Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi yksinolosta ei juuri koskaan keskustella tai uutisoida positiivisena asiana?
04.09.2019 |
Tuntuu, että aina vain nostetaan pinnalle kaikki sosiaaliset jutut ja verkostoitumiset. Sitten jossain kaukana takana tulee yksinäisyyden uutisoiminen. Toki yksinäisille toivon, että he löytäisivät seuraa. Mutta sitten tämä kolmas asia, eli yksinolo, jota voisi pitää yksin olemisena omasta tahdostaan, niin siitäpä ei puhutakaan juuri koskaan eikä missään. Miksi näin?
Miksi juuri koskaan ei missään nosteta esille yksin omasta tahdostaan olevia ihmisiä ja kerrota kaikista niistä hyvistä asioista ja hyvistä puolista, joita yksinolo voi elämään tuoda? Kaikkia kun ei kiinnosta kaikki yhteiskunnan joka paikassa tuputtama "pakkososialisoituminen" tai "pakkoverkostoituminen". Miksi sitä siis tyrkytetään kaikille? Ollaan tuon osalta kohta jo pahemmassa sosialismissa kuin mitä Neuvostoliitto aikoinaan oli. Eikä yksinolo tarkoita sitä, että ei välttämättä kiinnostaisi käydä esim. töissä. Kyllä minä töissä käyn ja työni mielellään ja kunnolla teen, mutta ei minua silti työpaikan sosiaaliset suhteet juurikaan kiinnosta, enkä juurikaan kaipaa mitään ylimääräistä sosiaalisuuttani elämääni työpäivien jälkeen. Perheenjäseniä, sukulaisia ja muutamaa hyvää ystävää näen muutaman kuukauden välein ja se riittää vallan mainiosti.
Kommentit (7)
Ehkä asiasta ei keskustella syystä, etteivät yksin viihtyvät tarvitse somea?
Perinteisissä aikakauslehdissä on joskus haastatteluja yksin viihtyvistä ihmisistä,lähinnä kohderyhmänä eläkeläiset, ja joiden oletetaan olevan enemmistönä yksinäisiä kuin nuoremmat ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi siitä pitäisi puhua? Kaikki hyvin, mikä ongelma?
Onhan lehdissä tuollaisia juttuja vähän väliä. Viimeksi taisin lukea sairaanhoitajasta, joka lähti yksin Lappiin vaeltamaan vuodeksi kun halusi rauhaa ja hiljaisuutta. Ihan positiiviseen sävyyn oli kirjoitettu ja kommentoitu.
En usko, että kukaan on aidosti tyytyväinen ja onnellinen jatkuvassa yksinäisyydessä. Ehkä jonkun vahvan defenssin takana voi uskotella itselleen niin, jos sellaisen pystyy kehitämään. Se defenssi kuitenkin murenee ajan kanssa. Itse en ole enää mitenkään 95% ajasta yksinäinen, vaan vietän muutaman eri tyypin kanssa aikaa 2-4 päivänä viikossa. Mutta niinä yksinolopäivinä olo helpottuu oikeastaan vasta sitten kun huuhtoo alas 2mg rivatrilin parilla kaljalla ja jatkaa siitä.
Mielestäni yksinäisyys ei ole sitä että ollaan työyhteisössä ja tavataan perheenjäseniä, kavereita tms. Silloin tällöin, vaan sitä tilannetta kun ollaan täysin yksin. Toki joku voi kokea yksinäisyyttä joissakin tilanteissa jos ei koe saavansa toisilta ihmisiltä hyväksyntää tai muuta mitä odottaa, ja siihenkin on oikeus toki.
Miksi pitäisi nostaa esille sitä pientä osaa joka on tyytyväinen tilanteeseen? Ja jos se vieläpä tarkoittaa sitä ettei todellakaan löydy ketään joka sinua arvostaisi, tykkäisi tms edes muutaman kuukauden välein tai koskaan olla tekemisissä, tähän tyytyväisiä on varmaan aika harvassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisiä ei valvo kukaan. He ovat uhkatekijä.
Alue: Aihe vapaa
Jaa. Muistelen että introvertit ovat vähemmistö väestössä ektrovertteihin verrattuna. Sen kanssa kai täytyy vain oppia elämään?