Toksinen parisuhde!
Parisuhde voi olla toksinen vaikka materiaaliset asiat ja kulissit ovat kunnossa. Toksisessa parisuhteen osapuolet myrkyttyvät pikkuhiljaa. Välttämättä sitä ei itsekään huomaa, mutta jossain vaiheessa se alkaa näkyä myös ulkopuolisille, kun myrkyt alkavat tihkua myös ulospäin: katkeruus, kyynisyys, välinpitämättömyys, jopa suoranainen viha lyövät läpi.
Itse seurasin juuri tällaista kehitystä viiden vuoden ajan. Olihan se karmeaa seurattavaa, kun valoisasta, optimistisesta ja ulospäin suuntautuneesta ihmisestä (nainen) vähän kerrallaan tuli kuin peilikuva vanhasta itsestään. Sukulaiset panivat asian vanhenemisen piikkiin, mutta eihän sellaista yleensä viidessä vuodessa tapahdu. Itse kuulin asioista osapuolilta pieninä murusina. Ei mitää suurta draamaa, mutta jatkuvaa arkipäiväistä vähättelyä ja kiusantekoa. Välillä kuin hienovaraista sadismia. Aina osuen toisen arkoihin paikkoihin.
Kuinkahan yleistä tämä on, kun se ei otsikoissa näy?