Miksi helvetissä koululaisten kesäloman pitää olla niin hirvittävän pitkä?
Ja vielä enemmän, miksi ihmeessä sen pitää alkaa tähän aikaan? Kuukausi riittäisi kesäloman pituudeksi oikein hyvin ja niin, että lomaa olisi vain heinäkuussa. Vain makoilevat ja laiskistuvat pitkän kesäloman aikana ja kunnon rytmi elämästä katoaa kokonaan.
Tai jos välttämättä olisi oltava pidempi kesäloma, niin sitten lomakuukausiksi heinäkuu ja elokuu. Mitään järkeä ei ole laittaa Suomen kesäkautta kiinni elokuun puolivälissä koulujen alkamisen aikaan, kun keskieurooppalaiset ovat silloin lomalla ja matkustavat. Lisäksi elokuussa on usein säät aurinkoisemmat ja lämpimämmät kuin kesäkuussa.
Kommentit (21)
Eiköhän se ole vanhemmistakin kiinni, miten se rytmi katoaa loman aikana. Muistan kyllä kun esikoistani vein päiväkotiin 6.30, niin pihalta lähti nuoriso mopoinensa, kun siinä vasta rytmit sekaisin saa.
On se hyvä, että loma erottuu arjesta, mutta liika on liikaa ja jos vanhemmilla ei yhtään kiinnosta missä jälkikasvu lymyää.
Koska opettajat ovat pitkän kesälomansa ansainneet.
Kyllä koululaiset ja opiskelijat ovat lomansa ansainneet. Minä muistan kyllä miten olin joka vuosi kesäloman alkaessa ihan loppu, ja omista lapsistani sen näen myös. Kesäloma saisi olla kesäkuun alusta elokuun loppuun. Koulussa ehtii raataa ihan piisalle huonoilla ja pimeillä keleilläkin, nyt on tietokoneet ja netti keksitty niin varmasti ehtii oppilaille opettaa samat asiat pari viikkoa lyhemmässä ajassa kuin silloin kun minä olin koulussa eikä ollut tietokoneita kuin atk-luokassa ja netistä vasta puhuttiin tulevaisuuden asiana.
Vierailija kirjoitti:
Miksi se loma pitää auringossa viettää?
Mä olen koulaisen kanssa lomalla kesä-heinäkuun puoliväli ja isänsä siitä koulun alkuun. Väittäisin että mulla on lomailun kannalta paremmat kelit, kukaan meistä ei välitä hellekausista.
Vaikka te ette välitä hellekausista, niin ette voi sanoa, etteikö monet muut välittäisi. Sitäpaitsi huvipuistoja, vesipuistoja, leirintäalueita yms. elannokseen pyörittivät ovat varmasti hyvinkin kiinnostuneita siitä, että säät olisivat ihmisten lomailun ja vapaa-ajan kannalta hyvät. Sillä näiden yrittäjien tulot kun ovat pitkälti kiinni siitä, paljonko kävijöitä kesäsesongin aikana käy ja niitä kävijöitä kun tuppaa olemaan eniten aurinkoisilla ja lämpimillä säillä.
Siinä taas menee tuloja hukkaan, että Suomi lyödään kiinni elokuun puolivälissä koulujen alun koitteessa, kun säät ovat useimmiten hyvät lomailuun ja keskieurooppalaiset ovat kesälomillaan. Heistä kun osa saattaa lomillaan hyvinkin suunnata Suomeen.
Minusta myös näitä loma-aikoja voisi pilkkoa. Monelle perheelle kesän hoitojärjestelyt ovat hankalia, ja harvoin vanhemmat voivat lomailla samaa aikaa.
Jos kesäloma olisi vaikka 6 viikkoa, se olisi paljon mutta vanhemmat pärjäisivät ilman hoitoapuja. Lomaviikkoja riittäisi myös pilkottaviksi pitkin vuotta, jolloin ei lukuvuoden jälkeen olisi aivan puhki.
Lasten elämässä on hyvä olla vapaatakin, eikä pelkkää raatamista. Kesä on parasta aikaa, kun voi ulkoilla helposti paljon. Ei sekään haitaksi ole, jos pitkä loma pakottaa vanhemmat ja lähisukulaiset vähän käyttämään aikaansa ja näkemään vaivaa lastenkin hyväksi, eikä aina vain ajatella itseä ja omia tärkeitä töitään ja menemisiään.

Mitäs sinä luulet sen arjen olevan muuta kuin lapsista huolehtimista? Eikä kaikilla ole mitään lähisukua vastuuta jakamassa vaan se kesä on ihan oma stressi.
Voi hyvänen aika! Lyhythän se loma on! Omassa lapsuudessa oli ihana 3 kuukauden loma...ja ihanaa oli!
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole vanhemmistakin kiinni, miten se rytmi katoaa loman aikana. Muistan kyllä kun esikoistani vein päiväkotiin 6.30, niin pihalta lähti nuoriso mopoinensa, kun siinä vasta rytmit sekaisin saa.
On se hyvä, että loma erottuu arjesta, mutta liika on liikaa ja jos vanhemmilla ei yhtään kiinnosta missä jälkikasvu lymyää.
Teinien rytmit on ihan sekaisin kesällä, vaikka olisivat kotona. Kesällä nukkuminen venyy helposti johonkin 2-4 ja sitten nukutaan helposti klo 12 tai yli.
Vierailija kirjoitti:
Minusta myös näitä loma-aikoja voisi pilkkoa. Monelle perheelle kesän hoitojärjestelyt ovat hankalia, ja harvoin vanhemmat voivat lomailla samaa aikaa.
