Mitä enemmän lapsille antaa, sitä enemmän lapset vaatii

Olen ollut äiti pian 9 vuoden ajan ja tänään viimein tajusin, etten voi koskaan antaa lapselle "tarpeeksi". Olen halunnut olla hyvä äiti, joka viettää lasten kanssa paljon aikaa, askarrellaan, pelataan, järjestetään lastenjuhlia, osallistun harrastuksiin, luen iltasadut, tehdään yhdessä joulukortit, kasvatetaan rairuohot ja kasvimaat lasten iloksi, pidetään sylissä isommatkin lapset monta kertaa päivässä. Mutta eihän lapsi tule koskaan sanomaan, että nyt on vietetty riittävästi aikaa yhdessä äiti, tämä on hyvä. Vaan tottakai lapsi vaatii aina enemmän ja enemmän, kunnes vanhempi viimein joutuu sanomaan, ettei ehdi, jaksa tai edes halua. Ja tänään se jotenkin kolahti, että näin sen kuuluu ollakin; minun täytyy tietää omat rajani ja noudattaa niitä täysin hyvällä omatunnolla. Ja kun teen näin johdonmukaisesti, lapsikin oppii kunnioittamaan rajojani ja osaa itse asettaa omat rajansa aikuistuttuaan. Avainsana on hyvä omatunto; rajoista voi ja täytyy pitää kiinni hyvillä mielin, ilman syyllisyyttä, sillä kyseessä on paitsi lapselle äärimmäisen tärkeä oppi, myös oman onnellisuuden kannalta välttämätön asia. Eli ehkä tänäänkin kieltäydyn lukemasta lapselle päivän kolmatta satua ja luen hyvää kirjaa ihan vain itsekseni.

Kiitos, olen puhunut.