Stressin vaikutus synnytyksen käynnistymiseen

Olen viikolla 41 parin päivän päästä eikä supisteluita ole enää ollenkaan ollut helmikuun jälkeen. Joulu-helmikuussa oli työ- ja koulustressi jolloin ihan tavalliset kävelylenkit saivat aikaan kivuliaita ja kovia supisteluita niin että koko vatsa meni kovaksi enkä voinut paljon liikkua. Kun jäin äityislomalle supistelut loppuivat. Nyt laskettu aika jo mennyt, ei tunnu yhtään että vauva syntyisi kohta, en tunne mitään supisteluita enää.Tuntuu kuin en olisikaan raskaana.

Mietin, miten paljon synnytyksen pelkääminen ja stressi tekemättömistä asioista voi vaikuttaa alitajuisesti siihen ettei synnytys käynnisty? Odotan esikoistani. Synnytyspelon lisäksi olen myös todella stressaantunut siitä mitä teen vanhempainvapaan jälkeen, kun työt eivät jatku sen jälkeen (hoitovapaalle ei ole varaa jäädä). Tunnen myös olevani liian tyhmä jatkaakseni opintojani, tässä taustalla on masennusta jne. Päässä pyörii koko ajan nuo muut asiat enemmän kuin synnytys, ja varmaan alitajuisesti nuo ratkaisemattomat asiat vaikuttavat siihen osittain, ettei synnytys käynnisty :( Kaikkea järjestelemistä olisi paljon, mutta tuntuu etten saa mitään tehdyksi :( Synnytys on pyörinyt päässä pelottavana asiana jo monta kuukautta enkä ole voinut keskittyä kunnolla mihinkään.

Olen yrittänyt olla stressaamatta, mutta olen sen tyyppinen ihminen ettei se ole ihan helppoa, varsinkin epäonnistuminen opinnoissa kaihertaa... syksy oli yllätysraskauden ja vaikean raskauspahoinvoinnin takia vaikea enkä saanut sen takia tehdyksi kaikkia suunnittelmiani opintoja, joka nyt hävettää ja harmittaa ja tunnen epäonnistuneeni kaikessa. Ajattelen myös synnytyksestä etukäteen epäonnistuvani myös siinä jonka takia pelkään koko synnytystä.

Olen käynyt pelkopolilla juttelemassa, oli ihan mukava kätilö joka vähän auttoikin, mutta olen nyt tajunnut sen synnytyspelon johtuvan tästä elämäntilanteestani kokonaisuudessaan sekä aiemmista rankoista elämänkokemuksista. En vain usko itseeni ollenkaan, missään asiassa.

Neuvolassa en ole jaksanut näitä asioita vatvoa, kun ulkopuolisten on vaikeaa näitä asioita minusta uskoa, eikä minulle ole helppoa tunnustaa kaikkia pelkoja ja huonommuuden tunteita, jotenkin pelottaa että ihmiset alkavat sitten pitää minua "huonona". Edes aviomiehelleni en ole uskaltanut tunnustaa tunteitani, hän ei tiedä että aion erota opiskelupaikastani näiden tunteideni takia.Ystäviä minulla ei ole näiden huonommuuden tunteiden takia, on ollut mutta en ole raskausaikana jaksanut pitää yhteyttä heihin näiden tunteiden takia (ajattelen heidän ajattelevan että en ansaitse lasta kun olen huonompi kuin muut).

Kuinka suuri vaikutus huolilla voi olla synnytyksen käynnistymiseen, kun aina sanotaan että vauva päättää, koska syntyy? Miten olette rentoutuneet ennen synnytystä?Olen raskausaikana suunnitellut masennuslääkkeiden käytön aloittamista mutta päättänyt selvitä ilman niitä vauvan syntymään asti, nyt niiden aloittamisesta ei ole hyötyä kun ensi viikolla synnytys käynnistetään jos vauva ei ole syntynyt ennen sitä.