Kyllästynyt toimimaan kavereiden ja tuttujen ilmaisena terapeuttina

Irvistä, näytä keskaria

Minä vaihdoin puhelinnumeroa, lopetin sometilit ja vaihdoin maata.

Mjoo, tämän takia mulla ei oo enää ystäviä, en jaksanut tuota.

Haluaisin vinkkejä, miten päästä eroon tästä asetelmasta. Vai onnistuuko se, jos suhde on jo lähtenyt väärälle raiteelle?

up

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin vinkkejä, miten päästä eroon tästä asetelmasta. Vai onnistuuko se, jos suhde on jo lähtenyt väärälle raiteelle?

Mulla on ollut toistuvasti sama ongelma. En tiedä, voiko terapiasuhteeksi muuttuneen ihmissuhteen pelastaa. Periaatteessa jos toinen kykenee ottamaan palautetta vastaan ja arvostaa sinua ystävänä tarpeeksi, hän pysyy ystävänäsi vaikka ottaisit asian puheeksi suoraan. Jos taas tuttava on tullut riippuvaiseksi tuestasi, voi hän kokea kaikenlaisen rajojen asettamisen törkeäksi hylkäämiseksi.

Uusien tuttavuuksien kohdalla olen aloittanut rajojen vedon heti kun aistin, että toinen etsii minusta jonkinlaista äidillistä lohduttajaa. Vastaan esimerkiksi somessa ainoastaan viesteihin, jossa on jokin konkreettinen kysymys. Jos saan jonkinlaisen "Oli taas melkoinen päivä" -tyylisen keskustelunavausviestin joltain puolitutulta, en useinkaan vastaa. Jos joku huokaile syvään tai voivottelee, en kysy, mikä hätänä. Jos joku kertoo jostain ongelmasta, pitkällisen lohduttelun sijaan ehdotan lyhytsanaisesti jotain käytännön ratkaisua ja päätän keskustelun siihen. Ventovieraiden kohdalla kännykän selaaminen tai pikainen paikalta poistuminen yleensä toimii.

Tällaiselle kyökkipsykologiaan taipuvaiselle kanaemolle on tosi epäluontevaa heittäytyä näin kylmäkiskoiseksi, mutta se on ollut vain pakko tehdä. Suosittelen! Läheisten ystävien kohdalla pitää tietysti olla hienovaraisempi ja ottaa vastaan hieman suurempaa tarvitsevuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin vinkkejä, miten päästä eroon tästä asetelmasta. Vai onnistuuko se, jos suhde on jo lähtenyt väärälle raiteelle?

Mulla on ollut toistuvasti sama ongelma. En tiedä, voiko terapiasuhteeksi muuttuneen ihmissuhteen pelastaa. Periaatteessa jos toinen kykenee ottamaan palautetta vastaan ja arvostaa sinua ystävänä tarpeeksi, hän pysyy ystävänäsi vaikka ottaisit asian puheeksi suoraan. Jos taas tuttava on tullut riippuvaiseksi tuestasi, voi hän kokea kaikenlaisen rajojen asettamisen törkeäksi hylkäämiseksi.

Uusien tuttavuuksien kohdalla olen aloittanut rajojen vedon heti kun aistin, että toinen etsii minusta jonkinlaista äidillistä lohduttajaa. Vastaan esimerkiksi somessa ainoastaan viesteihin, jossa on jokin konkreettinen kysymys. Jos saan jonkinlaisen "Oli taas melkoinen päivä" -tyylisen keskustelunavausviestin joltain puolitutulta, en useinkaan vastaa. Jos joku huokaile syvään tai voivottelee, en kysy, mikä hätänä. Jos joku kertoo jostain ongelmasta, pitkällisen lohduttelun sijaan ehdotan lyhytsanaisesti jotain käytännön ratkaisua ja päätän keskustelun siihen. Ventovieraiden kohdalla kännykän selaaminen tai pikainen paikalta poistuminen yleensä toimii.

Tällaiselle kyökkipsykologiaan taipuvaiselle kanaemolle on tosi epäluontevaa heittäytyä näin kylmäkiskoiseksi, mutta se on ollut vain pakko tehdä. Suosittelen! Läheisten ystävien kohdalla pitää tietysti olla hienovaraisempi ja ottaa vastaan hieman suurempaa tarvitsevuutta.

Kiitos neuvoista! Otan ehdottomasti käyttöön.

AP

Lisää kokemuksia?

Kyllä minä ainakin ownaan sen että päädyn aina terapeutiksi ja kuuntelemaan ja lohduttamaan. Jokin on vialla minussa kun aina käy näin. Juuri pari päivää sitten olin yhden kaverin kanssa kahvilla ja kaveri selosti pari tuntia omia asioitaan maan ja taivaan välillä. Osa valitusta parisuhteesta, osa valitusta muusta elämästä, osa hyväntuulista jutustelua niitä näitä. Ei pienintäkään mielenkiintoa jos yritin jotain omia juttujani kertoa sinne väliin. Olen ruvennut jo ottamaan tuon tyylin tämän ihmisen kanssa viihteenä. Että miten syvällä voi olla itsekeskeisyydessä. Niin joo, ja ps "Tiina", en usko että miehesi on narsisti.

Näin viikonloppuna lisää ajatuksia/kokemuksia?

Ap