Vanhemmat tuhosi unelmani

Järkyttävää tajuta 35 vuotiaana, että vanhemmat tuhosi minulta monta asiaa elämässä. Minut poljettiin lapsena niin alas, että moni sydäntäni lähellä oleva asia tuntuu mahdottomalta aloittaa edelleen. Olisin halunnut elämästäni ihan erilaisen, kuin se on nyt. Olisin halunnut muusikoksi, koska mun sydäntä lähellä on aina ollut musiikki. Saan siitä iloa, lohtua ja uppoudun siihen täysin, mutta koen sisimmissäni olevani todella huono, enkä voi siinä mitään koskaan saavuttaa. Joten en koskaan edes aloittanut mitään harrastusta siihen liittyen. Minua haukuttiin ja mollattiin lapsena, niin paljon et kynnys mennä laulutunnille on käsittämättömän suuri edelleen. Enää en usko heidän puheita, mutta uskomukset lapsuudesta edelleen rajoittaa minua. Jos voisin resetoida aivoni, niin tekisin sen. Haluaisin näyttää, että musta tuli viimein se ihminen, joka musta piti alunperin tulla.

En tajua miksi noin sadistiset ihmiset hankki ylipäätään lapsia. Varmaan sai tyydyttää meihin oman pahan olonsa. Voiko tälläisestä elämästä enää mitenkään saada tyydyttävää? Elännyt koko elämän niin, et ei saanut koskaa mahdollisuutta toteuttaa itseään. Joku saattaa pitää ajatusta hulluna, että 35 vuotiaana ajattelen näin. Mutta jos totta puhutaan, niin moni muusikko on aloittanut uran nuorena.