Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella

Mä olin ainakin niin jääräpää, että tein kaiken päinvastoin kun käskettiin.

Sinccis

Voin siis allekirjoittaa väitteen.

Miksi kukaan edes haluaisi "muokata"? Sairasta. Lapselle pitää antaa vain parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet, mahdollisuudet toteuttaa itseään ja sitten ihastella millainen ihminen siitä kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan edes haluaisi "muokata"? Sairasta. Lapselle pitää antaa vain parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet, mahdollisuudet toteuttaa itseään ja sitten ihastella millainen ihminen siitä kasvaa.

Siis ei tähän pysty juurikaan yksikään vanhempi. Ettei antaisi omia mielipiteitään, ja jos pystyy, niin lapsesi alkaa vihata sinua.

Sinccis

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan edes haluaisi "muokata"? Sairasta. Lapselle pitää antaa vain parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet, mahdollisuudet toteuttaa itseään ja sitten ihastella millainen ihminen siitä kasvaa.

No minulla on esimerkiksi tytär, jonka perusluonne on todella negatiivinen. Se on sekä hänelle, että ympäristölle hyvin raskasta...

No tottakai kasvuympäristö muovaa lasta, ympäristötekijät vaikuttavat siihen, mitkä geenit metylaatiossa "kytkeytyvät päälle", esim, kroonisissa sairauksissa ja mielenterveyden häiriöissä vaikuttavat niin geenit kuin ympäristötekijät. Kasvatus ja suhde merkityksellisiin ihmisiin - kuten vanhempiin - vaikuttavat ihmisen kehitykseen ja tapaan reagoida  asioihin. Genetiikka asettaa perustan, missä rajoissa ihminen pystyy kehittymään ja toimimaan ja ympäristö muovaa tästä perustasta ihmistä. Esim. stressivaste kehittyy suhteessa toisiin ihmisiin ja varhaisiin kokemuksiin varhaislapsuudessa. Ensimmäiset elinvuodet ovat tärkeimpiä.  

HS 19.8. Kopiota riittäisi enemmänkin...

"

USKO kasvatuksen ja kotiolojen suureen rooliin ihmisen elämässä horjuu pahan kerran, kun lukee käyttäytymisgenetiikan kaksos- ja adoptiotutkimuksien tuloksista.

Monia näistä tutkimuksista on tehnyt jo vuosikymmenien ajan yhdysvaltalainen Robert Plomin. Lontoossa King’s Collegen professorina nykyisin toimiva Plomin julkaisi viime vuonna kirjan Blueprint, joka sanoo vanhemmat irti kasvattajan ikiaikaisesta tehtävästä.

Plominin pääsanoma on, että vain geenit muotoilevat järjestelmällisesti elämämme. Kotiympäristön vaikutus useimpiin psykologisiin tai käyttäytymisen piirteisiin on olematon tai korkeintaan melko vähäinen.

Vanhemmille Plominin viesti on aika leppoisa. Heidän tehtävänsä ei ole valmentaa lapsiaan. Lapsen ja vanhemman suhde on tärkeä ihmissuhde, jossa ollaan sen itsensä vuoksi. Ei siksi että muokattaisiin toista johonkin suuntaan.

”Suhteemme lapsiimme pitäisi perustua olemiseen heidän kanssaan, ei heidän muuttamiseensa”, Plomin kirjoittaa.

KESÄKUUSSA Helsingin Sanomat kertoi suomalaisten talous­tieteilijöiden tekemästä kaksostutkimuksesta, joka käsitteli tuloeroja.

Havainto oli se, että kotiympäristö ei selitä lainkaan eroja ihmisten tuloissa. Noin puolet ihmisten välisestä vaihtelusta tuloissa palautui heidän geneettisiin eroihinsa.

Toisen puolen selittivät monenlaiset yksilölliset ympäristötekijät, joita ihmiset elämässään kohtaavat, mutta joita perheen­jäsenet eivät jaa keskenään. Näitä ei paljon tunneta, mutta ne voivat olla vaikkapa sairastettuja tauteja, ihmissuhdeongelmia tai eteen tulleita työtilaisuuksia.

Kansainvälisissä tutkimuksissa kotiolot osaltaan selittävät tuloeroja, mutta aika vähän. Selitysosuus jää keskimäärin kymmeneen prosenttiin.

MYÖS älykkyyttä, mielenterveysongelmia ja alkoholismia selittävät valtaosin erot perintötekijöissä ja yksilöllisessä ympäristössä, eivät erot kotioloissa.

Vanhempien toimilla ei ole Plominin esittelemien tutkimusten mukaan juuri vaikutusta edes jälkikasvun epäitsekkyyteen tai sinnikkyyteen.

Vanhemmat voivat myös pyrkiä vahvistamaan vaikkapa lapsensa itsekontrollia. Turha vaiva, vihjaa uunituore meta-analyysi 31 kaksostutkimuksesta. Sen mukaan 60 prosenttia yksilöiden välisistä itsekontrollin eroista selittyy perintötekijöillä eikä kotioloilla havaittu juuri mitään osuutta piirteen kehittymiseen.

ADOPTIOTUTKIMUKSET tuovat selvimmin esiin perhetaustan melko vähäisen merkityksen.

Perheolojen osuudesta jonkin piirteen kehittymiseen kertoo se, kuinka paljon adoptoitu lapsi muistuttaa adoptio- eli kasvattiperheensä jäseniä ja kuinka paljon biolo­gisia sukulaisiaan.

Tyypillinen havainto on, että kasvattiperheessä varttunut muistuttaa selvästi enemmän biologisia sukulaisiaan, joiden kanssa hän ei ole elänyt.

Kasvattiperheen olot eivät näytä kovin vahvasti muokkaavan adoptiolapsen psyko­logisia ominaisuuksia."

Geenien aktivoitumiseen vaikuttaa ravinto.

Itse olen yrittänyt valistaa lastani. Mutta pakosti joskus tulee rangaistus, lahjottua, uhkailtua ja jopa huudettua.