Pelimiehestä perheenisäksi
Tunnetteko entisiä pelimiehiä jotka ovat muuttuneet pelimiehistä rakastaviksi yhden naisen miehiksi tai perheenisiksi? Kertokaa tarinoita.
Kommentit (23)
Onko kiikarissa keski-ikäinen panoalfa jonka haaveilet kesyttäväsi?
En miellä itseäni pelimieheksi, vaikka minulla on ollut kymmeniä naisia. Nyt uskollisesti aviossa jo parikymmentä vuotta.
Tavallinen kiltti mi es ei kelpaa? Eipäs yllätä taas. Kaikki naiset haluavat vain pano alfan :(
Mun miehen veli on hyvä esimerkki. Ennen oli kaikkien tuntema pelimies: naisia oli ihan oikeesti koko ajan jonoksi asti. Oli sovinisti ja puhui aika alentavaan sävyyn naisista. Kammoksui perhe-elämää yli kaiken ja koki sen kovin tylsäksi. Tapaili naisia max 2-3 kertaa ja lemppasi sitten.
Tapasi nykyisen avopuolisonsa 2 vuotta sitten. Ollaan monesti mieheni ja kaveriporukan kanssa yhdessä pohtineet että mitä tuo nainen teki jotta miehen veli muuttui niin radikaalisti. Nykyään on kaikin tavoin niin muuttunut ihminen: ei merkkiäkään pelimiehestä enää. Kohtelee omaa naistansa kun kukkaa kämmenellä ja puhuu aina kauniiseen sävyyn. Hän on kohtelias ja muita ihmisiä arvostava ihminen nykyään. Kertonut myös naimisiinmeno haaveistaan yms. Voin rehellisesti myöntää etten kaksi vuotta sitten olisi ikinä uskonut.
Vierailija kirjoitti:
En miellä itseäni pelimieheksi, vaikka minulla on ollut kymmeniä naisia. Nyt uskollisesti aviossa jo parikymmentä vuotta.
Mikä nykyisessä vaimossasi oli erilaista kuin muissa naisissa kun päätit valita hänet?
Mä olen skeptinen enkä usko että pelimies muuttuu ikinä
Tunnen yhden, josta vaimo luulee tuollaista. Totuus on hieman toinen
Ei kaikkia voi tunkea ssamaan muottiin. Varmasti on niitä jotka ei koskaan muuta tapojaan mutta kuten tästäkin ketjusta on käynyt ilmi niin oikeaan naiseen törmätessään osa pelimiehistä ihan oikeasti voi muuttua. Se vaan edellyttää että siinä naisessa on jotain erityistä ja erilaista kuin niissä naisissa joita mies pitää ”panopuuna”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En miellä itseäni pelimieheksi, vaikka minulla on ollut kymmeniä naisia. Nyt uskollisesti aviossa jo parikymmentä vuotta.
Mikä nykyisessä vaimossasi oli erilaista kuin muissa naisissa kun päätit valita hänet?
Ehkei kyse ole pelkästään siinä, että vaimo olisi niin erilainen niihin muihin verrattuna vaan elämäntilanne muuttui. Kolmekymppisenä alkoi elämässä kiinnostaa muukin kuin viina, seksi ja juhliminen. Toki vaimossa tuntuu olevan kaikki vähän parempaa kuin niissä edellisessä. Hänen kanssaan elämä on helppoa ja mukavaa ilman draamailua.
(Nro.3)
U_lí haluaa jälleen kartuttaa tarinain kokoelmaansa.
Ikään kuin emme olisi saaneet tästä jauhannasta jo enemmän kuin tarpeeksi.
Kyllä. Siinä kun tarpeeksi lihoo, elähtää ja ukkoutuu niin tajuavat itsekin, että vaihtoehdot on vähissä ja edes yhtä hyvää ei enää löydy.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkia voi tunkea ssamaan muottiin. Varmasti on niitä jotka ei koskaan muuta tapojaan mutta kuten tästäkin ketjusta on käynyt ilmi niin oikeaan naiseen törmätessään osa pelimiehistä ihan oikeasti voi muuttua. Se vaan edellyttää että siinä naisessa on jotain erityistä ja erilaista kuin niissä naisissa joita mies pitää ”panopuuna”.
