Miltä tuntuu asua "periferiassa"?
Kerro.
Miksi asut siellä?
Mikä siellä on hyvää?
,
"Periferia eli syrjäseutu tarkoittaa maantieteessä maailman alueita, jotka ovat syrjäisiä, vaikeasti tavoitettavia, köyhiä, ja kehittymättömiä. Niille on leimallista alhainen väentiheys, huono infrastruktuuri ja huono saavutettavuus joko sijaintinsa tai luonnonolojensa kannalta. Periferioiden talous ja teollisuus ovat heikosti kehittyneitä ja ne ovat riippuvaisia ydinalueista."
(ainaus Wikipediasta)
Kommentit (7)
En tiedä, koska olen viidennen polven stadilainen.
Ukoisin, että hankalaa on.
Miksi asut siellä?
Mikä siellä on hyvää?
ap
Ihan hirveää. Lapsuuteni ja nuoruuteni asuin tuollaisessa paikassa, ja heti kun lukio loppui niin tuli kiire kaupunkiin.
Mihinkään ei päässyt jos ei saanut vanhempia kuskiksi, mikään spontaani tekeminen kodin ulkopuolella ei onnistunut. Se, että tuollaiset perähikiät olisivat lapsille ja nuorille hyviä paikkoja kasvaa on minusta ihan bullshittiä 19 vuoden kokemuksella Pohjois-Karjalasta, jo yläkouluiässä porukoissa liikkui kaikenlaisia päihteitä ja teiniäitejä oli omassakin ikäluokassa useampi. Tuonne jääneitä oman ikäisiä on kuollut päihteisiin ja väkivaltarikoksen uhrina, on paljon lapsia joita ei palkkatyöllä elätetä ja niin edelleen.
Täällä on ihan kivaa. Kun harrastukset ovat sellaisia että luonto riittää niin ei mitään puutu. Tosin auto on oltava ja kaikki mahdollinen tehdään itse kun ei voi kutsua hätään talonmiestä tai muuta.
Suomessa ei kyllä oikein löydy sellaista aluetta, johon periferian määrittely sopisi, ellei nyt puhuta jostain erämökeistä jotka on tarkoituksella rakennettu kauas muusta asutuksesta. Joten outoa että on näinkin paljon vastauksia.
Ihminen on kyllä outo otus. Ja asumiseen liittyvät jutut tekevät siitä erittäin oudon.
Olen asunut syrjäseudulla ja helsingissä. Helsingissäkin rauhallisella alueella.
Syrjäisemmillä paikoilla ei ole hirveesti varaa valita kaveriporukoita. Lähes aina siellä viina ja tupakka pyörii nuorten keskuudessa. Kaupungissa se ei ole niin "yleistä". Helsingissä ite ainakin vaihdoin kaveriporukkaa, kun päihteet alkoi maistua muille. Lisäksi täällä pääsi nuorena itse harrastuksiin ja sai käydä vaikka joka päivä. Itse kävin tallilla 4krt/viikko. Maalla ei ollut nuorille niin paljon tekemistä, joten aikaa kulutettiin mm. Juomalla. Näin on varmaan edelleen, miehen veljen juttuja kuunnellen (18v)