Valittaisitteko? Itse en aio valittaa, mutta kysyn silti, arvoisanoista
Kyseessä on yliopiston kurssi, joka oli sama sekä tutkinto-opiskelijoille että avoimen yliopiston opiskelijoille ja osallistujia oli tietääkseni pitkälti toista sataa. Arvosanaskaala meni näin, että 47 oli pisteraja, että arvosanaksi sai 5. Sain juuri tuon 47 pistettä, olen tarkastanut moneen kertaan. Kurssi suoritettiin kokonaan verkkokurssina, joten tuntiaktiivisuus ei vaikuttanut asiaan. Kurssiin sisältyi vapaaehtoinen bonustehtävä, josta tuli myös pisteitä ja joka nosti arvosanan tuohon vitoseen, muuten olisin saanut nelosen. Luulen, että arvioija on unohtanut laskea tuon bonustehtävän mukaan tai sitten laskenut väärin. Kun tuo oli noin rajalla, en viitsi valittaa, eikä tämä luultavasti vaikuta mihinkään, mutta hiukan ehkä harmittaa silti. Olen tarkistanut moneen kertaan, en ole laskenut itse väärin.
Kommentit (3)
Ja elämässä yleensäkin, työelämässäkin pitää osata kysyä jos epäilee esimerkiksi palkkakuittiin tulleen virheen.
Mitäpä siinä menetät, jos kysyt? Jos saat arvosanaan korotuksen, ei tarvi sitä enää miettiä. Nyt se kalvaa sua kuitenkin jonkin verran. Eli kysy.
No kysy ihmeessä mille arvosana perustuu, se on ihan normaalia yliopistomaailmassa.