Tai sitten päinvastoin miehen parasta ennen päivämäärä on ummessa ja pitää tyytyä siihen mikä käteen jäi...
En tunne ”pelimiehiä”, en entisiä enkä nykyisiä.
Miksi pelimiehelle ei voisi sallia esim. 20 syrjähyppyä per vuosi?? Ei se muna siitä kulu.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehen veli on hyvä esimerkki. Ennen oli kaikkien tuntema pelimies: naisia oli ihan oikeesti koko ajan jonoksi asti. Oli sovinisti ja puhui aika alentavaan sävyyn naisista. Kammoksui perhe-elämää yli kaiken ja koki sen kovin tylsäksi. Tapaili naisia max 2-3 kertaa ja lemppasi sitten.
Tapasi nykyisen avopuolisonsa 2 vuotta sitten. Ollaan monesti mieheni ja kaveriporukan kanssa yhdessä pohtineet että mitä tuo nainen teki jotta miehen veli muuttui niin radikaalisti. Nykyään on kaikin tavoin niin muuttunut ihminen: ei merkkiäkään pelimiehestä enää. Kohtelee omaa naistansa kun kukkaa kämmenellä ja puhuu aina kauniiseen sävyyn. Hän on kohtelias ja muita ihmisiä arvostava ihminen nykyään. Kertonut myös naimisiinmeno haaveistaan yms. Voin rehellisesti myöntää etten kaksi vuotta sitten olisi ikinä uskonut.
On miehet ja naiset erilaisia. Naisille tämä on näemmä kuin märkäuni, että saa panoalfan ja miehille pahin painajainen jos osuu kohdalle pelinainen.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehen veli on hyvä esimerkki. Ennen oli kaikkien tuntema pelimies: naisia oli ihan oikeesti koko ajan jonoksi asti. Oli sovinisti ja puhui aika alentavaan sävyyn naisista. Kammoksui perhe-elämää yli kaiken ja koki sen kovin tylsäksi. Tapaili naisia max 2-3 kertaa ja lemppasi sitten.
Tapasi nykyisen avopuolisonsa 2 vuotta sitten. Ollaan monesti mieheni ja kaveriporukan kanssa yhdessä pohtineet että mitä tuo nainen teki jotta miehen veli muuttui niin radikaalisti. Nykyään on kaikin tavoin niin muuttunut ihminen: ei merkkiäkään pelimiehestä enää. Kohtelee omaa naistansa kun kukkaa kämmenellä ja puhuu aina kauniiseen sävyyn. Hän on kohtelias ja muita ihmisiä arvostava ihminen nykyään. Kertonut myös naimisiinmeno haaveistaan yms. Voin rehellisesti myöntää etten kaksi vuotta sitten olisi ikinä uskonut.
No hard fiilings, mutta sulla on jotenkin aivan väärä kuva pelimiehistä. Ei ne ole mitään kaikkea liikkuvaa panevia alfoja, jotka nauraa naiselle räkäisesti hänen poistuttua tilanteesta. Ei siis todellakaan!!
Pelimies on mies joka rakastaa naisia. Monikossa. Hän kertoo sata kertaa naiselle tunnissa miten kaunis tämä on, tuo kukkia ja vie illalliselle. Kavereilleenkin hän on usein vaatimaton ja sanoo vain ympäripyöreitä, että onhan tässä daameja deiteillä nähnyt. Pelimies arvostaa naistaan sillä hetkellä yli kaiken, kun on tämän kanssa. Ongelma tulee siitä, että näitä naisia on useita yhtä aikaa. Tämä sitten aiheuttaa mm. ohareita, petettyjä lupauksia jne. Kun kaikkia et vaan voi pitää yhtä aikaa tyytyväisinä.
Tunnen muutaman. Yleensä ikäkin vaikuttaa paljon. Ennen kolmeakymppiä monista miehistä ei ole perheenisiksi.