Koiran masennuksesta tietäviä?

Mulla on ystäväni koira hoidossa nyt toistaiseksi. Ystäväni sairastaa vakavaa masennusta ja on nyt itsemurhayrityksen jälkeen pidempään hoidossa eikä ole kovin todennäköistä, että hän olisi vielä pitkään aikaan siinä kunnossa, että koirastaan jaksaisi huolehtia.

Koiraa on pompoteltu paikasta toiseen tämän ystäväni sairauden vuoksi, siis aina eri paikkoihin kun tilanne on ollut sellainen, ettei hän ole jaksanut koiraa hoitaa. Raasku parka. Nyt on meillä sitten ihan juuri niin kauan hoidossa, kunnes varmasti on tilanne rauhoittunut.

Koira on jo aika vanha, hyvin tunneherkkä, aistii poikkeuksellisen hyvin mielialat, etenkin surun ja murheen. Ihana, älykäs, mutta syvästi surullinen tuo koira on. Uskon, että ystäväni on hoitanut koiran ihan hyvin, ei siis mitään varsinaisia heitteillejättöjä tai hoitamattomuutta eikä ihan varmasti minkäänlaista väkivaltaa ole joutunut kokemaan. Mutta uskoisin, että pahasti masentuneessa, ahdistuneessa, itkuisessa ja kuolemantoivoisessa ilmapiirissä koira on joutunut näkemään ja kokemaan kaikenlaista.

Koira on ollut meillä aiemminkin pidempiä pätkiä hoidossa, joten ihan tuttu tuo on meille ja me hänelle. Koira on aina ollut vähän passiivinen ja apaattinen, sellainen vanhana syntynyt jo pennusta lähtien. Pyrkii minimoimaan kaiken itsestään aiheutuvan vaivan, ei pyöri jaloissa, ei kerjää, jos vähänkin komentaa, hiipii vähin äänin jonnekin makuuhuoneen nurkkaan, jossa hänestä olisi mahdollisimman vähän vaivaa. Melankolinen luonne, tosin lenkillä ja lasten seurassa ihan leikkisä ja häntä heiluu, kovasti on myös läheisyyden ja rapsuttelunhaluinen.

Aina koira on siis ollut tällainen vähän alakuloinen, mutta nyt tilanne on minusta jo paljon huonompi. Koira luimii pitkin seiniä, ruoka maistuu aika kehnosti, lenkille lähtee kyllä, mutta esim. takapihalle ei suostu houkuttelemallakaan. Lähtee siis ulos kun pitää päästä tarpeilleen, mutta huvinpäiten ei ollenkaan. Lapsista ja lasten leikeistä tuntuu innostuvan, rakastaa kyllä sitä huomiota ja halauksia, mutta en silti ole ihan varma esittääkö innostusta vai onko se kuitenkin vain pakollinen paha ja osa miellyttämisenhaluisuutta. Nukkuu ja luimistelee nurkassa, tuijottaa meitä hiljaa surullisen näköisenä.

Miten voisin auttaa koiraa? Selvästi koira ikävöi ystävääni ja on sydänsurusta ja koti-ikävästä sairas. Jatkuva siirtely hoitopaikasta toiseen on luultavasti tehnyt aika lailla pahaa koiran perusturvallisuudelle.

Minä olen luvannut pitää koiran ihan juuri niin kauan kuin tarvitsee ja jos ystäväni ei toivu, koira saa meille jäädä, joten nyt siirtoja ei ole odotettavissa.

Pitääkö koiran antaa ennemminkin vetäytyä yksinäisyyteensä ja antaa nukkua rauhassa vaikka kellon ympäri vai yrittää aktivoida, leikkiä, touhuta ja riehuttaa mahdollisimman paljon? Millä tavalla voisin parhaiten osoittaa koiralle, että meillä ollessa asiat on vakaita ja turvallisia, että koiran on lupa olla osa perhettämme? Kärsiikö koira meillä lasten (joskin jo isompi koululaisia) hälystä, menosta ja meiningistä vai pitäisikö silti yrittää olla häiritsemättä koiraa?

Mitään fyysistä sairautta ei koiralla ole, haluttomuus ja passiivisuus ei varmasti johdu kivuista ja säryistä, kuin korkeintaan sielussa ja mielessä. En siis näe, että eläinlääkäri varsinaisesti voisi tälle koiran apaattiselle perusluonteelle (traumaperäistä ehkä?) mitään tehdä, mutta nyt tilanne on selvästi synkempi kuin koskaan aiemmin.

Onko teillä ajatuksia tai vinkkejä miten voisin koiraa parhaiten auttaa?