Jos kesäloma olisi vaikka 6 viikkoa, se olisi paljon mutta vanhemmat pärjäisivät ilman hoitoapuja. Lomaviikkoja riittäisi myös pilkottaviksi pitkin vuotta, jolloin ei lukuvuoden jälkeen olisi aivan puhki.
Luulenpa, että Suomen pitkä kesäloma perustuu kahteen asiaan.
Ensimmäinen asia on peruja maatalousvaltaisen yhteiskunnan ajalta. Silloin kesäloma oli itseasiassa vielä nykyistäkin pidempi, n. 3 kk pituinen, koska koululaisia tarvittiin kesäkaudella maatilojen töihin.
Toinen asia taas lienee Suomen ilmasto ja säät. Kesäkausi kun on oikeastaan ainut aika vuodessa, jolloin täällä ei ole kylmää ja enimmäkseen märkää säätä. Sen vuoksi täällä on lomapäivät laitettu ennemmin kesälle, kuin loka-marraskuun sumuisiin, märkiin, harmaisiin ja jopa pimeisiin vuorokausiin. Tuohon aikaan vuodesta kun ei yleensä mitään kunnon tekemistä edes ole. Kesäkausi on silloin jo ohi, mutta talvikausi ei ole vielä alkanut. Eli eletään välikautta, jolloin ei ole paljon tekemistä.
Jos kesälomasta siirrettäisiin lomapäiviä joihinkin muihin ajankohtaan, niin sitten joko joululomaan tai hiihtolomaan. Kevätlukukausi kun on yleensä muutenkin pidempi ja rankempi kuin syyslukukausi, niin silloin lomaa enemmän sinne. Hiihtolomalla on usein myös kesäloman jälkeen parhaimmat säät ja eniten tekemistä. Syyslomaan enkä syyslukukaudelle muutenkaan laittaisi lomaa yhtään lisää.
Vierailija kirjoitti:
Minusta myös näitä loma-aikoja voisi pilkkoa. Monelle perheelle kesän hoitojärjestelyt ovat hankalia, ja harvoin vanhemmat voivat lomailla samaa aikaa.
Jos kesäloma olisi vaikka 6 viikkoa, se olisi paljon mutta vanhemmat pärjäisivät ilman hoitoapuja. Lomaviikkoja riittäisi myös pilkottaviksi pitkin vuotta, jolloin ei lukuvuoden jälkeen olisi aivan puhki.
Olet käsittänyt jotain väärin koulusta. Koulu ei ole hoitojärjestely.
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvänen aika! Lyhythän se loma on! Omassa lapsuudessa oli ihana 3 kuukauden loma...ja ihanaa oli!
Olen 50 v. eikä koskaan ole ollut 3 kuukauden koulun kesälomaa. Koulu alkoi aina elokuun puolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole vanhemmistakin kiinni, miten se rytmi katoaa loman aikana. Muistan kyllä kun esikoistani vein päiväkotiin 6.30, niin pihalta lähti nuoriso mopoinensa, kun siinä vasta rytmit sekaisin saa.
On se hyvä, että loma erottuu arjesta, mutta liika on liikaa ja jos vanhemmilla ei yhtään kiinnosta missä jälkikasvu lymyää.Teinien rytmit on ihan sekaisin kesällä, vaikka olisivat kotona. Kesällä nukkuminen venyy helposti johonkin 2-4 ja sitten nukutaan helposti klo 12 tai yli.
Mitäpä se haittaa?
Minä olen 58v ja kyllä, koulu loppui aina 31.5 ja alkoi 1.9
Aika lyhyet oli... kuukausi purjeveneellä sukulaisten saarien välillä ressaten. Kuukausi omalla saarella työleiriä ja sitten vielä mummit ja vastaavat. Ei ollenkaan ehtiny olla kaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta myös näitä loma-aikoja voisi pilkkoa. Monelle perheelle kesän hoitojärjestelyt ovat hankalia, ja harvoin vanhemmat voivat lomailla samaa aikaa.
Jos kesäloma olisi vaikka 6 viikkoa, se olisi paljon mutta vanhemmat pärjäisivät ilman hoitoapuja. Lomaviikkoja riittäisi myös pilkottaviksi pitkin vuotta, jolloin ei lukuvuoden jälkeen olisi aivan puhki.
Toisaalta silloin vanhemmalla ja lapsella ei välttämättä olisi yhteistä lomaa lainkaan. Kaikissa työpaikoissa ei voida olla yhtäaikaa poissa. Kolmen kiertävän lomavuoron systeemi on ihan yleinen.
Oletko katsonut ensi viikon sääennusteita?
Miksi kesälomasta ei voisi ottaa vaikka 1,5kk kokopäiväiseen ruotsin opetukseen? Loppuisi ne ongelmat ruotsin pakollisuudesta kun sitä kertakaikkiaan opeteltaisi niin paljon että jokainen suomen kansalainen on fluent ruotsiksi peruskoulun päättyessä.
Ei koululaisen lomat ole tietyn pituisia ja tietyllä kohdalla onneksi siksi, että vanhemmat saa järjestettyä omat loma-asiansa. Eikä siksi, että Suomen matkailusesongin halutaan jatkuvan elokuussa.
Lomat on määritelty sen koululaisen lomantarpeen mukaiseksi.
Ainakin lukiossa ja yläkoulussa loma ei saisi olla yhtään lyhyempi. Ennemminkin pidempi. Ehtisi matkustella, kesätöihin ja pitää hauskaa!