Elämäni on kamalaa

Niin minunkin. Lisäksi oon välillä lataamossa, kun pälli leviää. Ei yhtään ystävää, kukaan ei soita tai kirjoita.

Niin minunkin, ei sukulaisia, harvoja kavereita, päivät samanlaisia,odotan vaan yötä että pääsen nukkumaan.

Niin minunkin. Ei ole ketään. Katsoin dokkarin kuolinavusta, olispa mahdollinen täälläkin.

Kyllä. Seinät kaatuu päälle ja välillä tuntuu ettei henki kulje. Luulin ettei yksinäisyys ole paha ja haluan sitä, mutta psyyke alkaa sanomaan toista.

Meitä on paljon ja sitten vielä ne jotka eivät puhu yksinäisyydestään vaan pitävät sen sisällään.

Onneksi täällä on kohtalotovereita.

Mistä yksinäisyydestä kärsivän lähimmäisen tunnistaa?

Kertokaa.

Tänään juuri mietin että elämäni on oikeastaan aivan ihanaa! Minulla on katto pään päällä, työpaikka ja varaa syödä. Suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole. Ja aidosti nautin joka päivästä vaikka ei minullekaan kukaan soita eikä ole perhettä tai ystäviä vaan yksin olen joka päivä. Ei se minua haittaa.