaivaa se vaatii, mutta myös on erittäin palkitsevaa kun huomaa, että vaiva on kannattanut!

-4

Saa terveen itsetunnon niin ei joudu niin herkästi kiusattavaksi. Jos kuitenkin joutuu niin selviää siitä paremmin.

vielä kamalampaa olis, että meidän lapsista tulisi kiusaajia.

kiusaamisen " syitä" löytyy aina, mutta miten kasvattaa lapsestaan erilaiset ihmiset hyväksyvä..

vain lapsen luonteesta kiinni, aina sille ei vaan mitään voi. ja vaikkapa tuossa nelosen esimerkissä, kaikki voisi olla aivan toisin, jos vaikka lapsesi luokalle olisi sattunut muutama dominoiva lapsi, jotka eivät olisi syystä tai toisesta pitäneet lapsestasi ja hän olisikin nyt syrjitty ja yksinäinen. kauhea huoli sitä on lapsestaan ja tämän pärjäämisestä, täytyy vain toivoa parasta ja tehdä joka tavoin parhaansa...

Siinä ehkä salaisuus. Tietenkin myös luotettava aikuinen lähellä, jonka kanssa tämä kasvu ja kehitys tapahtuu. Ja asioista voi puhua avoimesti.

valittiin jo ensimmäisellä luokalla. Itse liityin luokkaan vasta 4:nelle.



Yhtä poikaa kiusattiin koska hän oli ollut kotona äidin kanssa ja äiti oli käskenyt poikaa tulemaan suoraan kotiin koulusta, oli antanut ajankin olet kotona 13.20 kun koulu päättyi 13.00 No luokassa oli sellaista yleistä hälinää ja ope jätti koko luokan jälkkään. Tää poika sitten selitti että en mä voi jäädä jälkkään kun mun äiti antaa mulle banaania jääkaapista. Ja tästä se sitten alkoi vielä 10 v myöhemminkin kaveri oli banaanijääkaappi, eikä kiusaaminen jäänyt nimittelyyn yläasteella hänet yritettiin hirttää.

Sain huonon itsetunnon jo kotoa. Kanssani ei leikitty, ei käyty missään. En oppinut liikkumaan ulkona kun ei koskaan viety mihinkään, mistään ei kerrottu mitään, eikä puhuttu. Vähäteltiin ja halveksittiin. Minusta tuli kömpelö kun en uskaltanut ihan konkreettisesti tehdä mitään vanhempieni silmien alla, kuten esim. leikkiä.



Surkeinta tässä kaikessa oli se, että kotona minua halveksi ja vähätteli muu perhe, koulussa taas muut oppilaat. Ei ollut ketään kelle kertoa kiusaamisesta kun joka paikassa haukuttiin.

Kyse on tietty siitä, että meillä ollut turhan vähän lapsikontakteja. Toisaalta sekä mieheni että minä olemme olleet ujoja lapsia, ja ihan hyviä ihmisiä meistä on tullut. Ja vaikka oltiinkin ujoja, kyllä meillä kavereita oli, eikä kumpaakaan kiusattu. Vaikka joskus sydämestä vääntää, kun ei lapseni uskalla heti mennä toisten lasten luo, olen päättänyt olla huolimatta asiasta. Hän tarvitsee enemmän aikaa kuin muut, ei sen kummempaa.

Ujosta lapsesta ei automaattisesti (onneksi) tule kiusatta mutta se saattaa edesauttaa (valitettavasti). Mulla itselläni oli se tilanne että muutimme kesken ala-asteen toiselle paikkakunnalle toiselle puolelle Suomea. Koskaan ei kiusattu aiemmissa kouluissa, kavereita oli ja olin kai jollain mittakaavalla suht. suosittu. En luokan suosituimpia mutta kuitenkin. Uudella paikkakunnalla tulin tiiviiseen luokkayhteisöön jossa oli yksi " rikkinäinen" kiusattavaa vailla oleva poika. Heti löytyi siis hyvä uhri: hieman naiivi ja ujo, " väärää" murretta puhuva tyttö.



Onneksi tilanne laukesi seuraavana vuonna kun opettaja tajusi puuttua tilanteeseen mutta suosittua minusta ei ole tullut ikinä.

ujo kuin halusin. Ei pakottanut sosiaaliseksi eikä puhunut minun kuulteni ujoudestani. Yläasteella aloin harrastaa näyttelemistä, ja se on edelleen rakas harrastukseni. Olen törmännyt myös muihin ujoihin, joilla on vahva esiintymisvietti.